16. 06 2016

Toimenpidealoite perheenyhdistämisen toimeentuloedellytyksen muuttamiseksi vakuuspohjaiseksi

Eduskunnalle

Oleskeluluvan myöntäminen perhesiteen perusteella kolmannen valtion kansalaisen perheenjäsenelle edellyttää turvattua toimeentuloa, ellei ulkomaalaislaissa toisin säädetä. Hallituksen esityksen (HE 28/2003) mukaan toimeentuloedellytyksen ajatuksena on, että yhteiskunta ei vastaisi ulkomaalaisen oleskelusta aiheutuvista kustannuksista, vaan kustannukset hoitaisi oleskeluluvan saaja itse, hänen perheenjäsenensä tai muu taho.

Ulkomaalaislain 39 §:n mukaan ulkomaalaisen toimeentulo katsotaan turvatuksi ensimmäistä oleskelulupaa myönnettäessä, jos hänen maassa oleskelunsa kustannetaan tavanomaisiksi katsottavilla ansiotyöstä, yrittäjätoiminnasta, eläkkeistä, varallisuudesta tai muista lähteistä saatavilla tuloilla siten, että hänen ei voida olettaa joutuvan toimeentulotuesta annetussa laissa (1412/1997) tarkoitetun toimeentulotuen tai vastaavan muun toimeentuloa turvaavan etuuden tarpeeseen. Käytännössä toimeentuloedellytyksen toteutuminen arvioidaan tapauskohtaisesti. Ulkomaalaislain ohella arvio perustuu Maahanmuuttoviraston sisäiseen ohjeeseen, jonka mukaan esimerkiksi nelihenkisen perheen turvattu toimeentulo edellyttäisi perheenkokoajalta noin 2600 euron kuukausittaisia nettotuloja. Yleensä perheenkokoajalta edellytetään myös toistaiseksi voimassa olevaa työsuhdetta.

Erityisesti yli kahden hengen perheen toimeentuloedellytys on Suomessa edellä kuvattuun tarkoitukseensa nähden hyvin korkea. Lähes ainoa kolmannen maan kansalaisen perheenjäsenen ulottuvilla oleva sosiaalietuus olisi toimeentulotuki, joten potentiaalista sosiaalietuusrasitetta tulee arvioida suhteessa siihen. Kahden aikuisen ja kahden alaikäisen lapsen perhe on oikeutettu toimeentulotukeen, jos sen kuukausitulot asumiskustannusten jälkeen jäävät alle 1400 euron (summa vaihtelee hieman lasten iän mukaan). Tätä suurempi toimeentuloedellytys ei siten ole perusteltavissa sosiaalietuusrasitteella.

Suomen toimeentuloedellytys on hyvin korkea myös suhteessa keskeisimpiin verrokkimaihimme erityisesti lasten osalta. Turvattuun toimeentuloon vaadittu summa on huomattavasti Suomea alhaisempi esimerkiksi Saksassa, Tanskassa, Ruotsissa, Belgiassa ja Ranskassa. Toisin kuin Suomessa, osassa näistä maista toimeentuloedellytystä voidaan kartuttaa myös muilla keinoin kuin säännöllisillä kuukausiansioilla.

Euroopan neuvoston direktiivissä oikeudesta perheenyhdistämiseen (2003/86/EY) tavoitteena on suojata perhe-elämää ja määritellä EU:ssa ne vähimmäisedellytykset, joiden täyttyessä jäsenvaltiossa laillisesti oleskelevalla kolmannen valtion kansalaisella on oikeus perheenyhdistämiseen. Sen mukaan jäsenvaltioiden on sallittava perheenkokoajan aviopuolison, alaikäisten lasten sekä aviopuolison alaikäisten lasten maahantulo ja maassa oleskelu perheenyhdistämisen perusteella. Direktiivin 7 artiklan mukaan jäsenvaltio voi kuitenkin vaatia hakemuksen tehneeltä henkilöltä perheenyhdistämistä koskevan hakemuksen jättämisen yhteydessä muun muassa todisteita siitä, että perheenkokoajalla on vakaat ja säännölliset tulot ja varat, jotka riittävät perheenkokoajan ja hänen perheenjäsentensä ylläpitoon ilman, että heidän on turvauduttava asianomaisen jäsenvaltion sosiaalihuoltojärjestelmään.

Kansainväliset velvoitteet eivät siten estä asettamasta perheenyhdistämisen edellytykseksi tiettyjä vaatimuksia, kunhan edellytykset eivät tosiasiallisesti rajoita oikeutta perheenyhdistämiseen. Oleskeluluvan edellytysten on oltava kohtuullisia ja oikeasuhteisia (vrt. EIT, Konstatinov v. Alankomaat, 26.4.2007).

Koska toimeentuloedellytyksen tulorajojen arviointi ei meillä perustu lakiin vaan viranomaisohjeeseen, ei sen yhteensopivuutta perustuslain ja Suomen kansainvälisten sitoumusten kanssa ole arvioitu perustuslakivaliokunnassa. Siten ei ole selvää, onko Suomen vaatima toimeentuloedellytys sopusoinnussa direktiivin kanssa. Kun korkeat tulorajat tosiasiallisesti saattavat ainakin lapsiperheen yhdistämisen useimpien maahanmuuttajien ulottumattomiin, on perusteltua epäillä sen oikeasuhtaisuutta. Tätä epäilyä vahvistaa myös Suomen merkittävä ero muihin EU-maihin.

Korkea ja vakaa ansiotaso ei ole ainoa tapa suojautua sosiaaliturvarasitukselta. Toimeentuloedellytys voitaisiin kattaa myös erilaisilla vakuusjärjestelmillä. Esimerkiksi Tanskassa perheenyhdistämisen ehtona on 5000 euron vakuussumma, jolla perheen sosiaaliturvakustannuksia voidaan tarvittaessa kattaa, mutta jonka perhe muussa tapauksessa saa takaisin kotoutumisen edistyessä. Saksassa osan toimeentuloedellytyksestä voi kattaa kolmannen osapuolen maksusitoumuksella.

Maahanmuuttajille avoimet alat ovat yleensä matalasti palkattuja ja pirstaleisia, joten niillä toimeentuloedellytyksen vaatiman vakauden ja palkkatason saavuttaminen on harvinaista. Järjestelmän ongelmallisuutta lisää viranomaisharkinnan suuri osuus, jonka vuoksi perheet eivät voi arvioida etukäteen, kannattaako raskaaseen ja kalliiseen perheenyhdistämishakuun ryhtyä. Pienituloisen mutta hyvin verkostoituneen maahanmuuttajan näkökulmasta kertaluontoisen vakuussumman kokoaminen olisikin huomattavasti inhimillisempi vaihtoehto.

On todennäköistä, että globalisaation edetessä kansallisista toimeentuloedellytysvaatimuksista tullaan luopumaan kokonaan, ja sosioekonomisen yhdenvertaisuuden näkökulmasta tämä on ilman muuta toivottavaa. Niin kauan kuin Suomi kuitenkin katsoo tarpeelliseksi vaatia perheen yhdistämisissä turvattua toimeentuloa, on sen syytä etsiä aktiivisesti kohtuullisia ja ihmisoikeusmyönteisiä välineitä sen toteuttamiseen.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin vakuusperustaisen toimeentuloedellytyksen mahdollistamiseksi sellaisissa perheenyhdistämisissä, joissa perheenkokoajalta edellytetään turvattua toimeentuloa.

Helsingissä 16.6.2016

Anna Kontula /vas

One thought on “Toimenpidealoite perheenyhdistämisen toimeentuloedellytyksen muuttamiseksi vakuuspohjaiseksi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *