anna
Vasemmisto

blogi

julkaisut

anna

valtuusto

eduskunta

sosiaaliasema X

anna

Puhe täysistunnossa 14.3.2012 – Asekaupan salaussopimus Israelin ja Suomen välillä



Toimenpidealoite välttämättömien terveyspalvelujen turvaamiseksi paperittomille



Työpaikkailmoitus



10.2.2012 kirjallinen kysymys Kansalaisten mahdollisuudesta saada tietoa kameravalvonnan sääntelystä taloyhtiöissä



13.12.2011 ryhmäpuhe euroalueen talouskriisistä



Vanhemmat »
  • Reilun kaupan aseet?

    Viime viikolla Suomi päätti tehdä 23 miljoonan euron tilauksen israelilaiselta Aeronautics-aseteknologiayhtiöltä. Rahalla ostetaan tiedustelulennokkeja, jotka pystyvät erittäin yksityiskohtaiseen ilmatarkkailuun vähän yli kymmenen…

    Lapset eivät ole säilytysongelma

    Poliitikot rakastavat numeroita. Kuulostaa niin pätevältä muistuttaa, että 0,28 % ikäluokasta jää vaille peruskoulun päästötodistusta ja 40 000 nuorta työmarkkinoiden ja koulutuksen ulkopuolelle.…

    Bruttokansanonnellisuus

    Suomen politiikassa ajatellaan, että kunhan bruttokansantuote (BKT) kasvaa riittävästi, kaikki muu kyllä lutviutuu. Kakkua jaettavaksi ja kaikki ovat tyytyväisiä.

    Talouden ja ihmisten…

  • Päivän hyvä työ

    Merkkipäivä tiedossa? Mitäpä jos suuntaisitkin lahjabudjettisi varattomien lasten hyväksi? Arabikansojen ystävyysseura AKYS tukee palestiinalaisen yhteistyöjärjestönsä kautta köyhien perheiden lapsia muun muassa rahoittamalla päiväkoteja Libanonissa. Voit päättää itse kuinka moneksi kuukaudeksi lahjoitat pakolaisperheen lapselle leikit, laulut ja lohdut. Yhden kuukauden tukimaksu on 10 euroa. -> AKYS
  • Avoin Suomi -kuka vastaa?

    Lue työperusteisesta maahanmuutosta
    Avoin Suomi - kuka vastaa?
  • Yhteystiedot

    Sähköposti: anna.kontula[at]eduskunta.fi
    Puhelin: 050-5120 496