22. 04 2016

Terveisiä EI-puolueesta

Kun poliitikko syyttää toista ”muutosvastarinnasta”, kyse on yleensä erimielisyydestä. Siis siitä, että omat hyvät ideani eivät jonkun toisen mielestä olleetkaan niin loistavia.

Siinä ei pitäisi olla mitään ihmeellistä. Demokratian koko juju kun on, että ihmisillä on erilaisia mielipiteitä yleensä jo siksi, että muutokset vaikuttavat heihin eri tavoin. Jos siis hallitus nyt esimerkiksi päättäisi poistaa varallisuusveron ja leikata näin pienenevää verotuottoa vastaavan summan lääkekorvauksista, tarkoittaisi se enemmän rahaa omistaville ja vähemmän sairastaville.

Ei olisikaan mikään ihme, että varakkaat ihmiset ylistäisivät uudistusta, jota potilasjärjestöt puolestaan moittisivat kohtuuttomaksi? Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että sairaat ihmiset vastustaisivat muutosta jonkin kummallisen psykologisen prosessin takia, vaan siksi, että osalla ei enää uudistuksen myötä olisi varaa lääkkeisiin.

Ihannetapauksessa erilaisten näkökulmien kohtaaminen synnyttää viisaampia päätöksiä kuin mihin meistä yksikään itsekseen pystyisi. Näin käy kuitenkin vain, mikäli osapuolet ovat valmiita liikkumaan lähtöasemistaan, mikäli muiden mielipiteitä kuunnellaan ja sovitetaan yhteen, eikä erimielisyyksistä vaieta psykologiaan vedoten.

Jonkin aikaa sitten vierailin Vincit –nimisessä yrityksessä. Yritys on onnistunut kasvamaan laskusuhdanteesta huolimatta ja pokkasi vastikään parhaan työpaikan tittelin. Isäntäni kertoivat, että heidän yrityksessään erimielisyys nähdään voimavarana: jos uudistus kohtaa ankaraa vastarintaa, on se merkki siitä, että osa porukasta on haistanut suunnitelmassa heikkouksia. Silloin on fiksua keskittyä idean hiomiseen, ei vastarinnan vähättelyyn.

Myös Vasemmistoliitto saa usein kuulla ”vastustavansa muutosta” ja ”takertuvansa menneeseen”. Se ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Jos vertailemme puolueiden tavoitteita, mikään muu puolue ei ehdota niin suuria yhteiskunnallisia muutoksia kuin Vasemmistoliitto. Lisäksi monet tämän päivän valtavirtahankkeista (uusiutuva energia, perustulo, työn muutos) olivat Vasemmistoliiton työlistalla jo silloin, kun suuret puolueet pitivät niitä vasta haihatteluna.

”Uusi” ei ole sama asia kuin ”hyvä”, eikä ”vanha” ole aina synonyymi ”huonolle”. Muutos on aina kannatettavaa, jos se vie asioita parempaan suuntaan ja vastustettavaa, jos asiat muuttuvat huonompaan. Jos muutos asettaa pääoman kansalaisten terveydenhuollon edelle, pitäisi olla itsestään selvää, ettei muutos ole toivottava. Ei se sen monimutkaisempaa ole.

(kirjoitettu Valkeakosken vasemmiston Vasuri-lehteen 22.4.2016)

One thought on “Terveisiä EI-puolueesta

  1. sama maatalous tukien kohdalla kun viljelijä ei pärjää ilman on sovittu tuki jonka piti v.2014.EU maksaa Kataisen porukka meni sopimaan että Suomi maksaa kansallista tukea jotta EU. ei tarvitse sitä maksaa ja Kataiselle saadaan kova palkkainen virka ja kelle vielä kun rupeaa suma purkautumaan tässä kärsi Suomalaiset veronmaksajat yli miljardin tappion

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *