28. 03 2017

Kaikki työ ei todellakaan ole arvokasta

”Kaikki työ on arvokasta”, muistutetaan politiikassa erityisesti silloin, kun ei oikein haluttaisi maksaa. Kun vaaditaan nuoria töihin alle minimipalkkojen tai oikeutta teettää työt kokonaan palkatta, esimerkiksi työharjoittelun tai kuntouttavan työtoiminnan nimikkeellä.

Väite ei siis viittaa työn rahalliseen arvoon, ainakaan siinä mielessä, että työstä kuuluisi saada korvaus. Kyse on moraalisesta kannanotosta.

”Kaikki työ on arvokasta” julistaa, että minkä tahansa ansiotyön tekeminen nostaa ihmisen arvoa ja hyödyttää yhteiskuntaa. Että työ jonkun toisen ehdoilla ja usein toisen voitontavoittelun eteen on eettisesti parempaa kuin mikä tahansa toiminta virallisten työmarkkinoiden ulkopuolella.

Ajatus on pähkähullu.

Ensinnäkään, kaikki ansiotyö ei ole hyväksi. Kapitalistisessa järjestelmässä voidaan maksaa palkkaa yhteiskunnallisesti hyödyttömästä tai jopa vahingollisesta työstä – esimerkiksi joissakin tilitoimistoista koko liiketoiminta perustuu aggressiiviseen verosuunnitteluun. Suuri osa teollisuudestakin tuottaa tavaroita, joita me emme tarvitse tai joita voitaisiin käyttöikää pidentämällä tehdä paljon vähemmän.

Toiseksi, arvokkaita asioita tapahtuu myös työmarkkinoiden ulkopuolella. Suomen tärkein varallisuuden lähde on terve koulutettu väestö, jota tuotetaan valtaosin lähiyhteisöjen palkattomana työnä. Pelkästään kotitalouksissa ja järjestöissä arvioidaan syntyvän vuosittain 50-60 % varjoarvo virallisen bruttokansantuotteen päälle. Se aina unohtuu, kun puhutaan sohvalla makoilevista työttömistä, latteäideistä ja eläkeläisten espanjanresidensseistä.

Palkkatyön moraalinen korottamien saavuttaa huippunsa, kun ihmisiä kehotetaan mihin tahansa pääomaa (jollekin toiselle) kasaavaan toimintaan jopa korvauksetta, ikään kuin kutsumuksena. Osallistumisesta virallisiin työmarkkinoihin tehdään hyve, jolle kaikki muu on alisteista. korvauksen vaatiminen tästä ilosta alkaa kuulostaa itsekkyydeltä.

Modernin palkkatyöyhteiskunnan ydinajatuksia on, että kun myyt aikaasi toisen palvelukseen, siitä maksetaan. Työsuhde on kauppasuhde, ei hyväntekeväisyyttä tai talkoita. Korvaus maksetaan siitä, että jonkun toisen ehdoilla käytetty aika ei ole yhtä arvokasta kuin sellainen, josta saa päättää itse.

Yhteiskunnan kokonaishyödyn kannalta ei ole olennaista, kuinka suuri osa ihmisten ajasta kuluu virallisen työelämän puitteissa. Osa töistä on varmasti järkevää teettää virallisilla työmarkkinoilla, mutta se ei voi olla työn arvon mitta.  Oleellista on, mitä asioita ylipäätään tehdään ja miten työstä syntyvä vauraus jaetaan.

(kirjoitettu Aamulehdelle 26.3.2017) 

9 thoughts on “Kaikki työ ei todellakaan ole arvokasta

  1. Erinomainen kirjoitus. Minulle, omaishoitajana, tuli mieleen heti Helsingin tavoite alentaa omaishoitajien palkkiota. Omaishoidostahan juuri sanotaan, että se on arvokasta työtä. Tärkeätä on myös kirjoituksessa esille tuotu palkattoman kotityön kansantaloudellinen merkitys. Vanhemman polven, pienellä kansaneläkkeellä elävät naiset ovat tuon varjolisän tekijoitä. Kerrankin joku puhuu työstä eritellymmin. Minusta työ on ihmiselle lajityypillinen ominaisuus – palkkatyö hyödyntää tätä ominaisuutta.
    Tekstiä lukiessani tuli myös mieleen ministeri Lindström ja hänen väsymisensä. Onpa joutunut kaveri (toveri), entinen ammattiyhdistysmies mankeliin kaupatessaan ilmaista työharjoittelua ja muuta vastaavaa. Omien arvojen vastainen toiminta, työ, syö naista ja miestä – urheilukiellellä ilmaisten.

  2. ”Kun vaaditaan nuoria töihin alle minimipalkkojen tai oikeutta teettää työt kokonaan palkatta, esimerkiksi työharjoittelun tai kuntouttavan työtoiminnan nimikkeellä.”

    Vasemmistopoliitikoille ominaisesti Annakin älähtää heti, kun töissä olevien kansalaisten (ja varsin merkittävää kannattajakuntaa edustavan, töissä käyvän ay-väen) palkkaetujen kuvitellaan heikentyvän. Eivät työssä olevat kansalaiset ole tämän päivän Suomessa mitään huono-osaisia. Eivät nämäkään, jotka kykenevät tai pääsevät edes harjoitustöiden muodossa työelämään ja sen ihmissuhteisiin osallistumaan. Markkinataloutta edustavan valtion kaikkien kansanedustajien tulisi kantaa huolta työllisyyden edistämisestä, eikä vanhakantaisen vasemmistopolitikoinnin tapaan sälyttää vahingoniloa tuntien työttömyysongelmaa porvarien kontolle.

    ”Että työ jonkun toisen ehdoilla ja usein toisen voitontavoittelun eteen on eettisesti parempaa kuin mikä tahansa toiminta virallisten työmarkkinoiden ulkopuolella.”

    Anna, tiedät hyvin, ettei sanonnalla ”kaikki työ on arvokasta”, mitään tällaista tarkoiteta.

  3. ”Eivät työssä olevat kansalaiset ole tämän päivän Suomessa mitään huono-osaisia.”

    No, eivät kyllä ole sellaisia työnantajatkaan. Työllisyys on tärkeätä, mutta jos työstä ei saa palkkaa, kyse on orjuudesta. Jos työtä ei riitä kaikille, ongelma on siinä, miten taakka saadaan jaettua, eikä siinä, että kaikki pitäisi saada töihin palkasta riippumatta. Kun puhutaan palkkojen alentamisesta, puhutaan tosiasiallisesti aina siitä, että saataisiin enemmän rahaa työnantajille ja vähemmän rahaa työntekijöille eli keskeisellä tavalla tulonjaon muuttamisesta työpaikkojen luomisessa epäonnistuneiden hyväksi.

    Jos kaikki työ on arvokasta, sen on oltava sitä myös palkkaa maksettaessa eikä vain työtä tehdessä. Jos tämä ei onnistu, on käsittäkseni olemassa kaksi vaihtoehtoa: 1) pitää hyväksyä että kaikki eivät työskentele ja tarjota heille tasa-arvoinen toimeentulo ja yhteiskunnallinen asema tai 2) pitää jakaa työ paremmin kaikille. Jos jälkimmäinen vaihtoehto ei onnistu nykyjärjestelmässä, pitää joko poistaa peruslain maininnat tasa-arvosta ja ihmisoikeuksista (sekä peruuttaa allekirjoitus erinäisistä kansainvälisistä julistuksista ja sopimuksista) tai muuttaa työn järjestämisen rakenne perustaltaan toisenlaiseksi (ja huomioida markkinatalouden epäonnistuminen). Tässä kaikessa auttaisi, jos emme olisi eurossa vaan voisimme kontrolloida omaa valuuttaamme ja saisimme vapaammat kädet julkisen talouden tasapainon suhteen (esim. vastasyklisesti toimimiseen).

  4. ”Kun puhutaan palkkojen alentamisesta, puhutaan tosiasiallisesti aina siitä, että saataisiin enemmän rahaa työnantajille ja vähemmän rahaa työntekijöille eli keskeisellä tavalla tulonjaon muuttamisesta työpaikkojen luomisessa epäonnistuneiden hyväksi.”

    Eivät kaikkia työnantajia, eikä välttämättä merkittävää osaakaan heistä voida syyttää työpaikkojen luomessa epäonnistuneiksi. Mutta mitä paremmat palkka- ja työsuhde-edut yritysten työntekijöillä on, sitä korkeampi kynnys niillä on työllistää lisää väkeä eli kokonaan vailla työtä olevia.

    Mutta kun markkinataloutta edustavan valtion kansanedustajat alkavat toteuttaa edustajantyötään töissä olevien SAK:n jäsenten palkkaetujen ajamiseen, he ovat ymmärtäneet tehtävänsä väärin. Vielä suuremmasta väärinymmärtämisestä voi puhua, kun kyse on Vasemmistoliiton kaltaisesta, huono-osaisten etujen ajajaksi julistautuneesta puolueesta ja sen kansanedustajista.

    Suomen kaltaisen maan valtiontalouden, sen työnantajien ja huono-osaisten etu on yhteneväinen. Meillä tulee olla mahdollisimman paljon hyvin toimeentulevia yrityksiä, jotta niiltä saadaan yhteisöverottamalla tulonsiirtoja huono-osaisten hyväksi. Hyvin toimeentulevat yrityksen pystyvät myös muita paremmin työllistämään, jota kautta valtiontalouden taakka työttömien elättämisestä alenee.

    Ay-liikkeellä on oikeus tavoitella niin hyviä palkkaetuja kuin se kykenee. Mutta valtiontalouden ja sitä kautta yhteiskunnan huono-osaisempien etu on se, että palkkaratkaisut ovat mahdollisimman maltillisia ja viennistä riippuvaisen maan palkkataso kilpailijamaihin verraten mielellään niitä alhaisempi.

  5. ”Työllisyys on tärkeätä, mutta jos työstä ei saa palkkaa, kyse on orjuudesta. ”

    Höpö höpö.

    Orjuudella tarkoitetaan sellaista palkatonta työtä, jota on pakko tehdä. Harjoittelutyötä ei kenenkään ole pakko tehdä. Ja jos joku kokee harjoittelutyön riistoksi, hänelle kyllä järjestyy korvaavia suoritusvaihtoehtoja.

    Muutenkin tämä (ilmaisen) harjoittelutyön esiin nostaminen tuntuu keinotekoiselta julmistelulta. Onkohan unohtunut kysyä niiltä, jotka ovat sellaiseen osallistuneet? Ainakin omalta amisajaltani muistan, että oikeiden työnantajien työmaille pääseminen nosti kavereiden silmissä statusta. Näitä Annan paheksumia harjoitustöitä ja niiden tuottamia ihmissuhteita siis tosiasiassa tavoiteltiin.

    Jotenkin vaikuttaa siltä, että Anna on joutunut työmaiden luottamus- tai pääluottamusmiesten höynäyttämäksi. Eivät he todellisuudessa ole näiden nuorten ”orjatyöstä”, tai työnantajien hyötymisestäkään oikeasti huolissaan. Heitä vain huolestuttaa oman vaikutusvaltansa mahdollinen väheneminen, kun työmailla alkaa esiintyä liittoon kuulumatonta, heidän otteestaan vähät välittävää porukkaa.

    Ja tosiasiassa tämä harjoitustyömahdollisuuksien tarjoaminen on työnantajilta enemmänkin hyväntekeväisyyttä, kuin työntekijän riistoa. Harjoittelija kykenee harvoin tuloksellista työtä tekemään. Amiksen käyneenä voin kertoa, että suurin osa vuosikurssistani kykeni todellisiin tuottaviin ammattihommin vasta monen vuoden työmailla palloilun jälkeen.

    Enkä minä usko sitäkään, että sen paremmin Annakaan on näiden työharjoittelijoiden eduista oikeasti huolissaan. Hehän ovat enimmäkseen sellaista väkeä, joka ei ole vielä äänestysikäistä tai jos ovatkin äänioikeutettuja, eivät oikeuttaan juurikaan käytä. Annan kirjoitus edustaa sitä vanhaa vasemmistolaista hapatusta, jossa halutaan tehdä yrittäjille irrationaalista jäynää. Yrittäjäthän ovat sitä kansanosaa, joka melko epätodennäköisesti kannatta Vasemmistoliittoa. Vaikka tällaisen perinteen jatkaminen tuntuu hoopolta, on syytä muistaa, että suurin osa vasemmistopoliitikoista tulee taustoista tai perhetaustoista, joissa vielä muutama vuosi aikaisemmin uskottiin Suomen siirtyvän lähiaikoina sosialismiin. Siinä ajatusmaailmassa kaikkia yksityisyrittäjiä pidettiin vähintäänkin puolirikollisina.

    Muutenkin tämä

  6. Minkäköhänlaista koulutusta oikein opiskelijoille annetaan, jos työnantajien mielestä heidän työpanoksensa arvo on miinusmerkkinen? Tuo on naurettavaa. Kyllä se harjoittelijan auttava käsi jo toisena työpäivänä alkaa vähentää ammattilaisen työtaakkaa ja antaa tälle enemmän aikaa tehdä enemmän sitä arvokkaampaa työtä. Siitä voi, kannattaa ja pitää maksaa.

  7. ”Minkäköhänlaista koulutusta oikein opiskelijoille annetaan, jos työnantajien mielestä heidän työpanoksensa arvo on miinusmerkkinen?”

    Tämän takiahan hallitus yrittää uudistaa ammattikoulutusta. Ja sitä hanketta vasemmisto julmetusti vastustaa.

    Suomessa ollaan menty älyttömyyksiin tämän kolmevuotiseksi venytetyn ammattikoulun kanssa. USA on kaiken teknologisen osaamisen suhteen maailman huippua, vaikka siellä ei ole olemassakaan meidän kaltaista järjestelmää, jossa ammattitaitoa tavoittelevat teini-ikäiset pantaisiin koulun penkkiä vuosikausiksi kuluttamaan ja puuhastelupainoista opetusta samaan. On sielläkin jotain koulutusta, mutta kestoltaan murto-osa Suomen vastaavasta. Kokemuksesta väitän, että kolme lukuvuotta tuntuu teini-ikäisen ajankulun käsityksessä yhtä pitkältä ajanjaksolta kuin on kymmenen vuotta viisikymppisen poliitikon ajantajussa.

    Amiksen käyneenä voin kertoa, että ei siltä mitään todellisia ammatin taitajia valmistu. Hyväksi ammatintaitajiksi opitaan todellisissa töissä, koulussa oppii hyväksi opiskelijaksi. Tästäkin syystä on kohtuutonta syyllistää niitä työnantajia, jotka suostuvat harjoittelupaikkoja järjestämään. Olin amislaisena itsekin yksityisellä sektorilla palkatonta harjoittelutyötä tekemässä, enkä todellakaan kokenut tulleeni työnantajan riistämäksi.

    ”Kyllä se harjoittelijan auttava käsi jo toisena työpäivänä alkaa vähentää ammattilaisen työtaakkaa…”

    No, ei se nyt ihan näin ole. Jotta keskivertoharjoittelijoiden työstä edes jotain hyötyä työnantajalle koituisi, hän joutuu järjestämään jonkun kokeneen henkilön niitä paimentamaan ja järjellistä tekemistä keksimään. Olen itsekin tällaiseen ”paimentajan” tehtävään joutunut ja sen melko raskaaksi kokenut.

  8. Asia on niin että yrittäjähenkinen nuori ei palkoista valita. se tekee vaikka tonnilla kuussa töitä vain saadakseen kokemusta ja päästäkseen eteenpäin. yrittäjähenkinen ihminen näkee kaiken työn ponnahduslautana eteenpäin eikä valita palkasta. tosiasiahan on että se ei ole edes vaihtoehto että on ikänsä palkollisena. yrittäjyys on se juttu mistä ura urkenee jos urkenee. yrittäjät on monasti tehneet ilman palkkaa pitkään töitä unelmansa eteen. niin myös minä. asenne ratkaisee lopputuloksen. palkat pienemmiksi niin saadaan töitä kaikille ja yrittäjyysvalmennusta peruskouluihin. ottaisin itsekin töihin henkilön jos kokonaiskustannukset saisi 2000 eurolla kuukaudessa sisältäen kaikki kustannukset. irtisanomissuojaa olisi heikennettävä koska ei palkkaus voi olla naimisiin menoa. kun irtisanomissuojaa heikennetään, syntyy työpaikkoja lisää paljon. tiedän ison määrän pienyrittäjiä joilla olisi työtä mutteivat uskalla palkata näistä syistä.

    porvarillisus rakentaa yhteiskuntaa ja kateuteen perustuva vasemmistolaisuus rikkoo yhteiskuntaa. porvari innostuu toisen menestyksestä vaikka olisi itse köyhä koska ajattelee että hänkin voi yltää samaan. se joka ei usko itseensä, kadehtii menestyhiä ja haluaisi sosialisoida verotuksella pois toisen omaisuuden ja menestyksen.

    1. Niin, puolet itsensätyöllistäjistä kuuluu kahteen alimpaan tulokymmenykseen. Siinä ei ole mitään kadehdittavaa, eikä glorifioitavaa. Köyhyys on köyhyyttä, eikä edes kussa elä kiitoksella. Siksi vasemmisto on tehnyt aika paljon ehdotuksia yrittäjien aseman parantamiseksi.

      Mutta yrittäjän erottaa palkansaajasta se, että yrittäjä työskentelee oman projektinsa eteen, palkamsaaja toiselle, toisen hyväksi ja toisen käskyvällan alla. Siksi siihen on eri säännöt kuin yrittäjyyteen. Jos et pysty toiselle palkkaa maksamaan, ehkä et sitten vaan ole sen tason yrittäjä, että sinun kannattaisi ryhtyä työnantajaksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *