08. 08 2017

Liikunnan kynnyksistä

Liikunta kuuluu samaan kategoriaan unen, ruuan ja muiden biologisten välttämättömyyksien kanssa. Pysyäkseen hengissä on ihmisen liikuttava, tavalla tai toisella, ainakin jonkin verran. Siksi liikunta on kaikkien asia.

Valitettavasti liikunnan instituutiot eivät sitä ole. Suomi on liikuntapuhetta täynnä, mutta vaihtoehdot hupenevat heti, jos satut olemaan kiireinen, keski-ikäinen, köyhä tai lihava.  

Kallis välineurheilu on oma lukunsa, mutta myös kohtuuhintaiseen liikuntaan sisältyy poissulkevia mekanismeja. Alan lehdistä ja nettisivustoilta löytyy loputtomasti treeniohjeita ja kuntoiluvinkkejä, mutta harva niistä sopii rapakuntoiselle. Ja vaikka ohjatun ryhmäliikunnan kohdalla usein mainostetaan eri tasoja, kohderyhmänä ovat silloinkin eritasoiset aktiiviliikkujat: helpoinkin vaihtoehto on tulokkaalle liian raskas.

Sen näkee jo urheilumuodin leikkauksista: jos et ole tiukkapylly, parempi etsiä elämän sisältö jostain muualta.

Lajittelu liikkuviin ja muihin alkaa itse asiassa jo peruskoulun liikuntatunneilla. Tutkimusten mukaan ne kannustavat jo valmiiksi harrastavia, mutta lannistavat niitä lapsia, jotka vierastavat liikuntaa eivätkä ole löytäneet itselleen sopivaa liikkumisen tapaa.

Viimeistään teini-ikäisinä nämä lapset sitten oppivat mediasta, että liikunta tosiaan on harvojen puuhaa – terveiden, hoikkien ja lihaksikkaiden elämäntapaliikkujien, joista palautusjuomareseptit ja juoksutekniikat ovat kiinnostavia keskustelunaiheita. Heidän, joille alle viiden liikuntasuorituksen viikko on epäonnistuminen. Jotka kertovat ”joskus kuitenkin hemmottelevansa itseään” pienellä karkkipussilla tai suklaapatukalla.

Aika moni meistä ei ehdi tai halua tällaista omistautumista. Kun olisi käytävä töissä, kasvattava pennut ja pidettävä hauskaakin. Toki olisi hyväksi liikkuakin, mutta sen pitäisi onnistua muun elämän ohessa. Niin, että se ei sulje pois vähän isompaakin karkkipussia.

Tämmöiseltä ei-kuntoilijalta vaatii kuitenkin hurjasti tahdonlujuutta mennä kuntosalille ähkimään ja hikoilemaan neonväriseen sukkaan ahtautuneena. Jos sen kerran saakin tehtyä, seuraavalle päivälle varmasti keksii jo jonkin verukkeen. Asiaa ei helpota, jos kuntosalilla ystävällisen kannustuksen sijaan törmää kömpelyydestäsi ärsyyntyviin tai jopa sinulle selän takana naureskeleviin elämäntapaurheilijoihin.  

Liikuntaharrastus vaatii toki resursseja, mutta ennen kaikkea myönteistä kokemusta, että se on hauskaa ja voit kokea olevasi tervetullut. Tähän ajatteluun perustuu muun muassa Suomen Palloliiton lapsille ja nuorille suunnattu Kaikki pelaa –ohjelma.

Samanlaista asennetta toivoisi myös aikuisliikuntaan.

 

(Kirjoitettu Aamulehdelle 6.8.2017)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *