30. 05 2016

Vapaan sivistystyön paluu?

Vapaa sivistystyö on näytellyt merkittävää osaa suomalaisen hyvinvointivaltion rakentamisessa. Erityisen tärkeää se on ollut sellaisille väestöryhmille, joiden pääsy muodolliseen koulutukseen on ollut rajattua – esimerkiksi työväenliikkeen ja naisliikkeen piirissä monet keskeiset toimijat olivat sen kasvatteja.

Suomalainen historia on pitkälti sivistysuskon historiaa. Ameriikoissa suomalaiset siirtolaiset olivat tunnettuja paitsi kovina ammattiyhdistysaktiiveina, myös lukutaidostaan. Kun Edvard Gylling lähti vuonna 1920 rakentamaan punaista Karjalaa, oli ensimmäisessä muuttokuormassa painokone. Vielä tänäkin päivänä ovat suomalaiset maailman lukevimmista kansoista.

Nykyään vapaalla sivistystyöllä tarkoitetaan sellaista koulutus- ja kurssitoimintaa, jota ei säädellä laissa ja joka ei johda tutkintoon. Järjestäjiä on Suomessa satoja, ja kurssitarjonnasta löytyy lähes mitä tahansa muinaisista taontamenetelmistä pelikoodaukseen. Selvä trendi on kuitenkin ollut osallistujakunnan (ja rahoituksen ) väheneminen.

Viime aikoina onkin puhuttu vapaan sivistystyön kuolemasta. Koulutuskeskustelu tuntuu keskittyvän pohtimaan, miten hyvin muodolliset tutkinnot palvelevat työelämän tarpeita. Perustutkimuksen rahoitusta on siirretty palvelemaan päättäjien tai elinkeinoelämän nimeämiä tarpeita. Hyvinvointivaltio on avannut reittejä muodolliseen koulutukseen, mutta samalla opettanut ihmisiä ajattelemaan, että koulutus kuuluisi vain yhteen elämänvaiheeseen ja sen tehtävänä olisi vain osaavan työvoiman tuottaminen.

Moni asia on kuitenkin muuttumassa. Muodollisen koulutuksen asemaa heiluttevat koulutusleikkaukset ja ammattipätevyyksien karsinta. Ennusteiden mukaan koulutusta vaativat keskiluokkaiset työt vähenevät, ja jäljelle jääviin tehtäviin rekrytoidaan osaamisen, ei todistusten perusteella. Enää ei kysytä, millä arvosanalla suoritit ruotsin ylioppilaskokeen, vaan osaatko puhua Ruotsia.

Tämä kaikki tukee vapaan sivistystyön asemaa. Kevyemmin säädelty ja projektimuotoinen vapaa sivistystyö pystyy tutkintoon johtavaa koulutusta nopeammin vastaamaan näihin jatkuvasti muuttuviin osaamistarpeisiin. Silpputöiden, kevytyrittäjien ja robottien maailmassa spesifit taidot ja tiedot ovat laajoja tutkintokokonaisuuksia kysytympiä.

Myös vapaa sivistystyö on kuitenkin muutoksessa. Jo nyt merkittävä osa sen kurssitarjonnasta on verkossa. Erilaisten koulutusalustojen kautta opinhaluiset suomalaiset tulevat tulevaisuudessa etsimään tarvitsemiaan oppisisältöjä yhä enemmän myös rajojen yli. Kurssin järjestäjä voi olla vaikkapa argentiinalainen työväenopisto ja kitaratunnit ostetaan japanilaiselta mestarilta.

Toistaiseksi elämme vanhan ja uuden välissä. Itse opiskelen parhaillaan perinteisessä avoimessa yliopistossa oikeustiedettä, verkkosovelluksen kautta espanjaa sekä online-tanssikoulussa charlestonia. Tällainen maailma on aika kaukana niistä marxilaisista opintopiireistä, joita isoisäni kiersi vetämässä maalaiskunnissa – vai onko?

Eikö molemmissa kuitenkin perimmältään ole kyse siitä, että ihmisellä on halu ymmärtää ja taitaa. Tätä oppimisen, oivalluksen ja kasvun tarvetta hän sitten tyydyttää niillä välineillä, joita ulottuvilla on.

Roomalainen Seneca kirjoitti aikanaan, että rahan tekemiseen tähtäävät tieteen ovat vain aputieteitä, tarkoitettuja lapsille tai muuten kypsymättömille. Että aidon tieteen tehtävä on ymmärtää ja kehittyä, ei rikastua. Tämä on ollut myös vapaan sivistystyön kantava ajatus.

Voi olla, että jälleen tulevaisuudessa Senecaa luetaan useammin.

(Kirjoitettu vapaan sivistystyön toimijoille Tampereella 30.5.2016 pitämäni puheenvuoron pohjalta.)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *