25. 07 2015

Yksi osoite, kaksi kotia

Suomessa henkilöllä voi olla vain yksi osoite ja kotikunta. Niiden perusteella määräytyy esimerkiksi äänioikeus, osa tulonsiirroista ja perheen virallinen koko. Kyse ei siis ole pikkuasiasta, vaan isosta osasta kansalaisoikeuksiamme.

Yhden osoitteen sääntö vaikeuttaa kohtuuttomasti niiden ihmisten elämää, joilla esimerkiksi työn tai ihmissuhteiden vuoksi on monta kotia. Erityisen ongelmallinen se on eroperheiden lapsille, jotka haluaisivat asua yhtä paljon kummankin vanhemman luona.

Viranomaisten silmissä nämä yhdessä ja yhteisymmärryksessä lastaan kasvattavat vanhemmat jaetaan lähivanhempaan, jonka luona lapsi asuu, sekä etävanhempaan, jonka luona kyläillään. Vaikka lapsen asuminen ja elinkustannukset jaettaisiin tosiasiallisesti puoliksi, lasta ei huomioida esimerkiksi etävanhemman asumistuessa. Pienituloiselle tästä voi pahimmillaan muodostua lapsen tapaamisen este.

Koska suomalaisella voi olla vain yksi kotikunta, lapsen lääkärissä käynti onnistuu vain lähivanhemman luona (pois lukien akuuttitapaukset). Etävanhempi ei myöskään voi vakuuttaa lapselle hankkimaansa omaisuutta, sillä useimmat sopimukset hoidetaan osoitteeseen sidotun kotivakuutuksen kautta. Vaikka lapsen etu olisi osa-aikainen päivähoitosopimus kummankin vanhemman kotikunnassa, hänellä on oikeus vain yhteen täysipäiväiseen hoitopaikkaan.

Tuoreen ruotsalaistutkimuksen mukaan vuoroasuminen vanhempien luona on lapselle paras vaihtoehto silloin, kun molemmat vanhemmat ovat halukkaita ja kykeneviä jakamaan vastuun. Ruotsissa lapsella voikin olla kaksi osoitetta ja vuoroasuminen yleistyy koko ajan. Kun järjestelyt juostavat, ei lapsille vahingollisia huoltajuuskiistojakaan synny niin helposti.

Suomessa viranomainen lähtee edelleen siitä oletuksesta, että erossa lapsi saa yksinhuoltajavanhemman ja sitten sen toisen, jonka kanssa voi käydä joskus leffassa. Kun perheiden arki ja vanhempien käsitykset kasvatusvastuusta ovat ajaneet jo aikaa sitten tästä ohi, on lainsäädännöstä tullut este lapsen edun toteutumiselle.

(Kirjoitettu Lehtiyhtymälle 25.7.2015)

3 thoughts on “Yksi osoite, kaksi kotia

  1. Eikö jo voitaisi lasten edun nimissä myöntää heille 2 kotikuntaa, kun asuvat suunnilleen puoliksi molemmilla vanhemmillaan eron jälkeen.
    LAKIESTYS pikimmiten!
    Onhan näköjän mahdollisuus kaksoiskansalaisuuteen, miksei kaksoiskuntalaisuuteen.
    Ps itsekin eläkeläisenä olen tamperelainen, vaikka melkein koko ajan joudun asumaan Helsingissä toisessa asunnossa 3 lapsenlapsen hoidon vuoksi.
    Ajathan asiaa eteenpäin, varsinkin lasten vuoksi – pelkät puheet eivät riitä!

    Kiitos! LHei

  2. Näin!! Poika aloitti juuri koulun johon kulkee taksilla erityisentuen tarpeen vuoksi n.3km. Kotejen välillä n.200m. Taksi hakee vain lähivanhemman luota emmekä voi asialle mitään. Voimaton ja turhautunut olo. Toisenko ryhdyttävä vkl vanhemmaksi tällaisen vuoksi.
    Hämillään

  3. Käsitinkö nyt oikein että etävanhempi ei voi antaa biologisille lapsilleen perintöä, kun hänen virallinen kotiosoite ei ole hänen luonaan. Olen itse eronnut 2:n lapsen äiti ja meillä lapset ovat vuoroviikoin tasaisesti molempien vanhempiensa luona. Itse en taloudellisista syistä ole tällä hetkellä lähivanhempi. Oma mielipiteeni on että kyllä eroperheiden lasten pitäisi saaada tasapuolinen oikeus biologisten vanhempiensa perintöön, oli kyseessä millainen elämäntilanne hyvänsä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *