16. 09 2015

Nyt on tosi paikka

Mitä yhteistä on äänioikeudella, kesälomalla ja työttömyysturvalla? No ainakin se, että niitä tuskin olisi Suomessa ilman lakkoja. Näissä lakoissa on todennäköisesti ollut mukana joku sinunkin isovanhemmistasi tai heidän vanhemmistaan. Siitä huolimatta, että myös aikanaan lakkoilijoita syytettiin yhteiskuntarauhan horjuttamisesta ja kansantalouden sabotaašista.

Ennen kuin Suomeen saatiin lakkoiltua järjestäytymisoikeus, saattoi rauhanomaiseen mielenilmaukseen osallistumisesta seurata potkut. Ennen kuin tähän maahan lakkoiltiin moderni sosiaaliturva, tarkoitti työn menetys usein syvää köyhyyttä. Parhaassakin tapauksessa lakko verotti niukkoja ansiotuloja.

Silti ihmiset lakkoilivat. Eivät ahneuttaan, sillä henkilökohtainen ansiomenetys oli usein henkilökohtaista hyötyä suurempi. Eivät ilmeisesti myöskään pakosta, sillä aina on ollut myös rikkureita. Tuskin myöskään ilkeyttään, kyse kun oli ihan tavallisen asiallisista suomalaisista.

Uskoisin, että useimmat lakkoilivat lastensa vuoksi. Sen puolesta, että elämä olisi perässä tuleville pikkuisen helpompaa. Että huomispäivän Suomessa ei yhteisestä työstä syntynyt vauraus valuisi harvojen taskuihin, vaan leipää ja oikeutta riittäisi kaikille.

Siitä se sitten pikkuhiljaa kasvoi, se hyvinvointivaltio. 1960-luvulle tultaessa oli pahin köyhyys voitettu ja 1980-lukuun mennessä vakiintuivat nykyiset työelämän pelisäännöt. Satavuotisen kamppailun tuloksena 1990-luvulla laajat perusoikeudet kirjattiin viimein Suomen perustuslakiin.

Hallituksen viime viikolla julkaisemat suunnitelmat pistävät epäilemään, että siellä tätä historiaa ei tunneta. Pienituloisiin painottuvat leikkaukset, työehtosopimusjärjestelmän kyseenalaistaminen ja piittaamattomuus valtiosääntömme perusteista viittaavat siihen, että verraten nuori ministerikaartimme ei muista, että ammattiyhdistysliikkeestä on muuhunkin kuin syömään kokouspullaa.

Jotkut ovat sitä mieltä, että lakkojen ja mielenosoitusten sijaan pitäisi edelleen etsiä neuvotteluyhteyttä. Niin pitäisikin. Työtaistelun hinta on niin kova, että neuvottelun pitää aina olla ensisijainen keino.

Tosiasia kuitenkin on, että työmarkkinoiden neuvottelumekanismit kasvavat lakoista. Ammattiyhdistysliike kelpaa tasavertaiseksi neuvottelukumppaniksi niin kauan kuin toinen osapuoli uskoo sen kykenevän lakkoon. Jos uskottavaa työtaisteluvalmiutta ei ole, työntekijäpuolen yli kävellään sen kummemmin neuvottelematta. Juuri kuten hallitus nyt yrittää tehdä.

Useat elinkeinoelämää lähellä olevat toimijat ovat uhonneet, että hallituksen viimeviikkoinen esitys on vasta alkua. Minulla ei ole mitään syytä epäillä näiden ihmisten uhoa. Jos vastusta ei nyt löydy, edessä on johdonmukainen vallan ja vaurauden siirto palkansaajilta pääomalle. Paluu takaisin siihen maailmaan, jonka isovanhempamme jo kerran jättivät taakseen.

Nyt ei anneta periksi.

Kirjoitus on alun perin julkaistu Vasen Kaista -verkkolehdessä

2 thoughts on “Nyt on tosi paikka

  1. Olen samaa mieltä, mutta kysyn, koska oikeasti en tiedä, että mikä on se pääoma nykyään? Ymmärtääkseni valtiolla ja varsinkin eläkevakuuttajilla on melko suuri omistus ainakin pörssiyhtiöistä. Seuraako siitä että jos palkkoja leikataan ja osingot kasvavat, niin valtion verotusta voidaan alentaa, ja palkasta otettavia eläkemaksuja alentaa, niin että käteen jäävät tulot eivät välttämättä putoa ja palveluita ei tarvitse heikentää? Vai ovatko suuruusluokat ollenkaan yhteismitallisia? PK-sektori on ehkä tässä mielessä pahin, koska sen omistajana ei ole valtiota eikä eläkevakuutuslaitoksia?

  2. On se ihme kun ei osata korjata todellisia ongelmia: valtion (ja kuntien) viranhaltijoita pitää karsia, ja loppujen palkkoja pitää leikata yksityissektorin tasalle, progressiivisesti leikaten. Jos tämän jälkeen kulut ovat vielä suuremmat kuin menot, lakataan maksamasta EU-maksuja, käyttäen esimerkkinä Iso-Britanniaa. Jos vielä tämänkin jälkeen rahaa puuttuu, leikataan turvapaikanhakijoista elintasosurffarit. Ja niin edespäin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *