17. 10 2017

Raskaan saatavuusharkintaprosessin kautta kulkee vuosittain vain joitakin tuhansia työlupia

 

Natcha on tullut Suomeen töihin sukulaisensa ravintolaan. Hän ei ole aivan varma, onko kaikki niin kuin pitää. Jo lentokentällä ravintolan omistaja otti talteen hänen passinsa ja kertoi, että palkkaa ei aluksi maksettaisi, vaan se käytetään matka- ja viranomaiskulujen kattamiseen. Natcha saa nukkua lattialla ravintolan keittiössä. Päivät voivat venyä 14-tuntisiksi.

Natcha epäilee, että Suomessa työelämän ei kuuluisi olla tällaista, mutta ei tiedä mitä tehdä. Jos hän menisi poliisin puheille, siitä seuraisi varmasti potkut. Ilman työtä ja sosiaaliturvaa hänellä ei ole muuta mahdollisuutta kuin palata kotiin, tuomisina kotikylään matkaa varten otettu velka.

Alejandro työskentelee kasvihuoneella Maaningalla. Hän viihtyy työssään hyvin, mutta kaipaa lapsiaan. Palkka on liian pieni mahdollistaakseen perheen tulon Suomeen, eikä Alejandron työluvalla saa tehdä muun alan töitä.

Irina ja Kari vihittiin samassa kirkossa, jossa Karin vanhemmat olivat aikanaan menneet naimisiin. Sitten tuli takaisku: viranomaisen arvion mukaan heidän liittonsa ei ole aito, eikä Irinalla ole oikeutta perheenjäsenen oleskelulupaan. Kari ei vielä luovu toivosta, sillä hän on kuullut, että 40 % lumeliittopäätöksistä kumoutuu hallinto-oikeudessa. Valitusta varten olisi kuitenkin esitettävä lisää todisteita yhteiselämästä, ja poliisi on kehottanut Irinaa poistumaan maasta.

Karin veli lupaa palkata Irinan kauppaansa töihin, ja he hakevat tätä varten työlupaa. Päätös on kielteinen, sillä TE-toimiston mielestä myyjiä on saatavilla EU-alueen sisältä. Kun Irina ei saa tehdä töitä, on molempien pärjättävä Karin kirvesmiehen palkalla. Yhdessä he ovat silti päättäneet asua – Irina on sitten valituksen käsittelyyn asti Suomessa väliin turistiviisumilla, väliin luvattomasti.

Camilla myy seksiä Tampereella. Oikeastaan hän haluaisi tehdä jotakin muuta, jotain vähemmän vaarallista, mutta viralliseen oleskelulupaan oikeuttavan työn löytäminen on hankalaa: työnantajat eivät pidä paperitöistä. Lisäksi työluvan hakeminen maksaa 500 euroa, eikä rahaa saa takaisin, vaikka päätös olisi kielteinen.

Lakialoite saatavuusharkinnan poistamisesta

Ensi viikolla eduskunta käy lähetekeskustelun lakialoitteesta, jossa ehdotetaan kolmansista maista tulevan työvoiman saatavuusharkinnasta luopumista. Saatavuusharkinta tarkoittaa työperäisen oleskeluluvan myöntämisen yhteydessä tehtävää arviota siitä, onko tehtävään löydettävissä henkilöä EU/ETA-alueelta. Käytännössä arvio tehdään yleensä avaamalla työpaikka järjestelmään noin kymmenen päivän ajaksi.

Saatavuusharkinnan alaisilla aloilla työlupia myönnetään Suomessa vähän, sillä velvoite kohdistuu ainoastaan niin sanottuihin kolmansien maiden kansalaisiin ja vain osaan ammattialoista (lähinnä matalapalkkaiset suorittavan työn alat). Lisäksi myös kolmansien maiden kansalaiset voivat työllistyä Suomessa ilman saatavuusharkintaa, jos heillä on jokin muu työntekoon oikeuttava oleskelulupa.[1]

Vuonna 2016 saatavuusharkintaan liittyviä TE-toimiston osapäätöksiä tehtiin yhteensä 8 186, joista 5 255 myönteisiä, 1 801 osittain myönteisiä ja 1 119 kielteisiä.[2] Vain osaan näistä päätöksistä kohdistettiin kuitenkin työpaikkakohtaista saatavuusharkintaa, sillä merkittävä osa luvista myönnetään aloille ja alueille, joilla viranomainen on luopunut erillisestä saatavuusharkinnasta.

Raskaan saatavuusharkintaprosessin kautta kulkee siis vuosittain vain joitakin tuhansia työlupia. Toisaalta näissä kielteisten osapäätösten osuus on niin suuri, että saatavuusharkinnan piiriin kuuluva työntekijä ei voi suhtautua prosessiin läpihuutomenettelynä. Vaikka järjestelmän merkitys suomalaisille työmarkkinoille on vähäinen, yksittäisten henkilöiden kohdalla siitä voi muodostua merkittäviä ongelmia.

Työnantajalle saatavuusharkinnan hankaluus on siinä, että menettely pidentää entisestään muutenkin kallista ja vaivalloista työlupaprosessia. Etenkin suurissa kaupungeissa ulkomaalaiset työllistyvät usein palvelualoille, joissa rekrytointisyke lyö huomattavasti viranomaisprosesseja nopeammin.

Työntekijän näkökulmasta keskeiset ongelmat liittyvät tilanteisiin, joissa henkilö on jo Suomessa – joko saatavuusharkinnan alaisella työluvalla tai sellaista hakemassa. Työlupajärjestelmä sitoo ulkomaalaisen oleskeluoikeuden työntekoon nimenomaisella alalla, mikä luo riippuvuussuhteen työnantajaan.[3]

Saatavuusharkinta vaikeuttaa työpaikan vaihtamista tai useamman työn tekemistä silloinkin, kun työnantajalla on ilmeisiä vaikeuksia noudattaa asianmukaisia työehtoja. Se myös kyseenalaistaa työntekijän työsuhdeturvan, jos henkilö on alkujaan työllistynyt jollakin muulla lupatyypillä ja tämän umpeuduttua hakee työperäistä oleskelulupaa: tällöin työnantaja voidaan velvoittaa laittamaan työpaikka avoimeen hakuun, vaikka työntekijällä olisi toistaiseksi voimassa oleva työsuhde ja hän olisi hoitanut työnsä mallikkaasti.

Joissakin tilanteissa saatavuusharkinta estää ihmisiä hakeutumasta pois sietämättömistä olosuhteista. Näin on esimerkiksi silloin, jos henkilö sinnittelee väkivaltaisessa parisuhteessa, jotta ei riskeeraisi työpaikkaansa ja maassa oleskeluaan. Myös useissa työperäisen hyväksikäytön tai ihmiskaupan tapauksissa henkilöllä on ollut saatavuusharkinnan alainen työlupa. Vähäisemmänkin hyväksikäytön oloissa epävarmalla oikeudellisella asemalla näyttää olevan pitkäkestoisia kielteisiä seurauksia ulkomaalaisten asemaan työmarkkinoilla.[4]

Ensimmäisiä lupia myönnettiin selvästi eniten maatalous- ja puutarhatyöntekijöille. Seuraavaksi suurimpia ryhmiä ovat siivoojat sekä ravintola- ja suurtaloustyöntekijät. Jatkoluvissa palvelualat nousevat suosituimmiksi. Kausityölainsäädännön muuttuessa voidaan olettaa, että palvelualojen rooli korostuu tulevaisuudessa entisestään.[5] Esimerkiksi perinteisten teollisuusalojen osuus luvista on marginaalinen, ja asiantuntija-ammatteihin ei saatavuusharkintaa kohdisteta lainkaan.

Ei halpatyövoiman aaltoja

Saatavuusharkinnan poistamisen on pelätty johtavan työvoiman hallitsemattomaan ryntäykseen kolmansista maista. Mikään tiedossa oleva seikka ei tue tätä oletusta.

Ruotsissa saatavuusharkinta poistettiin kokonaan vuonna 2008. Uudistus lisäsi jonkin verran kolmansista maista tulevan työvoiman määrää, suurimmaksi osaksi aloilla, jotka eivät ole Suomessa saatavuusharkinnan piirissä.[6]

Suomessa saatavuusharkinnasta luopumiseen on suhtaudutta Ruotsia varovaisemmin, mutta sitä on kuitenkin tehty vähitellen koko 2000-luvun ajan. Jo ennen vuotta 2004 saatavuusharkinnasta oli vapautettu muun muassa ulkomailta lähetetyt keikkatyöntekijät, erityisasiantuntijat, yritysjohtajat, urheilijat, merimiehet, konserttimuusikot ja taiteilijat sekä osittain opiskelijat, turvapaikanhakijat ja marjanpoimijat. Tuolloin voimaan tulleessa ulkomaalaislaissa saatavuusharkinnan poistoa laajennettiin edelleen: saatavuusharkinnasta vapautettiin kaikki marjanpoimijat, kaikki perheenjäsenet, turkistarhatyö, tulkit, asiantuntijat, matkaoppaat ja osa autonkuljettajista. Tällä hetkellä saatavuusharkinnan piiristä on eri puolilla Suomea poistettu myös esimerkiksi maatalousala, metalliala, siivousala, rakennusala sekä ravintola-ala.

Mikään näistä päätöksistä ei ole johtanut työntekijöiden määrän merkittävään kasvuun, vaikka päätöksen perusteena on yleensä ollut työvoimapula. Millään näistä aloista ei myöskään ole pidetty tarpeellisena ottaa saatavuusharkintaa uudestaan käyttöön.

Työperäisen oleskeluluvan ehtona on, että hakijalla on jo Suomessa tiedossa sellainen työnantaja, joka on halukas selvittämään TE-toimistolle työsuhteen ehtoja ja omaa kykyään huolehtia työnantajavelvoitteista. Yrittäjät eivät kuitenkaan suosi tätä hankalampaa ja valvotumpaa kanavaa, kun työvoimaa on saatavissa EU/ETA-alueelta lähes olemattomalla valvonnalla ilman odotusaikoja. Tiedämmekin, että yksittäisiä suuria toimijoita lukuun ottamatta kolmansista maista tulevia työntekijöitä palkkaavat lähinnä maahanmuuttajien omistamat pienet yritykset.

Kun saatavuusharkinta aikanaan säädettiin, Suomen työmarkkinat olivat käytännössä suljetut. Tuolloin sen tarkoituksena oli säädellä työntekijöiden määrää ja suojella maassa jo oleskelevien työehtoja.

Kun Suomi jakaa työmarkkinansa koko EU/ETA-alueen kanssa, ei tämä ajattelu enää toimi.

Itse asiassa saatavuusharkinta toimii nyt alkuperäistä tarkoitustaan vastaan: se nimittäin asettaa mekaanisesti jokaisen romanialaisen ja kreikkalaisen työttömän kolmansien maiden kansalaisten edelle, vaikka nämä eivät olisi ikinä Suomesta kuulleetkaan ja vaikka työluvan hakija olisi oleskellut Suomessa vuosia.

Kolmannes ensimmäisistä työluvista haetaan Suomesta käsin.[7] Nämä ihmiset ovat saattaneet asua ja kenties työskennelläkin täällä jo vuosien ajan. Jos esimerkiksi kolmansista maista Jyväskylään tullut opiskelija haluaa työskennellä yli 25 viikkotuntia, edellyttää saatavuusharkinta kuitenkin työpaikan avaamista ensin koko EU/ETA-alueen haettavaksi.

Työntekijän autonomiasta

Toinen keskeinen argumentti saatavuusharkinnan säilyttämisen puolesta on, että sen poisto lisäisi laitonta lupakauppaa ja työvoiman hyväksikäyttöä Suomessa. Osittain tämä väite nojaa jo edellisessä luvussa purkamaani oletukseen kolmansista maista tulevan työvoiman kasvusta. Sitä on kuitenkin perusteltu myös ”Ruotsin kokemuksilla”, joita on syytä katsoa tässä vielä tarkemmin.

Pääsääntöisesti tässä yhteydessä vedotaan Ruotsin palkansaajakeskusjärjestön selvitykseen, jossa suhtaudutaan vuoden 2008 uudistukseen kriittisesti. Selvitys epäilee muutosten johtaneen työehtojen heikentymiseen ja jopa hyväksikäytön lisääntymiseen työmarkkinoilla.[8] Jos näin todella on, voisi sama tietysti tapahtua myös Suomessa!

Kyseisessä raportissa Ruotsin työehtojen ongelmakohdaksi ei kuitenkaan nimetä niinkään tarveharkintaa, vaan tekijöitä, joiden osalta Suomen ja Ruotsin työmarkkinajärjestelmät eroavat selkeästi toisistaan:

  1. Työehtojen valvonta on hankalaa aloilla, joissa minimiehtoja ei ole määritelty – Ruotsissa kun ei ole Suomeen vertautuvaa yleissitovuutta.
  2. Työnantajakohtainen lupajärjestelmä lisää työntekijöiden riippuvuutta. Suomessa on siirrytty (edelleen ongelmalliseen, mutta vähemmän) alakohtaiseen työlupajärjestelmään.
  3. Raportti arvioi väärinkäytösten vähentyneen sen jälkeen, kun Ruotsissa vahvistettiin työlupaharkinnan yhteydessä tehtävää työsuhteen ehtojen arviointia. Suomessa tällainen järjestelmä jo on.

Saatavuusharkinnan kannalta oleellisinta on, että myöskään tämä raportti ei väitä työperäisen hyväksikäytön uudistuksen myötä todistetusti lisääntyneen. Tällaista väitettä olisikin vaikeaa perustella, sillä viranomaisten ja liittojen tietoon tulevat tapaukset heijastelevat enemmän valvontaan käytettyjä resursseja kuin ilmiön laajuutta.

Meillä on näyttö siitä, että ulkomaalaiset kohtaavat edelleen ruotsalaisilla työmarkkinoilla kohtuuttomia työoloja ja rikollista työlupakauppaa.[9] Edelleen tiedämme, että kaikkia tunnettuja työperäisen hyväksikäytön muotoja vähäisestä työntekijän harhauttamisesta ihmiskauppaan löytyy myös Suomesta. Samoin on tavallista, että ihmiset joutuvat meilläkin maksamaan työluvistaan viranomaisten lisäksi myös epämääräisille välittäjille.[10]

Sen sijaan ei ole näyttöä siitä, että saatavuusharkinta ehkäisisi näitä ilmiöitä. Tai toisaalta siitä, että saatavuusharkinnan poisto vähentäisi työperäistä hyväksikäyttöä.

Miksi siis aloitteessa oletetaan saatavuusharkinnan poiston parantavan työehtoja?

Kaiken työehtojen valvonnan taustalla on työntekijän riittävä autonomia. Viranomaisvalvonnalla voidaan kyllä tarkastaa paperit, mutta viranomainen ei pääse käsiksi niihin sopimuksiin ja järjestelyihin, joista ei ole papereita tehty. Asiattomista maksuista tai työaikakirjanpidon ulkopuolisista työtunneista voi yleensä kertoa vain työntekijä.

Tyypillisesti ulkomaalaiset työntekijät uskaltautuvat peräämään oikeuksiaan vasta, kun ovat varmistaneet uuden työpaikan. Näin siksi, että asian riitauttaminen johtaa aivan varmasti potkuihin, ja mikäli henkilö ei ole vielä oikeutettu Suomessa sosiaaliturvaan, on uusi työ silloin ainoa mahdollisuus itsensä elättämiseen. Jos työpaikan vaihto ei ole mahdollista, on turha yrittää penätä oikeuksiaan – se johtaisi vain kotimatkaan, mahdollisesti raskaan velkataakan kanssa.

Työlupa sallii kuitenkin uuden työn ainoastaan alalta, jolle työlupa on alkujaan myönnetty. Jos alalla ei ole paljon yrityksiä tai sen työnantajat tuntevat hyvin toisensa, voi työpaikan vaihtaminen olla hyvin vaikeaa. Uuden työpaikan hankkiminen joltakin toiselta alalta taas edellyttää koko työlupaprosessin uusimista, ja lopputulos on saatavuusharkinnan vuoksi epävarma.

Näin työ- ja oleskelulupajärjestelmästä tulee keskeinen ulkomaalaisen työntekijän neuvotteluasemaa ja vaihtoehtoja määrittävä tekijä. Ja samalla työn ja oleskelun ehdollistamisesta keskeinen keino tuottaa mukautuvaa, paljoon suostuvaa työvoimaa.[11]

Koska saatavuusharkinta kohdistuu lähinnä duunarialoihin, sitä voidaan pitää myös luokkakontrollin muotona. Saatavuusharkinta ei rajoita viranomaista, jolla on oikeus päättää sen toteutuksesta haluamallaan tavalla. Työnantajille se aiheuttaa byrokratiakitkaa, mutta ei varsinaista estettä, sillä saatavuusharkinta on helppo kieltää esimerkiksi vaatimalla työntekijältä ”nepalilaisten kalaruokien tuntemusta”. Sen sijaan työntekijän vaihtoehtoja saatavuusharkinta saattaa kaventaa merkittävästi.

Ammatillinen järjestäytyminen perustuu oletukselle työntekijästä, joka pyrkii myymään työaikaansa mahdollisimman kalliilla. Työntekijän neuvotteluasemaa voidaan parantaa kahdella (toisiinsa sidoksissa olevalla) tavalla: joko hillitsemällä työn tarjontaa tai vähentämällä työntekijän riippuvuutta työnantajastaan. Shengen-järjestelmän oloissa työn tarjonta on käytännössä ääretön. Siten ainoa keino puolustaa työn hintaa on huolehtia työntekijän autonomiasta.

Miksi saatavuusharkintaa ei voisi poistaa vain jo maassa oleskelevilta?

Koska useimmat saatavuusharkinnan ongelmat liittyvät nimenomaan maassa jo oleskeleviin henkilöihin, on ehdotettu, että saatavuusharkinnan voisi poistaa rajatusti näissä tapauksissa. Ehdotus on ilman muuta kannatettava, ja helpottaisi monen ihmisen elämää.

Ratkaisu jättäisi kuitenkin edelleen pulaan työmarkkinoiden kaikkein haavoittuvaisimman ryhmän eli paperittomat.[12] Vaikka he olisivat oleskelleet ja työskennelleet Suomessa pitkäänkin, he eivät voi todentaa oleskeluaan tavalla, joka vapauttaisi saatavuusharkinnasta.

Paperittomalla tarkoitetaan tässä yhteydessä henkilöä, jolla ei ole Suomen valtion myöntämää oleskeluoikeutta. Usein kyse on siitä, että henkilö on syystä tai toisesta jäänyt Suomeen oleskelulupansa umpeutumisen jälkeen. Alun esimerkeistä Irinan tapaus on tällainen, samoin ne kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet, joita ei voida kotimaahansa palauttaa.

Edellisten lisäksi Suomessa oleskelee joukko ihmisiä, joilla on jonkun muun EU-maan myöntämä oleskelulupa ilman työnteko-oikeutta. Tällöin henkilö ei ole Suomessa luvatta, mutta hänen oleskelunsa ei ole työlupaa varten todennettavissa (tai se vaatii raskaan byrokratian).

Mikäli saatavuusharkinnan poistamista ajetaan ihmis- ja työoikeusperusteilla, ei paperittomia tietenkään voi sivuuttaa. Juuri nyt paperittomuuteen liittyy kuitenkin myös laajempaa yhteiskunnallista problematiikkaa:

Ruotsia lukuun ottamatta kaikissa EU-, ETA- ja OECD-maissa sovelletaan tarveharkintaa ulkomaisen työvoiman työmarkkinoille pääsyyn. Erityisesti isoissa (ja kolonialistisen historian omaavissa) maissa se kuitenkin käytännössä säätelee vain pääsyä virallisille työmarkkinoille, ei niinkään pääsyä maahan – työtä kun on verraten helppo löytää myös ilman lupia virallisten työmarkkinoiden ulkopuolelta.

Lähes kaikissa länsimaissa paperittomia on nimittäin ollut niin paljon ja niin pitkään, että heitä varten on muodostunut erillisiä instituutioita: paperittomia ei virallisesti ole olemassa, mutta käytännössä he työskentelevät ja harrastavat, hoidattavat lapsiaan, käyvät lääkärissä ja asuvat vuokralla lähes kuin kuka tahansa.

Tämä ei ole hyvä asia sen paremmin yhteiskunnan kuin yksilönkään kannalta. Oikeudettoman asemansa vuoksi paperittomat ovat poikkeuksellisen haavoittuvassa asemassa ja joutuvat usein työskentelemään kohtuuttomilla ehdoilla. Valtiolle kukoistava harmaa sektori tarkoittaa tietysti menetettyjä verotuloja, minkä lisäksi eriarvoisuus rasittaa välillisesti kansantaloutta ja yhteiskunnallista vakautta.

Suomea on laajamittaiselta paperittomuudelta suojannut syrjäinen sijaintimme, käsittämätön kielemme sekä vuoteen 2015 saakka niin sanottu b-lupajärjestelmä.[13] Perinteisesti meillä on ajateltu, että jos luvatta maassa oleskelevaa ei voida palauttaa, on hänelle löydyttävä jokin oleskelustatus. Näin jälkikäteen katsottuna tämä on ollut viisasta politiikkaa, sillä sen seurauksena meille ei ole syntynyt samanlaista paperittomien varjoyhteiskuntaa kuin moneen muuhun maahan.

Viime vuosina oleskelun virallistamista on meillä kuitenkin järjestelmällisesti vaikeutettu, samaan aikaan kuin liikkuvuuden lisääntymisen ja kielteisten turvapaikkapäätösten kasvu ovat hyvää vauhtia kasvattamassa paperittomuutta Suomeenkin. Näistä asetelmista on vain ajan kysymys, milloin harmaa sektori on riittävän suuri toimiakseen itsenäisenä vetovoimatekijänä.

Saatavuusharkinta on yksi niistä tekijöistä, jotka heikentävät jo maassa oleskelevien ihmisten mahdollisuutta työllistyä virallisille työmarkkinoille. Se jopa pakottaa ihmisiä virallisen työn piiristä harmaaseen. Siten se osaltaan työntää Suomea kohti pistettä, jossa varjojärjestelmät alkavat toimia ja rekrytoida ihmisiä itsenäisesti.

Muuttaisiko saatavuusharkinnan poisto kaiken?

Entäpä, jos saatavuusharkintaa ei olisikaan. Miten se muuttaisi esimerkkihenkilöidemme elämää?

Natcha sai uuden työpaikan toisen sukulaisensa kampaamosta. Kun toimeentulo ja sitä kautta maahan jääminen oli turvattu, hän uskaltautui lopulta paikalliseen ammattiliiton toimistoon kysymään apua palkkojen perintään. Juttu etenee viranomaistutkintaan.

Alejandro työskentelee nyt lähihoitajana, johon hänellä on koulutuskin. Lapset ovat Suomessa. Perheensä elättääkseen on Alejandron jatkettava työpäivän jälkeen vielä siivoamaan toimistoja, ja usein hän on hyvin väsynyt. Tärkeintä kuitenkin on, että he saavat olla yhdessä.

Irina on nyt töissä lankonsa kaupassa. Hänen ja Karin rakkautta punnitaan pian hallinto-oikeudessa, ja he uskovat näytön tällä kertaa riittävän – Irina on nimittäin raskaana.

Camilla puolestaan on päätynyt ajamaan taksia. Palkka on paljon pienempi kuin seksibisneksessä, mutta ainakaan hänen ei tarvitse piiloutua ovisyvennykseen aina poliisiauton nähdessään. Hän säästää rahaa mennäkseen opiskelemaan, sitten vähän myöhemmin, kun kieli sujuu paremmin.

Saatavuusharkinta ei ole mikään ilkeän noidan kirous, jonka rauetessa hyvyys saa valtakunnassa vallan ja kaikki elävät elämänsä onnellisina loppuun asti. Aivan varmasti Suomen työmarkkinoilla esiintyy kohtuuttomia tilanteita, riistoa ja epäoikeudenmukaisuutta vielä huomennakin. Aivan varmasti tehtävää paremman elämän ja työelämän puolesta riittää edelleen.

Oleellista kuitenkin on, tuottaako saatavuusharkinnan poisto parannuksen vai heikennyksen tähän tilanteeseen. Ja minun väittämäni on, että parannuksen: jos työntekijöiden määrä pysyy ennallaan (josta on näyttöä), mutta riippuvuus heikkenee (josta on näyttöä), seurauksena on työehtojen paraneminen.

Lähteet:

[1] Esim. opiskelun, turvapaikkahakemuksen tai perhesiteen perusteella.

[2] Luvut TEM:n Olli Soraiselta. ”Osittain myönteinen päätös” voi tarkoittaa esimerkiksi tilannetta, jossa tarveharkinta ei aseta oleskeluluvalle esteitä, mutta kyseisen työnantajan kykyä suoriutua velvoitteistaan on syytä epäillä esimerkiksi siksi, että hän ei ole aikaisemmin noudattanut vakuuttamiansa minimityöehtoja.

[3] Ks. esim Kontula Anna: Näkymätön kylä. Siirtotyöläisten asemasta Suomessa. Like, Helsinki 2010.

[4] Könönen Jukka: Prekaari työvoima ja uudet hierarkiat metropolissa. Ulkomaalaiset matalapalkkaisilla palvelualoilla. Sosiologia 3/2012.

[5] Koska maa- ja puutarha-alojen työluvissa on paljon lyhytaikaista työvoimaa, on todennäköistä, että eduskunnan käsittelyssä oleva laki kausityöntekijöiden oleskeluluvista pienentää saatavuusharkinnan piirissä olevien työntekijöiden määrää näillä aloilla merkittävästi. Ks. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi kolmansien maiden kansalaisten maahantulon ja oleskelun edellytyksistä kausityöntekijöinä työskentelyä varten sekä kolmansien maiden kansalaisten maahantulon ja oleskelun edellytyksistä yrityksen sisäisen siirron yhteydessä ja eräiksi niihin liittyviksi laeiksi (HE 80/2017 vp).

[6] OECD 2011. Recruiting Immigrant Workers: Sweden. OECD Publishing & RIR 2016:32. Ett välfungerande system för arbetskraftsinvandring. En granskningsrapport från Riksrevisionen 5.12.2916. Kahden maan työmarkkinoita ei koskaan voi täysin verrata, mutta mikäli vaikutukset olisivat Suomessa yhtäläiset, tarkoittaisi saatavuusharkinnan poisto meillä alle tuhannen hengen työvoiman lisäystä. Luku perustuu niiden alojen työvoiman määrän lisäykseen, jotka Suomessa ovat saatavuusharkinnan piirissä. Ruotsissa saatavuusharkinta oli ennen vuotta 2008 laajempi, joten vertailua ei ole mielekästä tehdä suoraan.

[7] Leppäkorpi Mervi: ”Pragmaattisuudesta” politiikkaan. Peruste 1/2014. Koska viranomainen ei suoraan tilastoi lupien jättöpaikkaa, tarkistin Leppäkorvelta itseltään, miten arvio oli laadittu. Luvut on kerätty vuoden 2013 ensimmäisistä työluvista haravoimalla Poliisin tilastopalvelusta luvat, jotka jätettiin poliisille Suomessa.

[8] Fusk och utnyttjande – om avregleringen av arbetskraftsinvandringen. Landsorganisationen i Sverige 2013.

[9] Ulkomaalaisen työvoiman asemasta Ruotsissa, ks. myös Arbetskraft från hela världen. Hur blev det med 2008 års reform? Delmi 2015:19.

[10] Jokinen Anniina & Ollus Natalia (2014) “Tuulikaapissa on tulijoita”: Työperäinen ihmiskauppa ja ulkomaalaisten työntekijöiden hyväksikäyttö ravintola- ja siivouspalvelualoilla. European Institute for Crime Prevention and Control, affiliated with the United Nations (HEUNI). Publication Series No. 76.

[11] Könänen Jukka (2014) Tilapäinen elämä, joustava työ. Rajat maahanmuuton ja työvoiman prekarisaation mekanismina. Publications of the University of Eastern Finland, Dissertations in Social Sciences and Business Studies No 93. Itä-Suomen yliopisto, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta. Joensuu.

[12] Jokinen Anniina & Ollus Natalia (2014) “Tuulikaapissa on tulijoita”: Työperäinen ihmiskauppa ja ulkomaalaisten työntekijöiden hyväksikäyttö ravintola- ja siivouspalvelualoilla. European Institute for Crime Prevention and Control, affiliated with the United Nations (HEUNI). Publication Series No. 76. Jokinen & Ollus eivät työmarkkinaosapuolten, viranomaisten ja hyväksikäyttöä kokeneiden työntekijöiden haastatteluille perustuvassa raportissaan suosittele saatavuusharkinnan luopumista, ainakaan ilman huomattavia panostuksia jälkivalvontaan. He kuitenkin tarkoittavat ilmeisesti saatavuusharkinnalla sekä lakialoitteessa tarkoitettua työvoiman tarveharkintaa että työlupien ennakkovalvontaa, joita ei esitetä poistettavaksi.

[13] Himanen Markus (2015) Kiista B-luvista – Rajattu yhdenvertaisuus, perusoikeudet ja jäsenyys suomalaisessa maahanmuuttopolitiikassa 2004–2015. Pro gradu. Helsingin yliopisto, valtiotieteellinen tiedekunta, Politiikan ja talouden tutkimuksen laitos.

7 thoughts on “Raskaan saatavuusharkintaprosessin kautta kulkee vuosittain vain joitakin tuhansia työlupia

  1. Esittämänne perustelut eivät ole kelvollisia työvoiman tarjonnan lisäämiselle ja siitä seuraavalle työehtojen polkemiselle. Ne ovat lähinnä tunteellisia (miten ironista sen jälkeen kun syytitte vastustajianne tunteilusta).

    Työnantajat tulevat hyväksikäyttämään ulkomaalaisia työntekijöitä tämän lain läpimenon jälkeenkin. Itse asiassa, kun tarveharkinta poistuu, työnantajat voivat tuoda rajattoman määrän työvoimaa hyväksikäytettäväksi. Hyväksikäyttö tulee olemaan helpompaa kuin nykyään. Työpaikkoja on vain rajallisesti (varsinkin ylitarjonta-aloilla, jonne olisi tulijoita) ja hyväksikäyttäjät voivat aina tuoda itselleen lisää työvoimaa ulkomailta, jos edelliset työntekijät karkaavat muualle.

    Väitätte, että ”ei ole näyttöä siitä, että saatavuusharkinta ehkäisisi näitä ilmiöitä. Tai toisaalta siitä, että saatavuusharkinnan poisto vähentäisi työperäistä hyväksikäyttöä.”
    Tämän väitteen totuusarvo on negatiivinen:

    Malmön Yliopiston (riippumattoman) tutkimuksen mukaan (jota ette tässä kirjoituksessa mainitse) saatavuusharkinnan poistaminen lisäsi hyväksikäyttöä, mikä ei ole yllättävää edellä mainittujen faktojen valossa. Työntekijät maksavat oleskeluluvasta ja tekevät työtä alle vaadituin työehdoin (työajat, lisät jne.). Palkka on usein alin mahdollinen, minkä maahanmuuttovirasto vaatii (Suomessa 1187€/kk) ja siitä maksetaan välittäjille ja työnantajalle maksua ostetusta oleskeluluvasta. Puhuminen yleissitovista työehtosopimuksista on saivartelua, sillä hyväksikäyttäjät eivät tietenkään noudata niitä. Saatavuusharkinta suojelee työntekijöitä ja sen poistaminen lisää työntekijöiden ahdinkoa.

    Puhuitte valvonnan merkityksestä: Valvonnan resurssit eivät tule kasvamaan samalla kun valvottavien määrä kasvaa. Työsuhteen ehtoja EI VOIDA VALVOA näillä resursseilla. Ruotsissa paikallinen hotelli- ja ravintola-alan liitto havaitsi tutkinnasssan, että työehtojen rikkominen oli alan työpaikoissa enemmänkin sääntö kuin poikkeus.

    AInoa hyväksyttävä tapa vähentää ulkomaalaisten työntekijöiden hyväksikäyttöä on lisätä valvontaa ja informoida ulkomaalaisia ihmiskaupan uhreja mahdollisuudesta saada oleskelulupa, jos ilmiantavat heihin kohdistuvan ihmiskaupan.
    Tarveharkinnan poistaminen ei ole hyväksyttävä keino.

    Väitätte, että tarveharkinta olisi ”luokkakontrollia”.
    Tarveharkinnan poistaminen on ”luokkakontrollia” parhaimmillaan. Kokoomus, Rkp ja EK kannattavat tätä aloitetta, koska se lisää pääoman tuottoa ja laskee palkkoja.

    Sanoitte, että Suomessa oleskeluluvat ovat JO NYT alakohtaiset. Se vie kokonaan pohjan ”hyväksikäytetyt ulkomaalaiset eivät voi vaihtaa työnantajaa” -perustelulta.

    Opiskelijat, paperittomat ja muun EU-maan oleskeluluvan omaavat eivät ole mikään peruste heikentää työntekijöiden asemaa ja vahvistaa työnantajien asemaa. Saatavuusharkinnan poisto avaa uusia maahantuloreittejä, väite, että niin ei tapahtuisi on pötypuhetta. Näin on käynyt myös Ruotsissa (Malmön Yliopiston tutkimus).

    Pyydän edelleen, että harkitsette nimenne takaisinvetämistä tästä Kokoomuksen ja EK:n kannattamasta aloitteesta.

  2. Hei Joni, muihin väitteisiisi löytyy tekstistäni vastaväitteet, joten kommentoin tässä vain Mälmön tutkimusta: siinä ei tutkittu huväksikäytön määrällistä muutosta, eikä siten myöskään esitetty tutkimustuloksia siitä. Työlupiin liittyvät maksukäytännöt (ns. lupakauppa) ovat valitettavan yleinen ilmiö sekä saatavuusharkinnan oloissa että ilman sitä kaikkialla, missä ihmisten liikkuvuus on riippuvainen työnantajasta. Näin myös Suomessa, kuten voit lukea esim Jokisen & olluksen tutkimuksesta (tiedot tekstin lopussa). Siitä ei kuitenkaan ole näyttöä, että se olisi Ruotsissa lisääntynyt saatavuusharkinnan poiston myötä – ja miksi ihmeessä olisi, kun tulijoiden määrä kuitenkaan ei ole merkittävästi kasvanut?

  3. Malmön Yliopiston tutkimuksessa sanotaan, että tulijoiden määrä 2,5-kertaistui tarveharkinnan poiston jälkeen. Luonnollisesti samoin kasvoivat myös valvottavien ja väärinkäytösten määrät.

    Tutkimuksessa selkeästi myös sanottiin, että tarveharkinta suojelee työntekijöitä ja että sen poistamisen jälkeisissä tarkastuksissa työehtojen rikkominen on enemmän sääntö kuin poikkeus. Tutkimuksessa näkyy myös se, että tulijoille maksetaan jo paperilla vähemmän palkkaa kuin muille työntekijöille keskimäärin, ennen kuin väärinkäytöksiä ollaan otettu edes huomioon.

    Tulijat tulevat pääosin ylitarjonta-aloille (joissa on jo liian matalat palkat), mikä tarkoittaa, että palkat kyseisillä aloilla tulevat laskemaan entisestään. Kyse on triviaalista asiasta: työvoiman kysynnästä ja tarjonnasta. Palkan laskeminen tapahtuu mm. oleskelulupakaupan ja työehtojen rikkomisten kautta.

    Ainoa tapa, miten työntekijän hyväksikäyttöä voidaan vähentää, on tiukentaa tarveharkintaa niin, että siihen ei tehdä mitään poikkeuksia ELY-keskuksen virkamiespäätöksillä ja sen jälkeen lisätä valvontaa, niin, että väärinkäytökset saadaan kitkettyä. Mutta se ei kelpaa aloitteen allekirjoittaneille porvaripuolueille, koska työn yksikkökustannusten alentaminen on heille tärkeintä. Ja se tällä aloitteella nimenomaan saavutetaankin.

    Esim. HOK-Elanto juuri toi kokkeja Filippiineiltä vuokrafirma Opteamin välityksellä sen jälkeen, kun Uudenmaan ELY-keskus oli tehnyt poikkeuksen tarveharkintaan, koska ”työvoimapula”. Kyseiset kokit saavat palkaksi Pääkaupunkiseudulla 1300€ kuussa ja asuvat neljä henkilöä samassa (Opteamin hankkimassa) asunnossa. Jokainen näki, että mitään työvoimapulaa ei ollut, vaan tavoitteena oli palkkojen polkeminen. Jos HOK-Elanto olisi nostanut palkkoja, niin se olisi saanut työntekijöitä, muuta se ei kiinnostanut, koska halpuuttaminen on heille tärkeintä.

    Tarveharkinta oli jo aiemmin (2012) poistettu siivouksesta ”työvoimapulan” perusteella (vaikka nuorten ja opiskelijoiden oli vaikea löytää osa-aikatyötä), jossa palkat oli poljettu minimiin ja likaisen työn lisät poistettu työnantajan unilateraalisella päätöksellä. Seurauksena oli entistä suurempi siivoojien palkkatyököyhyys.

    Tämänlainen palkkojen ja elintason polkeminen tulee vääjäämättä johtamaan siihen, että kaikki matalapalkkaiset työntekijät (puhumattakaan työttömistä) joutuvat asumaan ja elämään samalla tavalla samalla kun yritysten voitot kasvavat.Te haluatte tuoda nämä elinolot Suomeen takaoven kautta, vaikka väitätte vastustavanne köyhyyttä ja tuloerojen kasvua.

  4. Luet raporttia väärin. Ensimmäisten lupien määrä kasvoi 1,5-kertaiseksi, pysyen edelleen vähäisenä. Suurin kasvu tapahtui asiantuntija-aloilla ja metsämarjanpoiminnassa, jotka eivät meillä ole saatavuusharkinnan piirissä:

    ”The number of work permits granted has increased since the new law came into force, but it is not a dramatic increase. In 2008, 11,300 work permits were issued, which increased to 14,900 in 2009 and to 17,000 in 2012. The work permits are dominated by three categories: immigration for high-skilled occupations, primarily IT-specialists but also civil engineering; migration for low-skilled occupations in the private service sector; and seasonal berry pickers.
    Most of the work permits are granted for seasonal work and temporary transfers within corporations. Only about a third of migrants stay longer than a year and register themselves in a municipality. At the end of 2012, there were 20,125 persons registered as labour migrants with an immigration year of 2009 or later. Compared to total immigration, non-EU labour migration remains small.” (s. 8)

    Tutkimuksessa ei tutkita hyväksikäytön määrällistä muutosta, eikä esitetä siitä tutkimustuloksia. Siinä viitataan tämän väitteen osalta muihin lähteisiin, jotka olen tarkistanut (s. 54-56, LO:n raportti löytyy tuosta lähdeluettelostani) ja jossa liioin ei väitetä tarveharkinnan poiston johtaneen määrälliseen muutokseen. Sen sijaan korostetaan hyväksikäyttöä tapahtuvan, sen taustalla olevan riippuvuus työnantajasta ja ehdotetaan toimenpiteitä, joista osa on Ruotsissa myöhemmin toteutettukin.

    On totta kuten sanot, että muutos ei ole tuonut ratkaisua työvoimapulaan tietyillä aloilla, kuten hallitus uudistusta tehtäessä toivoi. (Itselleni tämä ei ole oleellinen pointti, koska perusteluni ei lähde työvoimapulasta.) Tutkimuksen johtopäätös tässä kuitenkaan ei ole saatavuusharkinnan palauttaminen, vaan sen täydentäminen valtion aktiivitoimin:

    ”To recruit workers to shortage occupations, such as doctors and nurses, which require national certification, special efforts would be needed in which the state must be more active. To recruit such labour migrants, one must either give up the current requirements for immediate employment or arrange supplementary training in labour migrants’ home countries.” (s. 9)

    Laitan tähän vielä linkin itse tutkimukseen, jotta kaikki voivat itse sen käydä katsomassa: https://www.mah.se/upload/Forskningscentrum/MIM/Publications/CT%2015%20Current%20Themes%2015%20muep.pdf

    HOK-Elannon tapauksessa kokit tekevät 30-tuntista työviikkoa. Toistaiseksi ei ole tiedossa, että heidän kohdallaan olisi rikottu suomalaisia työehtoja – mikäli rikotaan, sitten pitää selvittää syitä. Televisiohaastattelussa eräs kokeista kertoi tavoitteekseen, että myöhemmin voisi vaihtaa alaa ja tienata paremmin. Mikäli tarveharkinnasta luovutaan, tämä on tulevaisuudessa hänelle paljon helpompaa.

    Kukaan ei ole väittänyt, että kolmansista maista ei saatavuusharkinnan poiston jälkeen tulisi lainkaan työntekijöitä. On väitetty, että heitä ei tule merkittävästi enemmän kuin tällä hetkellä, koska siirtolaisuuden syyt ovat muualla.

  5. ”Luet raporttia väärin. Ensimmäisten lupien määrä kasvoi 1,5-kertaiseksi, pysyen edelleen vähäisenä. Suurin kasvu tapahtui asiantuntija-aloilla ja metsämarjanpoiminnassa, jotka eivät meillä ole saatavuusharkinnan piirissä:”

    Lupien määrä kasvoi, vaikka marjanpoimijoita ei laskettaisi mukaan. Lupia myönnettiin pelkästään vuonna 2012 11300 kappaletta. Se ei ole pieni määrä, vaikka se jaettaisiinkin kahtia vastaamaan Suomen väkilukua.
    Kun kausityöläiset (marjanpoimijat ym.) otetaan pois luvuista, niin luvut 1,5-kertaistuivat 2008 ja 2012 välillä ja 2.5-kertaistuivat vuosien 2007 ja 2012 välillä. (lieneekö paikallinen ELY purkanut tarveharkintaa jo aiemmin).

    Suurin osa (80-90%) tulijoista eivät olleet erityisasiantuntijoita. Tarveharkinta ei koske erityisasiantuntijoita, mutta erityisasiantuntijoilla on Suomessa vaatimuksena 3000€/kk tuloraja. Hyvin pieni osa tulijoista ansaitsi Ruotsissa tuon verran. 2010 tulijoista vain 17% ansaitsi yli 25000SEK/kk (=2600€/kk ja vain 6% ansaitsi yli 40000SEK/kk (=4150€/kk).

    Toisekseen, tarveharkinnan poistaminen voi kasvattaa tulijoiden määrää, riippuen useista eri asioista. Tulijoita voi tullakin yhtäkkiä 34 tuhatta/vuosi, jos EK innostuu lisäämään työvoiman tarjontaa. Tästähän määrästä EVA fantasioi omassa 2015 ilmestyneessä maahanmuuttopamfletissaan.

    ”Tutkimuksessa ei tutkita hyväksikäytön määrällistä muutosta, eikä esitetä siitä tutkimustuloksia. ”

    Tutkimuksessa sanotaan, että työehtojen noudattaminen mm. ravintola-aloilla on enemmän sääntö kuin poikkeus ja oleskelulupakauppa ovat yleisiä. Tutkimuksessa myös sanotaan, että hyväksikäyttö ja työehtojen rikkominen liittyy keskeisesti ylitarjonta-aloille. On triviaali fakta, että työn tarjonnan lisääminen laskee työn hintaa. tämä hinnan lasku joko tapahtuu palkkojen laskuna tai työehtojen rikkomisena ja oleskelulupakauppana.

    ” Siinä viitataan tämän väitteen osalta muihin lähteisiin, jotka olen tarkistanut (s. 54-56, LO:n raportti löytyy tuosta lähdeluettelostani) ja jossa liioin ei väitetä tarveharkinnan poiston johtaneen määrälliseen muutokseen. Sen sijaan korostetaan hyväksikäyttöä tapahtuvan, sen taustalla olevan riippuvuus työnantajasta ja ehdotetaan toimenpiteitä, joista osa on Ruotsissa myöhemmin toteutettukin.”

    Ammattiliitto sanoi samassa raportissaan (s. 50), että hyväksikäytön määrä lähti selkeään nousuun, kun tarveharkinta poistettiin ja vaati sen palauttamista.

    ”On totta kuten sanot, että muutos ei ole tuonut ratkaisua työvoimapulaan tietyillä aloilla, kuten hallitus uudistusta tehtäessä toivoi. (Itselleni tämä ei ole oleellinen pointti, koska perusteluni ei lähde työvoimapulasta.) Tutkimuksen johtopäätös tässä kuitenkaan ei ole saatavuusharkinnan palauttaminen, vaan sen täydentäminen valtion aktiivitoimin:”

    Jos tulijat tulevat ylitarjonta-aloille, niin palkat tulevat laskemaan niillä alle elämiskustannusten. Saatavuusharkinnan poistolla ei ole mitään perusteita, jos tulijat tulevat ylisaturoituneille matalapalkkatyömarkkinoille.
    Saatavuusharkinta on parempi kuin yksikään aktiivitoimi. Se estää tehokkaasti työvoiman tarjonnan lisäämistä ja työehtojen polkemista.

    ”HOK-Elannon tapauksessa kokit tekevät 30-tuntista työviikkoa. Toistaiseksi ei ole tiedossa, että heidän kohdallaan olisi rikottu suomalaisia työehtoja – mikäli rikotaan, sitten pitää selvittää syitä.”

    Tämänlaisten työehtojen salliminen tarkoittaa hyvinvointivaltion loppua. On mahdotonta perustella, miksi työttömälle voi maksaa työmarkkina-, asumis- ja toimeentulotukia yhteensä 1200€/kk, jos työssäkäyvä saa palkkaa 1300€/kk ja Kelan tukia päälle 400€/kk eli yhteensä 1700€/kk. Tämä ristiriita tulee vääjäämättä johtamaan sosiaaliturvan alasajoon. Mitä tulee tilalle: oikeistolaiset haaveilevat asumis- ja toimeentulotukien lakkautuksesta ja korvaamisesta 300€ ”asumisrahalla”, jonka päälle tulisi 300€ ruokarahaa, jotta ”työ maistuisi”. Tätäkö haluatte Suomeen?

    ”Televisiohaastattelussa eräs kokeista kertoi tavoitteekseen, että myöhemmin voisi vaihtaa alaa ja tienata paremmin. Mikäli tarveharkinnasta luovutaan, tämä on tulevaisuudessa hänelle paljon helpompaa”

    Itse luin, että yksi kokeista haaveili perheenyhdistämisestä, mitään haaveilua ”paremmasta työpaikasta” en muista lukeneeni. Aina voi haaveilla paremmasta työpaikasta, mutta tarveharkinnan poiston jälkeen matalapalkkatyöläiset eivät tule loppumaan kesken. Jos yksi katoaa, niin tilalle hankitaan toinen.

    ”Kukaan ei ole väittänyt, että kolmansista maista ei saatavuusharkinnan poiston jälkeen tulisi lainkaan työntekijöitä. On väitetty, että heitä ei tule merkittävästi enemmän kuin tällä hetkellä, koska siirtolaisuuden syyt ovat muualla.”

    Jos tarveharkinta poistetaan, tulee tulijoiden määrä kasvamaan merkittävästi.
    ”Muiden syiden siirtolaisuuttakin” tulee: tarveharkinnan poisto tarkoittaa turvapaikka- ja työlupajärjestelmien sekoittumista. Tämä myös mainittiin tutkimuksessa.

  6. Ilmeisesti se paremmin sinä kuin Timonenkaan ette ole lukeneet tuota artikkelia, jota tässä kommentoit.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *