28. 06 2020

Mitä tarkoittaa intersektionaalisuus?

Kiitos hallituksen uuden tasa-arvo-ohjelman, näinä päivinä on ihmetelty paljon intersektionaalista feminismiä. Tässä tekstissä yritän selittää hieman perusteellisemmin, mistä siinä on kyse.

Koska ihmiset ovat yleensä yhtä aikaa montaa asiaa ja lukeutuvat moneen ryhmään, ei valtaa ja hierarkioita ole mielekästä tarkastella pelkästään yksittäisen eron (esimerkiksi sukupuolen) kautta. Ihmisten asemaa ja mahdollisuuksia rajaavat monet hierarkiat samanaikaisesti. Tällaista yhteiskunnallisia jakoja ja niiden keskinäissuhteita pohtivaa lähestymistapaa kutsutaan intersektionaalisuudeksi.

Länsimaisen yhteiskunnan keskeisiä jakoja ovat esimerkiksi luokka, sukupuoli, kansalaisuus ja seksuaalisuus. Nämä arvottavat ja merkitsevät yksilöitä tavoilla, jotka määrittelevät heidän toimintamahdollisuuksiaan ja pääsyä erilaisiin resursseihin, heidän velvollisuuksiaan ja varsinkin oikeuksiaan. Näitä jakoja voidaan tarkastella joukkona hierarkiajanoja, joista kunkin toinen pää sisältää myönteisen ja etuoikeutetun, toinen kielteisen ja torjutun. Sijoitusten summa määrittää yksilön sosiaalista asemaa.

Miten nämä näkymättömät janat sitten muodostuvat? Lainaan tähän Gayle Rubinin teoriaa seksin hierarkiasta, koska se mielestäni vääntää asian hienosti rautalangasta.  (Vaikka hyväksytyn ja kielletyn seksin muodot ovat 2000-luvun Suomessa hieman erilaiset kuin 1980-luvun Yhdysvalloissa, malli itsessään toimii edelleen.)

Rubin näkee erilaisten seksiaktien ja –suhteiden asettuvan hierarkkiseen järjestykseen, jonka huipulla ovat naimisissa olevat heteropariskunnat. Tästä alaspäin yksilön sijoitus riippuu siitä, montako ideaalin ulottuvuutta henkilön seksikäyttäytyminen toteuttaa tai kyseenalaistaa: esimerkiksi homoseksuaaleista vakiintuneessa parisuhteessa elävät ovat suhteellisen hyväksyttyjä, mutta polyamoriset homot vain hieman transihmisten, sadomasokistien ja seksityöntekijöiden yläpuolella. Hän havainnollistaa tätä seksuaalisuuden hierarkiamekanismia kaksikerroksisella kiekolla, jonka sisempi kehä kuvaa hyvää ja normatiivista, ulompi pahaa ja epänormaalia:

 

Seksin taikapiiri ja sen ulkoreunat
Lähde: Rubin Gayle. Thinking Sex: Notes for Radical Theory of the Politics of Sexuality. Teoksessa Pleasure and Danger: Exploring female sexuality, ed. by Carole S. Vance. London, Pandora 1989.

 

Mitä useammassa kohtaa yksilö asettuu avoimesti ulkokehälle, sitä todennäköisemmin hän kohtaa eriasteista syrjintää ja sitä oikeutetummaksi yhteiskunta mieltää häneen kohdistuvan valvonnan ja kontrollin. Hyväksyttyihin seksin muotoihin kiinnittyy yleinen arvostus, mielenterveys, laillisuus, rakenteellinen tuki ja monet taloudelliset edut, mutta mitä alemmas hierarkiassa siirrytään, sitä helpommin henkilöön liitetään mielisairaus, kunniattomuus, rikollisuus, taloudelliset sanktiot sekä rajoitettu sosiaalinen ja fyysinen liikkuvuus.

Ideaalin ja ehdottomasti tuomittavan seksin välillä on leveä ei-kenenkään –vyöhyke, jolla käydään jatkuvaa neuvottelua hyväksyttävyyden rajoista. Esimerkiksi viimeisten vuosikymmenien aikana homoseksuaalisuus on siirtynyt merkittävästi lähemmäs ideaalia, kun taas eri-ikäisten seksisuhteista on tullut aikaisempaa tuomittavampia. Rubin kuitenkin korostaa, että vaikka hyvän ja sallitun seksin sisältö vaihtelee ajasta ja paikasta riippuen, itse mekanismi pysyy samana.

Rubinin mallia voidaan mainiosti soveltaa myös muihin sosiaalisiin jakoihin. Kuvion voi laatia esimerkiksi kansalaisuuteen kiinnittyvistä jaoista:

 

Kansalaisuus on samalla tavoin moniportainen hierarkia kuin seksuaalisuuteen perustuvat luokittelut. Kansakunnan jäsenyys edellyttää paitsi suomalaista passia, suomen kielen taitoa ja oikeanlaista ulkonäköä, myös kulttuurista pääomaa, jonka hallitseva kulttuurinen ryhmä tunnustaa oikeaksi. Tällaista pääomaa voivat olla vaikkapa tietynlainen tapa puhua metsästä tai ymmärrys siitä, missä järjestyksessä bussin istumapaikat tulee täyttää. Mitä useammalla sektorilla yksilö sijoittuu sisemmälle kehälle, sitä lähempänä hän on hyvää ja etuoikeutettua suomalaisuutta.

Edelleen voisi sama taikapiiri näyttää luokan kohdalla tältä:

 

Keskiluokkaa kuvaavat ominaisuudet ovat hyviä ja tavoiteltavia, ja jonkin piirteen kytkeminen keskiluokkaan tekee siitä normin. Toisaalta työväenluokalle tyypilliset tai jostain muusta syystä työväenluokkaisiksi mielletyt ominaisuudet nähdään tavoiteltavan keskiluokkaisuuden negaationa. Luokkahierarkia kiinnittyy siis paitsi ryhmien todellisiin ominaisuuksiin, myös näiden ominaisuuksien arvottamiseen.

Ihmisen asema kullakin hierarkiajanalla määräytyy siis useiden tekijöiden summana. Esimerkiksi pienituloinen postinjakaja on palkkakuitista ja ammatistaan huolimatta vähemmän työväenluokkainen, jos hänellä on korkeakoulututkinto. Pitkässä yksiavioisessa suhteessa elävä hetero on yhteiskunnallisesti hyväksytympi kuin sellainen, joka harrastaa puistoseksiä satunnaisten kumppanien kanssa.

Hierarkiajanat vaikuttavat myös toisiinsa. Syrjinnän ja oikeudettomuuden mekanismit moninkertaistuvat, mikäli yksilö sijoittuu yhtä aikaa useamman janan kielteiseen päähän. Niinpä työväenluokkaisten töiden palkat ovat keskimäärin pieniä ja ehdot heikkoja, mutta erityisen ikäviä ja huonosti palkattuja töitä tekevät työväenluokkaiset siirtolaiset. Kun sitten tarkastellaan työväenluokkaisia siirtolaisnaisia, putoaa tulotaso vielä edellisestä.

Jos kyse siis on paljon muustakin kuin sukupuolesta, miksi emme puhu vain intersektionaalisuudesta, vaan nimenomaan intersektionaalisesta fenimismistä? Syy tähän on historiassa. Intersektionaalisuuden käsitteistöä on nimittäin alkujaan lähdetty kehittämään nimenomaan feminismin piirissä. Se syntyi (lähinnä Yhdysvalloissa) rodullistettujen ja työväenluokkaisten naisten kritiikkinä feministisen liikkeen valkoista keskiluokkaisuutta kohtaan ja kytkeytyi oleellisesti feministien sisäisiin keskusteluihin vuosikymmenten ajan.

Tämän päivän Suomessa kysymys sukupuolesta asettuu kuitenkin kiinnostavasti poikkeukseksi edellä kuvaamaani sääntöön. Vaikka naiset nimittäin ovat edelleen monin tavoin miehiin nähden altavastaajina, erityisesti työmarkkinoilla, ovat valtaan kytkeytyvät erot viimeisen sadan vuoden kuluessa tasoittuneet huimasti. Joillakin osa-alueilla miehet ovat naisia heikommilla (esim. elinajanodote), ja eräillä mittareilla naiset sijoittuvat keskikaistalle, jonka molemmin puolin miesten hajonta ulottuu – miehillä on yliedustus sekä yhteiskunnallisen hierarkian yläaskelmilla että syrjäytyneiden ryhmissä.

Hallituksen tasa-arvo-ohjelmaa voi arvostella siitä, ettäs se ei tunnista tätä muutosta, eikä kykene kunnolla hahmottamaan sukupuolittuneiden rakenteiden nykytilaa. Esimerkiksi pelkästään miehiin kohdistuvaa asevelvollisuutta ei käsitellä tasa-arvo-ongelmana, vaikka kyseessä on erittäin raskas, sukupuolen mukaan määräytyvä velvoite. Tasa-arvotyöllä on edelleen sarkaa kynnettävänä, nyt vain ollaan pisteessä, jossa perinteistä näkökulmaa pitäisi pystyä päivittämään.

Sukupuolen hierarkiajanan pirstaloituminen itsessään on kuitenkin myönteinen ja toivoa antava ilmiö. Se nimittäin kertoo, että toisin kuin Rubin olettaa, erojen ja eriarvoisuuden taikapiiri ei ole murtumaton. Sukupuoliero ei ole suomalaisesta yhteiskunnasta hävinnyt minnekään, mutta se ei enää jaa yhtä yksiselitteisesti valtaa ja resursseja kuin aikaisemmin.

Siinä ehkä menee vuosisata, todennäköisesti kaksi, mutta yhteiskunnallisten jakojen taikapiirit ovat murrettavissa.

 

28 thoughts on “Mitä tarkoittaa intersektionaalisuus?

  1. Miten sitten toimitaan, kun nämä intersektionaalisuudet vaihtelevat? Esim. nainen voi olla syrjitty työelämässä, mutta äitinä hänen asemansa näyttää olevan esim. neuvolassa yms. isää paljon parempi.

    1. Hei Joonas, tämä onkin oikein hyvä esimerkki, koska siinä sama rakenteellinen vääristymä (hovavelvoitteen epätasainen jakautuminen) tuottaa ongelmia sekä miehille että naisille: epäsuhtaisen hoivataakan vuoksi naisten urakehitys jää lasten saannin myötä jälkeen ja samalla heikentävät isien yhtäläisiä oikeuksia vanhemmuuteen – pienten lasten isät tekevät Suomessa kaikkein eniten ylitöitä, koska edelleen meillä ajatellaan, että lasten hoitaminen kotona kuuluu äidille ja miehen velvollisuus taas on huolehtia perheen toimeentulosta.

      Tilanne ratkeaisi luontevimmin sillä, että hoivavelvoitetta jaettaisiin tasaisemmin isien ja äitien välillä (miksei toki myös muiden läheisten). Käytännössä tämä kuitenkin vaatii vielä valtavasti asennetyötä, jotta isillä olisi oikeasti tasavertainen mahdollisuus luoda suhteet lapsiinsa tulematta leimatuksi ”huonoksi isäksi” ja toisaalta äidit voisivat käydä töissä ilman leimoja ”huonoista äideistä”.

      Tuossa mainitussa tasa-arvo-ohjelmassa on muutama hyvä aloite tästäkin asiasta, mutta veikkaan, että muutokseen tarvitaan vielä monta hallitusta tämän jälkeen.

      1. Ihan mutua äiti on se joka pääsääntöisesti herää yöllä lapsen itkuun ja sitten hän ihan rintamaidolla ruokkii sen lapsen. Jopa itse nähnyt sen että 1-3 siihen tulee sympioottinen suhde äidin ja lapsen välille. Hyvin paljon ratkaiseen se miten neuvolan työntekijä ottaa isää siihen mukaan. Ja tuolla se ongelma piillee. Ei siinä että äitiä ”syrjitään” kun hänellä on se hoivavietti ja kun katson vaimoa kolmen lapsene jälkeen on hänellä valmiuksia vaikka mihin vaikka on nyt vakituisessa työssä ja alansa huipulla. Ja ei ole noin yksiselitteninen johtuu siitä että alat joissa MIEHET ovat työssä tehdään ylitöitä. Et voi esimerkkinä jättää betonielemetti valua kesken kun 8 H täynnä tai et voi jättää rakennustyömaalla suunniteltua rakennuskohdetta keskes jotta työ koko onnistuminen kusee. Itse sosiaali ja terveysalalla on 16h ja 21 h tunnin työvuorot naisille ja miehille normaaleja ja kukaa ei helvetti soikoon eduskunnassa itke sitä miten se liisa lähäri ja Saukki Sairaanhoitaja – kärsii teiden idiotimisteistaan. Jeesus sentään kun järkyttävää! – No millon Kontula ja muut hallituksen naiset käy intin! entäpä epäsuhta opettajien ammateissa miesten osuudessa – onko mahdollisesti nuorten miesten syrjäytymise syy. Ei feminismi pelasta noita. Luepa vaikka Jordan Petersonin ja Puolimatkan kirjat ja Petersonin youtube videossa hyvää asiaa. Samoin keltinkangas järvinen kuvaa kirjassaa että pelkka arvostelu järjestelmä on poikia syrjivä! Missä korjaukset. Että on sitten nainen ideologian sumentama. Mitään muuta ei näe kuin riistävää järjestelmää. Itse ihmettelen että aikuinen ihminen edustajan asemassa tekee anttentaatin Israeliin Gazaan. Lapsellista tuohua. Itse olet eliitin jäsen ja se näkyy miten TOIMIT KANSANEDUSTAJAN tehtävässä. Ymmärrätkö tämän? Ei anarkismi tuosssa asemassa ole hyväkysttävää ja sinun puolueesi PJ pitää tajuta tämä ja eroittaa sinut tehtävästäsi. Oliko nyt riittäävän selvä – missä ongelma piilee. Jos jotain aiot pelastaa – pelasta syrjätymis vaarassa olevat pojat!

  2. Hei, kiitos tekstistä.

    Suurimpana ihmetyksen aiheena näen, että aiempi kehitys on pyrkinyt häivyttämään ryhmiä ja korostamaan yksilökeskeisyyttä. Nyt vaikuttaakin siltä, että henkilön kuulumista tiettyihin ryhmiin korostetaan, suorastaan etsitään ryhmiä joissa olla. Lisäksi monet ryhmät ovat enemmän jatkumoita kuin veitsellä leikattuja: esimerkiksi nuori-vanha johtaisi harhaan, sehän on jana.

    Näkisin riskinä vastakkainasettelun jatkuvan lietsomisen – mikä harmillisesti tuntuu olevan päivän sana muutenkin. Taikapiiriä soveltaen, siitä näkee helposti ”kummalla puolella” on, ja mikä on ”vastapuoli”, vaikka tämä ei toki sen alkuperäinen tarkoitus ollutkaan.

    1. Hei Peter,

      hyvin traditionaalisesti (ainakin 1700-luvulta lähtien) vallanpitäjät ja etuoikeutetut ovat tyypillisesti omaksuneet mielipiteitä, joissa harmitellaan ”vastakkainasettelua”.

      Niin kauan kuin meillä on syrjintää ja sortoa, on kuitenkin myös ihmisiä, joilla on hyvät perusteet asetella asioita vastakkain.

      1. Kyllä siellä vasemmistossa osataan tuo toisten määrittely ja syrjintä. Näkyy ihan HS lehden linjassa. Ja kolumnistit tuo Ylessä suoltaa vihervassemmistoliberaali sisältö – Missä Anna on ne konservatiivit? Joten ei ole uskottavaa. Ei todella. Itsekin kuulun, sukuni, uskontoni ja perhemallini mukaan vähemmistöön. ja sinun arvoillasi olen osa sortajien järjestelmää. Kerroppa miten tuossa asettelusta sitten ihan oikeasti keskustellaan?

        Luodaan ongelmia joita ei ole olemassa. ja Siihen syynä ideologia. Olisi edes poliiitinen aate taustalla, mutta kun menette ideologia edellä, se ei ole mitenkään uskottavaa. Ymmärrätkö tämän?

    2. En itse pidä etnisiä venäläisiä sen suomalaisempina kuin wolofia porskuttavia. Ihonväri ei ole se asian ydin minulla, se on amerikkalainen käsite. En tunne hengenveljeyttä esimerkiksi norjalaisiin, vaikka saattavatkin näyttää samalta.

  3. ”Keskiluokkaa kuvaavat ominaisuudet ovat hyviä ja tavoiteltavia, ja jonkin piirteen kytkeminen keskiluokkaan tekee siitä normin.”
    Miksi tämä on näin?
    Voisiko syynä olla se, että asemaansa tyytyväinen keskiluokkainen porvari – puoluekannastaan riippumatta – on vallitsevien tuotantosuhteiden ja siten kapitalismin vahva tuki? Siksi hänet onkin palkittu vakituisella työsuhteella ja vähintään kohtuullisella toimeentulolla. Mitä tapahtuu, kun hänen työsuhteensa pätkittyvät ja topimeentulosta tulee epävarmempaa? Politiikassa hän ”radikalisoituu” persuksi. Miten hänen muut arvonsa muuttuvat?
    Paljastuuko intersektionaalisuuden alta lopulta kapitalistinen yhteiskunta ja sen luokkajako?

  4. Feminismi on kaikkien aikojen suurin lahja suurkapitalisteille. Työvoiman kaksinkertaistamisella on ollut murskaava vaikutus työväenluokkaan ja etenkin naisiin. Tämän näkee avioerotilastoista ja naisten jatkuvasti kasvavasta masennuslääkkeiden käytöstä. Perhe on työnväenluokalle keskeinen turva, jota feministit ovat ansiokkaasti nakertaneet viimeiset 150 vuotta.

    Lisäksi miehen ja naisen välinen suhdedynamiikka on täysin perversissä tilassa, koska naiset miehet kilpailevat 40 tuntia viikossa toisiaan vastaan suurkapitalistien alaisuudessa ylennyksistä, statuksesta ja materialistisista kiihokkeista. Feministit on karkotettava työväenliikkeestä mahdollisimman nopeasti.

  5. ”Perhe on työnväenluokalle keskeinen turva,..” Eikö työväenluokan keskeisin turva ole kuitenkin itsensä tiedostaminen luokkana ? Ellei ttyöväenluokka ole noussut luokaksi itseään varten, on se puolustuskyvyttömänä jotakin muuta varten.
    Eikö mainitsemasi työväenluokan sisäinen kilpailu synny siitä, ettei tuota ” luokaksi itseään varten” luokkatietoista puolustuskykyä ole riittävässä määrin?

    1. Kyllä se on itse 90 luvun lamasta selviytyneenä ja perhe oli tuo yksikkö josta itse ajattelen että se hyvä nousee suomeen. rikot tuon niin saat koko maan sekasortoon. Jos siis katsotaan kommunismia vaikka Puolimatkan videon mukaan – siinä aatteessa Perhe nähdään uhkana ja sitten valtion piti ottaa lapset ja ”kasvattaa” oikein. ja lopulta miljoonat lapset oli kaduilla hylättyinä. Tämä näkyy jo nyt lasten ja nuorten pahoinvointina. Ja joku ajattelee että vapaa seksi ja vapaat huumeet sitten pelastaa nämä nuoret. Aivan järkyttävä idea.

    2. Feministien näkemys luokkatietoisuuden vahvistamisesta vuonna 2020 on se miten naiset ja miehet ”tasa-arvoisesti” kilpailevat tulevaisuudessa suurkapitalistien alaisuudessa. Pitää katsoa mitä feministit ovat saaneet oikeasti aikaan viimeisen 150 vuoden aikana. Ei jatkuvaa luokkatietoisuuden kasvua vaan jatkuvasti kasvavaa perheiden hajoamisia ja etenkin naisten pahoinvointia.

  6. Luokkajakoja on kokeiltu monen kommunistihallinnon alla ja siitä on historiankirjoilla kerrottavanaan kymmeniä, jopa satoja miljoonia kuolleita.

  7. Tasa-arvo-ohjelman lisäksi hallituksen on tarpeen hyväksyä uusi yhdenvertaisuusohjelma. Siinä tulee kiinnittää erityistä huomiota oppilaitosten sekä julkisten instituutioiden ja työpaikkojen yhdenvertaisuussuunnitelmien päivittämiseen sekä säännölliseen arviointiin. Ensimmäisset suunnitelmat tehtiin ensin hituroiden ja sitten kiireessä aivan liian ylimalkaisiksi. Yhdenvertaisuuslaissa erikseen mainittujen (ja muidenkin) syrjintäperusteiden systemaattista tilannekuvan arviointia ja yhdenvertaisuuden konkreettisia edistämistoimia tulee kehittää, ja siihen tarvitaan ohjausta sekä lisä- ja täydennyskoulutusta. Nyt esimerkiksi peruskouluissa on yhdenvertaisuussuunnitelmia, joissa monien syrjintää aihettavien tekijöiden käsittely on syrjäytetty (Helsingisssä esim. vammaisuuteen sekä uskontoon ja vakaumukseen liittyvät asiat). Yhdenvertaisuuden edistämishaasteisiin paneutumista uuden yhdenvertaisuuslain mukaisesti ei yhdenvertaisuussuunnitelmien laatimissen ensimmäisellä kierroksella välttämättä edistänyt, että siihen liitettiin jo aiemmin laadittujen tasa-arvosuunnitelmien päivitys ja kummatkin suunnitelmat liitettiin yhteen. Yhdistäminen toki voi olla myös etu. Mikäli yhdenvertaisuussuunnitelma julkaistaan yhdessä tasa-arvosuunnitelman kanssa, tulee harkita, pitäisikö suunnitelma ohjata otsikoimaan yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelmaksi, koska yhdenvertaisuussuunnitelma on tasa-arvosuunnitelmaa laaja-alaisempi ja koska lailla yhdenvertaisuussuunnitelman laatimiseen on velvoitettu paljon myöhemmin kuin tasa-arvosuunnitelman laatimiseen. Virallinen yhteisen toimielin on nimeltään yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta. Tasa-arvovaltuutetun ja yhdenvertaisuusvaltuutetun toimistot ovat erikseen, mikä on hyvä.

  8. Kiitos selventävästä artikkelista. Intersektionaalisuus on siis sitä, että yhteiskunnassa on monenmoisia polariteettejä, joilla on ”yleisessä käsityksessä” arvoasetelma. Ja siis, kun ”tarkemmin ajattelee”, aika itsestään selvä tilanne. Ja on varmasti tutkimisen arvoista, miten eri arvoasetelmat korreloivat keskenään, mitkä arvoasetelmat ovat oikeutettuja tai ei ja miksi jne.

    Intersektionaalinen feminismi, jonka Ohisalo on nyt nostanut esille, on käsitteenä ehkä perusteltu siksi, että termi on syntynyt feministisesti suuntautuneiden tutkijoiden keskuudessa. Mutta, onko yhä niin, että yksi polariteetti on ylitse muiden: mies-nainen? Onko se joka tapauksessa ensisijainen lähtökohta kunkin polariteetin tai esimerkiksi keskenään korreloivien polariteettien yhdistelmän tarkasteluun?

    Voisi heittää pari polariteettiä koepalloiksi: afroamerikkalainen-kaukaasialainen USAssa, tai, kantasuomalainen-ulkomaalaistaustainen Suomessa. Toki näistäkin aivan varmasti löytyy vahvakin korrelaatio nainen-mies -pariin. Vai hymähditkö tyytyväisenä, kun en kirjoittanut mies-nainen?

    Uskon sukupuolten väliseen ehdottomaan yhdenvertaisuuteen vakaasti ja ehdottomasti. En kutsu itseäni feministiksi, koska pidän sanaa sinänsä toista sukupuolta suosivana. Kutsun itseäni filantroopiksi, kun en äkkiseltään parempaa keksinyt. Ja pidän intersektionaalisuutta(tai tasa-arvoa) hyvänä keinona tutkia yhteiskuntaa. Ja sitä myötä intersektionaalista tasa-arvoa (tai yhdenvertaisuutta, vai onko yhdenvertaisuus sellaista nahjusten tasa-arvoa?) hyvänä terminä asetettavalle tavoitteelle.

  9. Transihmisten ja muunsukupuolisten taistelu kehojensa itsemäärämisoikeuden ja juridisen sukupuolen määrittelyn puolesta ei nauti laajaa kannatusta vasemmistopiireissä, erityisesti sos.dem. kannattajakunnassa, muttei myöskään vasemmistoliittolaisissa. Tämä näkyy muutamaa poikkeusta lukuunottamatta poliitikkojen haluttomuudessa nostaa asiaa aktiivisesti esille. Harvassa ovat nekään, jotka puhuvat esim. transihmisten kokeman väkivallan ja syrjinnän uhan kitkemisen puolesta.

    Tämä osoittaa minusta sen, miten helposti intersektionaalista feminismiä voidaan kyllä käyttää erityyppisten, toistensa kanssa risteävien sorron elementtien analysointiin, mutta tenkkapoo iskee siinä kohtaa, kun pitäisi julkilausua poliittinen kanta sukupuolen muodostumisen kohdalla ja esittää toimintamalleja, jotka aidosti kyseenalaistavat vaikkapa akateemisen cis-feminismin. Essentialiset tendenssit vallitsevat monessa kohtaa feminististä keskustelua puoluepoliittisessa ympäristössä, mistä häkellyttävänä esimerkkinä toimi erään vasemmistoliittolaisen puolueaktiivin ”hupailu” Twitterissä viikko taaksepäin: yli kaksituhatta tykkäystä kuvasarjasta, joka perustui kahden sukupuolen oletukseen ja niillä leikittelyyn. Minulle tuo ketju oli pulttibois-tasoista heteroseksismiä, jota moni aiemmin skarpiksi ajattelemani vasemmistoliittolainen jakoi täysin kritiikittä.

    Misogynia ei yhteiskunnastamme ole koskaan kadonnutkaan, mutta Perussuomalaisten viime aikaisten ulostulojen myötä on nähtävissä incel-kulttuurin ruokkimaa naisvihan laajempaa legitimitointia. Olen huolissani siitä, että fasismin uhkaan vastatakseen vasemmisto tarttuu (huomaamattaan) luonnollistetun sukupuolen oljenkorteen saadakseen mahdollisimman paljon ’tolkun ihmisiä’ puolelleen liittoumaan – ja näin ollen tukee heteronormia. Pahoin pelkään, ettei tule menemään kauaakaan, kun saamme oman J.K. Rowling-kohun Suomessa pystyyn, joka repii rikki paljon potentiaalisia liittolaisuuksia, ja lopulta palvelee vain taantumuksellisia voimia.

    Sillä Vihreät tai FP eivät sisällytä perustavanlaatuisesti kapitalismin analyysiä puolueohjelmaansa, on Vasemmistoliitto ainoa parlamentarismin puolella vaikuttava taho, joka pystyy uskottavasti ja toimivalla koneistolla ajamaan luokkatietoisten transihmisten ja muunsukupuolisten oikeuksia. Toivon, että hallituksen esittämään intersektionaaliseen feminismiin sisältyvät myös me: tähän voivat vaikuttaa oman puolueen kansanedustajat myös hallituksen ulkopuolelta.

    1. Väitteesi siitä, että transihmisten oikeudet eivät ”nauttisi laajaa kannatusta” vasemmistoliitossa perustelet sillä, ”muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta” poliitikot ovat ”haluttomia nostamaan asiaa aktiivisesti esille”. Tsekkasin vain viime viikon, ja sen kuluessa ainakin kolme vasemmistoliiton kansanedustajaa oli ottanut kantaa transoikeuksiin, yhtenä näistä puolueen puheenjohtaja, joka edustaa puolueen virallista kantaa. Verraten tuoreen kyselyn mukaan myös translain kannatus vasemmistoliiton äänestäjäkunnassa oli yleisempää kuin missään muussa puolueessa.

      Kun ottaa huomioon, että Suomessa on paljon muutakin syrjintää kuin transperäistä eikjä mikään puolue voi keskittyä yksinomaan transkysymyksiin, jo nämä esimerkit osoittavat väitteesi aika kohtuuttomaksi. On totta, että transihmisiin kohdistuu erittäin vakavaa ja pitkälle institutionalisoitunutta syrjintää, mutta kolme kannanottoa samalla viikolla on kyllä mielestäni ihan oikeasuhtainen saldo.

      Itse olen priorisoinut niin, että käytän suhteessa eniten aktiivisuuttani niihin ryhmiin, joilla on vähinten tukijoita ja mahdollisuutta saada itse äänensä kuuluville. Tänään olen viettänyt koko päivän kadulla haastattelemassa (lähinnä suonensisäisten) huumeiden käyttäjiä, joiden hoitoon pääsyssä on myös systemaattista ja pitkälle institutionalisoitua syrjintää – aivan kuten transhoitojenkin kohdalla.

      Demarit ottakoon kantaa omasta puolestaan.

  10. Hei, Anna.

    Entä jos ihminen on kasvoistaan ruma? Millä tavalla intersektionaalinen feminismi ottaa kantaa tällaiseen ulkonäköön liittyvään eriarvoisuuteen? Ihmisen ulkonäkö voi olla merkittävämpi syrjintää ja eriarvoisuutta aiheuttava asia elämässä, kuin sukupuoli, ihonväri tai seksuaalinen suuntautuneisuus. Silti ainoa ulkonäköön liittyvä eriarvoisuus mikä vaikuttaa saavan mediassa ja feministien piirissä jatkuvaa huomiota on ylipaino, mikä ei edes ole syntymässä saatu ominaisuus, ja johon on mahdollista itse konkreettisesti vaikuttaa. Näetkö tässä ongelmaa tasa-arvon näkökulmasta? Minä näen.

    Entä muunlaiset geenien aiheuttamat eriarvoistavat ominaisuudet, joihin ihminen ei ole voinut itse vaikuttaa? Esim.älykkyys/lahjakkuus, vammaisuus, erilaiset sairaudet jne.

    Huomaatko miten vaikeaa tästä saa jos objektiivinen tasa-arvo todella on tavoitteena?

    1. Matti, ulkonäkö, vammaisuus tai mikään muukaan ominaisuus ei ”aiheuta” syrjintää. Syrjintää aiheuttavat yhteiskunnalliset asenteet ja ennakkoluulot. Sekä niiden taustalla epäreilut hierarkiat ja vallan epätasainen jakautuminen.

      1. Ok, sovitaan niin. Et kuitenkaan kertonut ajatuksiasi sen suhteen, kuinka interseksuaalinen feminismi huomioi tai kuinka sen mielestäsi tulisi huomioida esillenostamistani syrjinnän muodoista kärsiviä ihmisiä. Kulkeeko jossain kohtaa raja mihin tasa-arvo ajattelu loppuu, ja millä perusteella?

  11. Ihmisen syrjäytymisen syyt on muuttuvia yhteiskunnan kehittymisen myötä. Kuuluminen tiettyyn ryhmään saattoi olla vielä muutama vuosikymmen sitten etuoikeus, mutta nyt tilanne voi olla täysin toinen. Kun intersektionaalista lähestymistapaa käytetään, on erittäin tärkeää, että tiedot syrjäytymiseen vaikuttavista tekijöistä ja niiden merkityksestä vastaavat todellisuutta.

  12. Artikkelissa mainitaan useaan kertaan yleistasolla erilaiset ongelmallisena nähdyt mekanismit. Yksi näistä nimetäänkin, nimittäin sukupuolen perusteella määräytyvä asevelvollisuus. Kansalaisuuden osalta osaan kuvitella mekanismeja, esimerkiksi kansalaisuuden perusteella asetettavan viisumivaatimuksen.

    Seksuaalisuuden ja luokan suhteen mielikuvitukseni ei kuitenkaan kykene löytämään mainittuja mekanismeja. Voisiko kirjoittaja mainita rautalankaesimerkkejä näihin liittyvistä mekanismeista?

    1. Moi,

      luokkaan liittyviä esimerkkejä löydät kirjastani ”luokkalaki” ja seksiin liittyviä kirjasta ”punainen eksodus”. Kumpikin ovat sähköisesti luettavissa kotisivuillani.

  13. Feminismin piirissä on vuosikymmeniä puhuttu naisten aliedustuksesta yritysten johtopaikoilla. Minua kylläkin on ihmetyttänyt se, että feministit ovat käyttäneet voimavaroja selkeästi etuoikeutettujen naisten luokan etujen pönkittämiseen. Naiset, jotka kilpailevat suuryritysten johtopaikoista, todellakin ovat etuoikeutettuja kaikin tavoin, jopa hävitessään johtajuuskilpailun miehelle, he ovat edelleen yhteiskunnan ylintä kermaa, keskiluokan miesten ja – naisten yläpuolella.

    Miten intersektionaalisessa feminismissä käsitellään tällaista rakennetta, määritelläänkö se yhä tasa-arvon ongelmaksi vai yläluokan etuoikeutettujen keskinäiseksi kipuiluksi?

    1. Hei,

      tekstissäsi on ainakin kaksi ongelmaa. Ensimmäinen ja oleellisempi niistä on, että sotket iloisesti identiteettipolitiikan, intersektionaalisuuden ja intersektionaalisen feminismin. Teksti paranisi, jos selvittäisit ensin itsellesi, mitä ne tarkoittavat – ja jos päätät käyttää niitä normaalista kielestä poikkeavalla tavalla (tässä ilmeisesti jotenkin toistensa synonyymeina tai rinnakkaismerkityksinä?), pitäisi se kertoa tekstin alussa ja olla muiden tekstejä referoidessaan sitten tarkkana, että mahdolliset käsitteiden erilaiset käyttötavat eivät sotkeennu.

      Toinen, kokonaisuuden kannalta toki vähäinen virhe on, että väität minun linkatussa tekstissä ”osoittavan tukea” intersektionaalisuudelle. Näinhän ei ole, jos luet tekstini tarkkaan – pyrin siinä määrittelemään intersektionaalisuutta, mutta en ota kantaa suuntaan tahi toiseen.

      Viittauksen virheellisyyttä ei poista se tosiasia, että olen hyödyntänyt intersektionaalisuutta muualla jo kauan ennen kuin se nousi suomalaisessa feminismissä laajemmin keskusteluun. Tässä suhteessa minulla ei ole nähdäkseni koskaan ollut mitään ideologista erimielisyyttä Li Anderssonin kanssa, kuten tekstissäsi viittaat.

      Oli siellä sitten muitakin ongelmia, mutta niistä ei mielestäni ole mahdollista keskustella ennen kuin tuo käsitepuuro on saatu selväksi.

      ystävällisin terveisin
      Anna

  14. Hei Anna!

    Intersektionaalinen feminismi aiheutti eilen kaveriporukassa ihmetystä ja hämmenystä kun se tuli puheeksi. Oli pakko alkaa tutkia asiaa heti aamusta, koska kukaan meistä ei loppujen lopuksi oikein tiennyt miten se eroaa yhdenvertaisuuden käsitteestä. Eli ymmärrämme intersektionaalisuuden käsittelevän eroja (esim. sukupuoli, ikä, etninen tausta, uskonto) ja niiden vaikutusta yksilön pääsyyn resursseihin ja hänen mahdollisesti kokemaa rakenteellista syrjintää, sekä näiden erojen ”kerrannaisvaikutusta” yksilön elämässä. Mutta eikö yhdenvertaisuus käsitteenä kuitenkin ota huomioon nämä kaikki erot ja pyri siihen että kaikki ihmiset olisivat tasavertaisia näistä eroista huolimatta? Onko intersektionaalisuus siis lähinnä eri termi jolla puhutaan samasta asiasta vai jonkinlainen työkalu jolla tasavertaisuuteen päästäisiin? Tuntuu että kyseinen termi on aiheuttanut pulinaa ja vastustusta, en tiedä johtuuko siitä että ihmiset eivät ymmärrä mitä se tarkoittaa ja olisiko siksi järkevämpää puhua yhdenvertaisuuden käsitteestä joka on tutumpi? Kiitos jos jaksat vääntää asian rautalangasta.

    1. Hei,

      yhdenvertaisuus on tavoite ja arvo. Sen tavoittelu sisältää ideologisen lausuman siitä, että yhdenvertaisuus on arvokasta ja siihrn kannattaa pyrkiä.

      Intersektionaalisuus taas on yhteidkunta-analyysin väline. Se ei itsessään ota kantaa siihen, onko yhdenvertaisuus arvokasta ja tavoiteltavaa, vaan pyrkii ymmärtämään, miten yhteiskunnallinen eriarvoisuus syntyy ja uusintaa itseään. Periaatteessa intersektionaalista analyysiä voisi Hyödyllisesti käyttää myös henkilö, jonka tavoitteena on vähentää yhdenvertaisuutta.

      Intersektionaalinen feminismi taas on eri asia. Se on semmoinen feminismin suuntaus, joka pyrkii huomioimaan muutkin yhteiskunnalliset jaot sukupuolen rinnalla ja pyrkii kaikkinaisen näihin perustuvan eriarvoisuuden poistamiseen.

      Intersektionaalinen feminismi on kuitenkin kapeampi käsite kuin yhdenvertaisuus, sillä yhdenvertaisuuden tarkastalepiiriin kuuluvat paitsi yhteiskunnallisiin jakoihin perustuvat eriarvoistavat rakenteet, myös sellainen eriarvoisuus, joka kumpuaa jostakin muusta – esimerkiksi jos Kunnan mielenterveyspalveluihin saa hoitoa tammikuussa mutta budjetti ei riitä maksusitoumuksiin enää marraskuussa, eivät tammikuussa ja marraskuussa hoitoa hakeneet ole keskenään yhdenvertaisessa asemassa, mutta kyse ei silti ole syrjinnästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *