08. 02 2018

Täysi tuki Tampereen yliopiston itsehallinnon puolustajille

Tampereen uuden suuryliopiston perustaminen on ajautunut pahasti väärille raiteille. Tulevaa yliopistoa hallinnoivan säätiön hallitus ja taustalla vaikuttava Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) ovat osoittaneet valmistelussa toistuvaa piittaamattomuutta hyvästä hallintotavasta. Yhdistyvien yliopistojen henkilöstö ja opiskelijat on jatkuvasti pidetty valmistelusta pimennossa ja ohitettu päätösten valmistelussa. Yliopistolaisten mukaan päätöksenteko on ollut ylhäältä päin tulevaa sanelua ja jopa uhkailua.

Prosessia on luonnehtinut kiire, ja työn laatu on ollut kehnoa. Viimeisin käänne oli viime viikonloppuna tullut radikaali esitys uuden yliopiston johtosäännöksi. Yliopistolaisille annettiin vain viisi päivää aikaa kommentoida esitystä, sillä johtosäännöstä on tarkoitus päättää jo tulevana lauantaina.

Esitys johtosäännöksi on ongelmallinen: se heikentäisi toteutuessaan yliopiston autonomiaa, joka on taattu perustuslaissa ja on tutkimuksen ja opetuksen korkean laadun keskeinen edellytys. Viimekädessä kyse onkin siitä, kuka yliopistossa valtaa käyttää.  Jos yliopistoyhteisö ei voisi vapaasti valita edustajiaan hallitukseen, yritysmaailman intressit alkavat määrittää tulevan suuryliopiston linjaa.

Yliopistolaiset keräävätkin par aikaa adressia, jossa vaaditaan, että tässä vaiheessa johtosäännössä määrätään ainoastaan siirtymäkaudella välttämättömistä asioista ja että johtosäännössä turvataan yliopistolaisten riittävä edustus kaikessa päätöksenteossa. Lisäksi Tampereen yliopiston henkilöstö järjestää tänään ulosmarssin vaatimustensa vauhdittamiseksi.

Yliopistoilla on perustuslain turvaama autonomia. Nyt esitetty johtosääntöluonnos rajoittaisi yliopiston itsehallintoa sekä yliopistoyhteisön kykyä valita hallituksensa jäsenet itse. Tampereen yliopiston kasvattina, entisenä tutkijana sekä pirkanmaalaisena kansanedustajana haluan ilmaista tukeni henkilöstön ja opiskelijoiden vaatimuksille.

Anna Kontula,
kansanedustaja ja tutkija

One thought on “Täysi tuki Tampereen yliopiston itsehallinnon puolustajille

  1. Tärkeää. Yliopistojen vapaus oli jo Snellmanille keskeinen periaate. Muutenkin hallinto on Suomessa keskittymässä liian harvojen käsiin. Taistellaan vapauden ja itsemääräämisoikeuden puolesta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *