31. 12 2018

Kolmannen sortin työt

Suomalainen työelämä ja melkein koko muukin elämä perustuu palkansaajien ja yrittäjien kahtiajakoon.

Työsuhteessa työn teettäjä määrää, mitä ja milloin. Jotta direktio-oikeus ei lähtisi lapasesta, on palkansaajalla suojanaan minimilait ja järjestäytymisoikeus. Työuran aukkopaikoissa toimeentuloa takaavat ansiosidonnaiset sosiaalietuudet. Terveyttä valvoo työterveyshuolto.

Yrittäjä puolestaan on vapaa itse valitsemaan, mitä tekee ja kenelle. Autonomian kääntöpuolena on suojelun puute ja yrittäjäriski: palkkaturvaa ei ole ja vakuutukset on huolehdittava itse. Jos ei huolehdi, päätyy perusturvalle, eikä sekään ole itsestäänselvyys.

Koska nämä asiat on tavattu sopia suurten yritysten ja palkansaajajärjestöjen pöydissä, perustuu järjestelmä mielikuviin vakavaraisesta työnantaja-yrittäjästä ja säännöllisestä palkkatyöstä. Kenellekään ei tullut mieleen, että yrittäjäkin voisi olla pienituloinen ja tarvita sosiaaliturvaa, eläkettä tai muuta suojelua.

Nyt itsensätyöllistäjien määrä kasvaa trendinomaisesti ja kaikki ovat ihmeissään.

Itsensätyöllistäjä tarkoittaa henkilöä, joka ei ole (ainakaan yksinomaan) palkkatyösuhteessa, vaan ansaitsee elantonsa omalla työllään yhdestä tai useammasta ei-työsuhteisesta lähteestä. Koska järjestelmä tulkitsee hänet yrittäjäksi, on hänen sosiaaliturvansa tasoltaan heikko ja byrokratialtaan vahva.

Suurin osa itsensätyöllistäjistä on valinnut tiensä ja arvostaa sen vapautta. He eivät haluaisi palkkatyösuhteeseen, vaikka se tarjoaa paremman suojan ja usein toimeentulonkin. Samalla monet kuitenkin kokevat, että jatkuva epävarmuus ja kitkuttelu ovat kohtuuton hinta autonomiasta, että heille kuuluisi sama sosiaaliturva kuin muillekin.

Sitten ovat pakkoyrittäjät, jotka kantavat yrittäjäriskiä ilman vapautta. Yrittäjästatusta käytetään nimittäin myös työvoimakustannuksista niistämiseen tilanteissa, joissa riippuvuus työnantajasta on niin vahvaa, että kyseessä on päivänselvä työsuhde. Kikkailua voitaisiin hillitä kääntämällä työsuhdeolettama toisin päin – eli niin, että työ katsottaisiin aina palkkatyösuhteeksi, jos henkilö ei aktiivisesti valitse yrittäjyyttä vaikkapa perustamalla toiminimen.

Tällaiset pikkukorjaukset antavat meille lisäaikaa. Mikäli itsensätyöllistäjien määrä jatkaa kasvuaan, lopulta on kuitenkin tunnustettava tosiasiat ja jaettava työelämän riskit uudestaan niin, että ne oikeasti vastaavat kunkin hartialeveyttä.

Jos tätä ei tehdä, taantuu ihmiskunnan modernin historian tasa-arvoisin ja tehokkaimmin hyvinvointia luonut työelämä pikkuhiljaa takaisin 1900-luvun alun luokkayhteiskunnaksi.

 

(Kirjoitettu Aamulehdelle 29.12.2018)

 

One thought on “Kolmannen sortin työt

  1. ”Kenellekään ei tullut mieleen, että yrittäjäkin voisi olla pienituloinen ja tarvita sosiaaliturvaa, eläkettä tai muuta suojelua.”

    Varsinkaan ay-poliitikoille ja ay-taustaisille kansanedustajille/ministereille em. ei ole juurikaan tullut mieleen. He kun ovat useimmiten taustoiltaan jonkun suuryrityksen luottamusmiehiä. Näillä taustoilla he ovat ajaneet ay-väelle yleissitovia etuja, kuin kaikki työnantajat olisivat yhtäläisesti maksukykyisiä.

    Muistuupa mieleeni tapaus yhden miehen kommandiittiyhtiön palveluksessa olemisestani rakennusalalla. Porukkaan kuului lukuisia nuoria miehiä, joista yllättäen puolenkymmentä kutsuttii kertausharjoituksiin. Tässä yhteydessä paljastui, että ay- liike oli ajanut sellaisenkin edun, että työnantajan kuuluu maksaa osasta kertausharjoitusaikaa palkkaa näille harjoituksiin kutsutuille miehille. (Taitaa olla vieläkin voimassa.)

    Kyllähän joku puunjalostusalan konserni pystyy kertausharjoitusajastakin työntekijöille palkkaa maksamaan. Mutta kun tälläkin pienen kommandiittiyhtiön omistajalla oli monena vuonna vähemmän verotettavaa tuloa, kuin hänen parhaimmilla ammattimiehillään. Tämän ay-liikkeen ajaman kaavan mukaan voisi mennä vaikkapa jollekin työlaäisten asuttamalle omakotialueelle, ja kysyä, kuinka innokas joku palkansaaja on kustantamaan ympäristön nuorten miesten kertausharjoituksissa kokemaa palkanmenetystä…

    Edellä kuvatulla yritän kertoa, kuinka pihalla nämä vasemmistolaiset kansanedustajat ja ay-poliitikot välillä etuja ajessaan ovat. Viime syksynäkin, kun pienyritysten työsuhdeturvaa yritettiin järkeistää niiden todellista kestokykyä vastaavaksi, jo oltiin hanketta yleislakon uhalla vesittämässä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *