22. 07 2019

Ihminen kasvaa kompastelemalla

Lukion ensimmäiset kaksi vuotta käytin lähinnä yleiseen hummaukseen. Kun sitten koulu alkoi taas maistua, jouduin kirimään muut kiinni iltalukion kursseilla. Onneksi oli iltalukio.

Yliopistoonkin pääsin vasta toisella yrittämällä. Lukihäiriöiselle historian pääsykoekirjat vierasperäisine nimineen olivat vaikea rasti. Onneksi oli avoin yliopisto, jossa me pääsykoepudokkaat saatoimme aloitella opintoja uutta yritystä odotellessa.

Aika moni muukin asia elämässäni on hoitunut yritys-ja-erehdys -menetelmällä. Nyt jälkikäteen hävettää kaikki se nuoruuden jyrkkyys, epävarmuus ja hauraus. En olisi kestänyt silloista itseäni päivääkään ja kunnioitan syvästi niitä, jotka kestivät. Eikä kyse ole vain nuoruudesta: viimeisimmän (toistaiseksi havaitun) virhearvioni tein eilen.

Sellaisia me ihmiset olemme – teemme valintoja sen kummemmin miettimättä, tai valitsemme väärin huolellisen harkinnan jälkeenkin. Ihminen ei ole puu, joka kasvaa suoraan ja kauniisti kohti taivasta, kunhan vettä ja valoa riittää. Ihminen kasvaa kompastelemalla, yrityksen ja erehdyksen, eksymisen ja löytämisen kautta.

Kaikki tämä törmäily on vapauden hinta, sillä vapaus toteutuu vain, kun myös tyhmät, nolot ja epäloogiset valinnat ovat mahdollisia. Ja koska ihmiset viisastuvat tuskastuttavan hitaasti, on yhteiskunta rakennettava niin, että uudet alut ovat mahdollisia. Muuten vapauden riskit muodustuvat niin suuriksi, että vain harva uskaltaa kurkottaa tutun ja turvallisen yli.

Tästä syystä hyvinvointivaltio ei ole vapausarvojen kilpailija, vaan niiden toteutumisen ehto. Mikäli vapautta oikeasti halutaan kaikille (ei siis esimerkiksi jollekin taloudellisesti turvatulle eliitille), on hyvinvointivaltio siihen paras tunnettu järjestelmä.

Ei ole sattumaa, että pohjoismainen hyvinvointivaltiomalli pokkaa pokaalit lähes järjestäen erilaisissa yksilönvapausvertailuissa. Sitä varten meillä on laadukas sairaanhoito, joustavat koulutuspolut, sosiaalityö ja etuusjärjestelmät. Niillä taataan jokaiselle mahdollisuus uuteen alkuun, olivat asiat menneet kuinka mönkään tahansa.

On tietysti toinenkin tapa suojella ihmisiä omilta virheiltään: kattava ohjaus- ja kontrollijärjestelmä. Jossa vaikkapa tieteellisen tiedon tai tradition perusteella määritellään terveellinen, turvallinen ja tehokas elämänpolku, eikä muita polkuja sallita. Voi olla, että tällä tavoin järjestetyssä yhteiskunnassa osa ihmisistä olisi onnellisempia. Läheskään kaikki eivät nimittäin pidä vapautta sen tuomien riskien ja kärsimyksen arvoisena.

Mutta ei vapauden lupauksena olekaan onnellisuus, vaan ihmisen kasvu täyteen potentiaaliinsa.

Omat lapseni ovat parhaillaan nuoria aikuisia. Näen, miten he tekevät kaikki vanhat virheeni, koluavat kaikki samat umpikujat, enkä voi sitä mitenkään estää. Tiedän myös, että kaikkea ei äidille edes kerrota. Se ärsyttää vietävästi, ja särkee sydämeni.

Mutta vaikka en voi kieltää heitä kompastumasta, voin auttaa jaloilleen nousemisessa. Ja voin tehdä työtä sellaisen yhteiskunnan eteen, jossa muutkin auttavat.

Me kaikki voimme.

(Kirjoitettu Aamulehdelle 22.7.2019)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *