31. 10 2017

Ideologisia työttömiä tarvitaan

Voiko Suomessa vielä sanoa jotain, joka järisyttäisi koko kansakuntaa? Kun punk on enää tyylivalinta, alastomuus niin nähty eikä kukaan jaksa selvittää, mitä anarkismi tarkoittaa. Kun some tuohtuu ja lauhtuu niin kovalla sykkeellä, ettei asioista ehdi muodostaa mielipidettä.

Jotain vielä sentään on. Nimittäin Ossi, joka kertoi välttelevänsä työtä. Tai siis, kertoi arvostavansa mielekästä tekemistä enemmän kuin epämielekästä, mutta se nyt on melkein sama asia.

”Ideologisesti työtön”, keksi toimittaja sen nimetä.

Siitä alkoi mylläkkä, jollaista ei oltu nähty sen koommin kun Eetu Viren sanoi televisiossa ”paskaduuni”. Kansalaiset, viranomaiset, jopa presidentti – kaikki halusivat ilmaista paheksuntansa. Suomalaisen järjestyksen ytimessä on ansiotyön loukkaamattomuus. Sen kyseenalistaminen on suora potku kansakunnan moraaliseen selkärankaan.

Ja kuitenkaan ei Ossin viestiä kuultu ensimmäistä kertaa. Itse asiassa, raskaan rutiinityön välttely on ollut eliitille läpi historian pikemmin sääntö kuin poikkeus. Siitä varoittelivat alinomaa Ateenan vapaat miehet, Italian renesanssiruhtinaat ja monet munkkikunnat.

Vasta porvariston vaurastuminen 1700-luvulta teki työteliäisyydestä ihanteen. Säätyjen välisessä kamppailussa luotiin ahkeran porvarin ideaali vastakohdaksi loisivalle aatelistolle. Myöhemmin työväenliike oikeutti omia vaatimuksiaan samanlaisella retoriikalla suhteessa porvaristoon.

Laiskoja ja työkyvyttömiä on ollut aina. Aina on kuitenkin myös esiintynyt ihmisiä, joille työn välttely on ollut nimenomaan ideologinen tavoite. Perustelut ovat voineet liittyä esimerkiksi ihmiskuvaan, uskontoon tai talousjärjestelmän kritiikkiin.

”Ideologiset työttömät” ovat tietysti aina olleet liian marginaalissa uhatakseen moraalijärjestystä. Heidän merkityksensä onkin enemmän siinä tuohtumuksessa, jota he saavat aikaan kysymyksillään:

Mitä iloa on tuottavuuden kasvusta, jos sen seurauksena meidän on työskenneltävä entistä enemmän? Miksi vain sellainen tekeminen olisi arvokasta, josta joku on valmis maksamaan? Miksi kikkailu perusturvalla saa ihmiset raivoihinsa, kun miljardien verovälttelylle vain kohautellaan olkia?

Puheenvuoroista tunnetuin lienee Paul Lafarguen pamfletti ”Laiskuuden evankeliumi” vuodelta 1880. Siinä varoitellaan liikatuotannosta ja vaaditaan fyysisen työn minimoimista. Lafargue näki, että tuottavuuden nousu yhdessä turhasta työstä luopumisen kanssa mahdollistaisi viimein kaikille sen, mistä aikaisemmin oli voinut nauttia vain pieni eliitti – vapaa-ajan ja henkisen kehityksen.

Ja eikös se ole aika hyvä ajatus?

 

(Kirjoitettu Aamulehdelle 29.10.2017.)

One thought on “Ideologisia työttömiä tarvitaan

  1. Ei kai siinä ideologisessa työttömyydessä sinänsä mitään väärää ole. Meteli vain nousee silloin, kun sitä toteutetaan toisen kustannuksella. Ja tälläkin kertaa vasemmistopoliitikon repostelu kohdistuu vain porvariston kritiikkiin.

    Pitäsi muistaa, miten vasemmisto reagoi, kun Esko Ahon hallitus yritti laajentaa työttömyysmenoista koituvia kustanuksia siten, että töissä käyvät osoittaisivat enemmän solidaarisuutta työttöminä olevia tovereitaan kohtaan. Hanke kaadettiin AY-poliitikkojen toimesta yleislakon uhalla. Siinä ei paljon painanut perustuslain kohta ”valta Suomessa kuuluu kansalle”, kun SAK-pomot estivät kansan vaaleissa osoittaman tahdon mukaista, laillista hallitusta toimimasta.

    Nythän Annalla olisi tämän ideologisen työttömyyden yhteydessä hyvä tilaisuus testata, missä määrin ammattiyhdistysliike olisi tällä kertaa valmis työttömyysilmiötä kustantamaan. Tiedä, vaikka olisivat valmiita omista rahoistaan kaikkien ideologisiksi työttömiksi ilmoittautuvien toimeentulon kustantamaan…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *