04. 01 2021

Ihminen luotiin työttömäksi

Vuonna 1950 päiviteltiin eräässä Finlaysonin tehtaanlehden kirjoituksessa, miten kaikki yhteiskuntaryhmät vaativat kilvan enemmän ja tehokkaampaa tuotantoa.

Teksti muistuttaa, että alkujaan ihmistä ei suinkaan luotu työhön, vaan työttömäksi. Sittemmin asiat alkoivat vähitellen mennä pieleen. Nykyään ihminen on taantunut niin pahoin, ettei selviydy ilman valtavaa määrää kulutushyödykkeitä, ja on siksi pakotettu raadantaan.

On syntynyt noidankehä: ”Mitä enemmän hän kulutti, sitä enemmän hänen piti tehdä työtä, ja mitä enemmän hän teki työtä, sitä enemmän hän kulutti.”

Tekstin kirjoittajaksi ilmoitetaan muuan Väinö Linna, kehräämön karstaaja, jonka tehtaanlehden avustamisen lisäksi tiedettiin julkaisseen pari romaaniakin. Hän pilkkaa säälimättömästi aikansa talousajattelua, joka pyrkii kiihdyttämään kehitystä, johon kutakuinkin kaikki tuntuvat olevan tyytymättömiä:

”Nykyään ollaan niin pitkällä, että on pitänyt ruveta rationalisoimaan työntekoa, jotta ehtisimme tehdä ja kuluttaa enemmän. Toisin sanoen järjettömyys on järkiperäistettävä, että se voisi kasvaa yhä suurempiin mittoihin.”

Esseen ydinviesti on, ettei peruskysymyksiä saisi unohtaa. Kovin helposti se meiltä ihmisiltä kuitenkin käy. Veroilmoitusta tai kouluesseetä laatiessa mieleen nousee kaikenlaista tointa, joka oikeastaan pitäisi hoitaa saman tien. Työpaikoilla enemmän intohimoja herättävät taukohuoneen tiskivuorot kuin organisaatiostrategian jalkautuminen prosesseihin.

Sama toistuu kokonaisten yhteiskuntien tasolla.

Kauan sitten vaati selviytyminen ankaraa työtä ja hyvinvointia lisättiin varmimmin yksityisellä kulutuksella. Niinpä työ ja kulutus pantiin kansallisen politiikan keskiöön. Jo Linnan tekstin ilmestyessä oli tuottavuus kuitenkin parantunut ja elintaso noussut niin, ettei yksittäisellä työtunnilla tai ostoksella ollut enää yhtä ratkaisevaa merkitystä.

Elettiin toiveikkaan, lapsista täyttyvän, vähitellen vaurastuvan Suomen aikaa. Sotakorvausten viimeiset erät häämöttivät jo ja työmarkkinaosapuolet valmistautuivat kamppailemaan vapautuvista resursseista. Kun ei kaikki aika enää kulunut välttämättömimpien perustarpeiden hankintaan, ihmiset jaksoivat kaivata enemmän: vapaa-aikaa, harrastuksia, sivistystä ja autonomiaa.

Silti työ ja kulutus täyttivät edelleen politiikan ykköskorin. Keinot olivat ottaneet itseisarvoisen tavoitteen paikan.

Teksti oli aikanaan niin radikaali, että lehden toimitus katsoi tarpeelliseksi ilmoittaa siinä esitettyjen mielipiteiden olevan kirjoittajan yksityisajattelua. Radikaali se on vieläkin, sillä julkinen keskustelu ja valtakunnanpolitiikka ovat edelleen juuttuneet työhön ja kuluttamiseen. Kuin rikkinäisen gramofonin neula toistaa hallitus toisensa jälkeen lisää työtunteja ja yksityistä kulutusta.

1950-luvun alussa tämä ajatuslukko esti ihmisiä suuntaamasta kehitystä tavalla, joka kenties olisi tarjonnut enemmän hyvinvointia useammalle. Se on sääli, vaikka kaikki suurin piirtein mallikkaasti menikin, ainakin Suomessa.

Nyt se kuitenkin uhkaa romahduttaa sivilisaation, kun ympäristö ei enää kestä kiihtyvää työn ja kulutuksen kierrettä. Alkaa olla yhdestoista hetki palauttaa mieliin ne keskeiset isot kysymykset: millaista yhteiskuntaa toivomme ja millaisin keinoin se on saavutettavissa.

Ja jos haluamme edelleen elää pitkään ja onnellisina, onko mahdollisimman paljon työtunteja ja kulutusta todella tie perille?

 

(kirjoitettu Aamulehdelle 4.1.2021)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *