05. 10 2016

Ongelma on poliittinen väkivalta, ei ääriliikkeet

Arvoisa puhemies,

Viime aikaisessa keskustelussa on poliittinen väkivalta toistuvasti liitetty ääriliikkeisiin. Se ei ole viisasta, tai edes totta. Suurin osa radikaaleista liikkeistä ei väkivaltaa hyväksy saati harjoita. Toisaalta historia tuntee esimerkkejä, joissa väkivaltaa käyttävät poliittisen kartan keskiryhmät.

Valtavirrasta katsoen ovat toisin ajattelevat aina ”ääressä”. Toimivassa demokratiassa tämä nähdään mahdollisuutena. Ymmärretään, että järjestelmä tarvitsee eri tavalla ajattelevia ihmisiä ja liikkeitä ajattelemaan laatikon ulkopuolelta, lausumaan ääneen sellaisia huimia ideoita kuin naisten äänioikeus, orjuuden kieltäminen, omaisuuden suoja, vapaa ehkäisy tai perustulo.

Ne ovat olleet oman aikansa ääriajattelua. Poliittisen väkivallan liittäminen automaattisesti ääriliikkeisiin ei ole viisasta eikä totuudenmukaista.

Ongelmamme nimi ei siis ole ääriliike, vaan poliittinen väkivalta. Poliittisesti motivoitunut ja oikeutettu väkivalta, poliittisten tavoitteiden ajaminen väkivallan keinoin.

Viime kädessä demokraattiset oikeudet ovat aina toisinajattelun oikeuksia – oikeutta kävellä kadulla pelkäämättä, osoittaa mieltä ja järjestäytyä vaatimaan muutosta. Tämän kaiken poliittinen väkivalta asettaa kyseenalaiseksi.

Arvoisa puhemies,

Ihmisiä eivät tapa nationalismi, anarkismi tai edes kansallissosialimi, vaan toiset ihmiset. Siksi poliittistakin väkivaltaa ehkäistään tunnistamalla sen toimijoita, ei ympäripyöreällä ääriliikkeiden taivastelulla. On nimettävä, kuka lyö, kuka kannustaa lyömään ja kuka maksaa lyömisestä.

Suomessa on joitakin ryhmiä, jotka hyväksyvät väkivallan ja käyttävät sitä. Poliittinen väkivalta ei kuitenkaan aina ole tiukasti järjestäytynyttä. On esimerkiksi syytä uskoa, että useat polttopulloiskut vastaanottokeskuksiin suunniteltiin ja toteutettiin yhden henkilön toimesta, vaikka niitä edelsikin rasistisissa nettijulkaisuissa ja keskustelupalstoilla rakennettu taustatarina.

Meillä on jo olemassa lainsäädäntö, jota poliittisen väkivallan hillitsemiseen tarvitaan. Kaikki väkivalta on Suomessa kriminalisoitu, samoin vihapuheen kestoteemat ja rikollisen toiminnan rahoittaminen. Onneksi kyse on edelleen niin pienestä ilmiöstä, että siihen puuttuminen ei voi olla myöskään resursseista kiinni. Viranomaisten on käytettävä näitä keinoja nykyistä tehokkaammin poliittisen väkivallan ehkäisyyn.

Arvoisa puhemies,

Enemmän harhaan kuin oikeaan vie poliittisen väkivallan automaattinen yhdistäminen syrjäytymiseen ja eriarvoisuuteen. Liian helposti nimittäin eksytään leimaamaan köyhät potentiaalisesti vaarallisiksi ja helposti harhaanjohdettaviksi idiooteiksi.

On selvää, että eriarvoisuuden kasvu heikentää sosiaalisia sidoksia ja paisuttaa rikostilastoja. Sen sijaan poliittiseen väkivaltaan sillä ei ole yksiselitteistä suhdetta.

Siksi ei olekaan uskottavaa, että poliittinen väkivalta väistetään vain nostamalla toimeentulotukea tai kannustamalla koulupudokkaita. Kyse on monimutkaisesta ilmiöstä, jossa keskiluokan oheneminen yhdistyy uuden teknologian mahdollisuuksiin ja poliittista väkivaltaa suosivien ideologioiden kehitykseen sekä historiallisen muistin rapautumiseen.

Arvoisa puhemies,

Olen huomannut, että suomalaispoliitikot tapaavat hämmentyä poliittisen väkivallan edessä. Meiltä puuttuu rutiini, puuttuu oikeat sanat, puuttuu varmuus niiden sanomiseen.

Se ei ole meille kunniaksi, mutta ehkä sittenkin parempi näin. Suomi on maa, jossa poliittista väkivaltaa esiintyy kansainvälisesti vertaillen vähän eikä sillä ole laajojen väestöryhmien tukea. Maa jossa voi törmätä ministeriin metrossa ja presidenttiin nakkikioskilla.

Väkivallaton poliittinen kulttuuri ei kuitenkaan ole Suomessakaan itsestäänselvyys. Vielä 1940-luvulla isotätini potkittiin keskenmenoon kommunististen kirjoitusten vuoksi ja isoenoni ammuttiin pasifistina. Sen jälkeen on kuljetu pitkä matka.

Meille ei politiikka onneksi ole enää vakava turvallisuusriski. Tehdään me viisaita päätöksiä, jottei siitä sellaista tulekaan, enää koskaan.

(Ryhmäpuheenvuoro eduskunnan ajankohtaiskeskustelussa ääriryhmistä ja väkivallasta 5.10.2016)

2 thoughts on “Ongelma on poliittinen väkivalta, ei ääriliikkeet

  1. ”..Kyse on monimutkaisesta ilmiöstä, jossa keskiluokan oheneminen yhdistyy uuden teknologian mahdollisuuksiin ja poliittista väkivaltaa suosivien ideologioiden kehitykseen sekä historiallisen muistin rapautumiseen…”
    Näin Suomessa nyt, mutta esimerkiksi Saksassa poliittisen väkivallan esiinmarssi 1970-luvulla omasi nimenomaan keskiluokkaiset juuret.
    Ja Saksassa 1930-luvulla nouseva NSDAP oli keskiryhmän liikehdintää, ei ääriliike.
    Tämän vuoksi poliittinen väkivalta on, niin kuin sanoitte, aina kompleksinen ilmiö, ja sidottu tietysti aikaan ja paikkaan.

  2. Mielestäni tässä Annankin esiin nostamassa ja eilen eduskunnassa käsitellyssä ilmiössä ei ole kyse poliittisesta väkivallasta, vaan väkivallan politisoimisesta. Politiikka on (sen mielestäni oikean) määritelmän mukaan ”toimintaa vallankäytön välityksellä”. Nämä viime aikojen keskusteluissa esiin nostetut ääriliikkeet eivät vaikutuspyrkimyksissään toimi vallankäytön välityksellä, vaan vasta väkivallankäytön välityksellä. Mutta varsin paljon käytetty keino poliittisen vallan haltuun saamiseksi väkivallan politisointi kylläkin on

    Poliittista väkivaltaa harjoittaa vaikkapa Venäjän kaltaisten (yksipuoluejärjestelmää käytännössä toteuttavien) valtioiden valtaeliitti oman valta-asemansa pönkittämiseksi. Poliittista valtaa pitää ensin saada haltuunsa, jotta voi harjoittaa poliittista väkivaltaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *