08. 10 2018

Valtion taattava toimeentuloa, ei elintasoa

Ansiosidonnaisten sosiaalietuuksien juuret ovat paikallisten ammattiyhdistysten hätäkassoissa, joilla työntekijät vakuuttivat toimeentuloaan esimerkiksi tapaturman tai työtaistelun varalle. Kassoista ulos maksetut summat olivat varsin vaatimattomia. Ne oli tarkoitettu lähinnä suojaamaan työntekijää perheineen nälältä.

Kun julkiset sosiaaliturvajärjestelmät sitten laajenivat ja ammattiyhdistysliike vakiintui, näiden kassojen tehtävä vaihtui ansiotason turvaamiseen. Samalla niiden itsenäinen rooli hämärtyi ja toiminta kietoutui yhteen julkisvallan kanssa: ansiosidonnaista työttömyysturvaa ryhdyttiin rahoittamaan veroluonteisilla maksuilla ja vähitellen myös valtio alkoi tuottaa ansiosidonnaisia etuuksia.

Nykyisin kaikista keskeisistä perusturvaetuuksista on olemassa myös ansiosidonnainen versio niille, jotka ovat tottuneet pikkuisen leveämpään elämään.

Se tarkoittaa, että Suomi maksaa työmarkkinoiden ulkopuolella olemisesta joillekin monta kertaa enemmän kuin toisille. Vaikka vanhempainvapaalla oleva professori ei ole vaippojen vaihdossa myyjää tehokkaampi, eikä markkinointikonsultin keuhkokuume eroa mitenkään opiskelijan taudista.

Usein ansiosidonnaisia tulonsiirtoja selitetään sillä, että enemmän maksaneiden on myös saatava enemmän. Perustelu ontuu. Työikäisten ansiosidonnaiset etuudet nimittäin määräytyvät parin edeltävän vuoden tulojen mukaan. Ansiosidonnaisen suuruus ei siis riipu siitä, paljonko veroja kukin on maksanut, vaan paljonko maksoit viime vuonna.

Ja kun kansa on jaettu eri etuusjärjestelmiin, on sillä myös eri intressit. Niinpä poliitikot voivat leikellä köyhimpien sosiaaliturvaa niin usein kuin haluavat, kunhan vain jättävät ansiosidonnaiset rauhaan. (Ja kyllä niitä tottavie onkin leikattu.) Näin siitä huolimatta, että työikäisillä ansiosidonnaisiin etuuksiin kuluu tuplasti enemmän miljardeja kuin perusturvaetuuksiin.

Valtion on järkevää taata kaikkien jäsentensä toimeentulo. Jos niin ei tehdä, tapahtuu ikäviä asioita – rikollisuutta, äärimmäistä köyhyyttä, hukattuja lahjakkuuksia. Viime kädessä meille kaikille olisi eduksi puolustaa tätä turvaa ja jopa vaatia siihen reipasta korotusta.

Sen sijaan yksilöllisen elintason takaamisen ei pitäisi olla julkisen vallan tehtävä. Hyvin ansaitsevilla ihmisillä on kyllä varaa huolehtia siitä itsekin, ja keskituloisten kimppavakuuttamiseen on ammattiliitoilla edelleen kassajärjestelmänsä. Pienipalkkaisilla taas ansiosidonnainen jää joka tapauksessa niin pieneksi, että samoille euroille päästään kunnollisella perusturvalla.

 

(Kirjoitettu Aamulehdelle 6.10.2018)

2 thoughts on “Valtion taattava toimeentuloa, ei elintasoa

  1. hei,
    tarkoitatko tällä Aamulehden 5.10. blogilla myös ansiosidonnaisen työttömyysturvan
    lopettamista? Ansiosidonnainen työttömyysturva on ansaittu ay-liikkeen
    taistelulla kolmikannassa. Monista palkankorotuksista on tingitty tämän edun
    saavuttamiseksi, hiukan on kyetty saamaan työntekijöille työnantajilta ja
    omistajilta lisäarvoa pois. Ansiosidonnainen työttömyysturva mielletään
    myös merkittäväksi syyksi olla ay-liikkeen järjestäytynyt jäsen, vaikka Loimaan kassa
    onkin porvareiden ja työnantajien propagandalla vienyt ay-liikkeeltä jäseniä.

    Ansiosidonnaisesta työttömyysturvasta luopuminen tuhoaisi Suomen suurimman kansalaisliikkeen,
    ay-liikkeen. Oletko tätä ajatellut?

  2. Onko oikeistopropaganda jo uponnut ”eduskunnan ainoaan kommunistiinkin”? Asian oikeaa laitaa ei ole kovin vaikea tarkistaa.

    ”Suomi maksaa työmarkkinoiden ulkopuolella olemisesta” kaikille työttömyysturvaa saaville aivan yhtä paljon, nimittäin perusosan. Sen päälle tuleva ansio-osa maksetaan etukäteen kerätyistä työttömyysvakuutusmaksuista jotka siis otetaan työntekijän ja työnantajan pussista.

    Ammattiliiton jäsenelle kyseessä on siis eräänlainen vapaaehtoinen vakuutus – sen lisäksi että samalla mukavasti tukee omia oikeuksiaan työelämässä – tai toisinpäin. Oletusarvo työttömyysvakuutusmaksuissa on luonnollisesti se, että jokainen työntekijä haluaa nauttia hänelle vasiten taistelluista eduista. Jos joku sitten aatteellisista syistä niistä kieltäytyy, on se hänen oma valintansa.

    Itse olen koko ikäni tienannut ihan tavallisesta kokoaikaisesta kuukausipalkkatyöstäni alle Suomen virallisen köyhyysrajan, mutta ansiosidonnainen työttömyysturva on lähes tuplannut sen mitä olisin saanut pelkkää Kelan peruspäivärahaa. Ei siis todellakaan ole kyse mistään ”keskituloisten kimppavakuuttamisesta”. Maksettavalla summalla on myös kattonsa.

    Siitä olen samaa mieltä että perusturva on aivan liian matala. Työttömyysturvan perusosa ei riitä mihinkään, mutta kun ansiosidonnaiset on kulutettu loppuun, kituuttaa moni pitkäaikaistyötön kuitenkin mieluummin sillä kuin hakee täydennystä toimeentulotukiluukulta. Tämäkin on oma valinta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *