29. 06 2015

Mitä kaikkea on päivähoito

Suomalaisen perhepolitiikan punaisena lankana on ollut luottamus vanhempien arvostelukykyyn. Perhe-etuuksilla ja päivähoitojärjestelmällä on haluttu turvata perheille vapaus junailla lasten hoito parhaaksi katsomallaan tavalla.

Vastikään enemmistö suomalaisista kannatti kuitenkin päivähoidon rajaamista puolipäiväiseksi silloin, kun toinen vanhemmista on kotona. Tulos on kiinnostava, sillä tavallisesti suomalaiset vastustavat peruspalvelujen heikennyksiä.

Kyselyn taustalla lienee yleinen myytti vanhempien haluttomuudesta hoitaa lapsiaan. Uskomusta ei horjuta lainkaan se, että todellisuudessa vanhemmat pyrkivät kohtuullisiin hoitoaikoihin ja leikkivät lastensa kanssa enemmän kuin koskaan. Tai se, että Suomessa lapsia hoidetaan kotona pitempään kuin missään muualla länsimaissa.

Tämä vanhempien sitoutuneisuus näkyy kuitenkin myös niissä perheissä, joiden päivähoito-oikeutta nyt haluttaisiin rajata. Muutaman vuoden takaisen selvityksen mukaan valtaosa sellaisista lapsista, joiden toinen vanhempi oli kotona, vietti päiväkodissa alle 30 tuntia viikossa. Milloin päivät venyivät pidemmiksi, oli siihen jokin painava syy, esimerkiksi perheenjäsenen sairaus.

Varsin usein päiväkoti mielletään yksioikoisesti lasten säilytyspaikkana vanhempien työssäolon ajaksi. Kun ei työtä ole, ei säilytystäkään tarvita, ajattelee kansa. Ja unohtaa, että päiväkoti on myös lasten sivistyspalvelu, siinä missä koulu tai kirjastokin.

Päivähoidolla on myös tärkeä lastensuojelullinen tehtävä, etenkin perheiden murrostilanteissa. Esimerkiksi silloin, kun vanhempi jää työttömäksi tai perheeseen syntyy vauva. Eli juuri silloin, kun päivähoitoa haluttaisiin rajata.

Epäilen, että kyselytuloksen taustalla vaikuttaa myös tietämättömyys pätkätyömaailman arjesta. Toisin kuin rajausta kaavaileva hallitus ja sitä peesaavat suomalaiset ilmeisesti olettavat, lapsiperheiden kohdalla työttömyys- ja työssäkäyntijaksot saattavat vaihdella viikoittain, jopa päivittäin. Samaan aikaan kunnat edellyttävät ilmoitusta hoidon tarpeesta vähintään paria viikkoa etukäteen.

Lasten päivähoito-oikeuden rajaaminen vanhemman työmarkkinastatuksen mukaan tarkoittaisi nykyjärjestelmässä byrokratian moninkertaistumista ja lasten jatkuvaa pompottelua ryhmästä toiseen. Totuttelua yhä uusiin kavereihin ja hoitajiin.

Oppimista jo pienestä pitäen, että mihinkään ei kannata kiintyä tai kiinnittyä.

 

(kirjoitettu Aamulehdelle 28.6.2015)

4 thoughts on “Mitä kaikkea on päivähoito

  1. Olet usein kirjottanut mielestäni täyttä asiaa ( lukenut blogiasi joskus aiemminkin vaikka nyt ensimmäistä kertaa kirjoitan) esimerkiksi toimeentulotukibyrokratiassa köyhimpien ja hädänlaisimpien kyykytyttämisen järjettömyydestä yhteiskunnassa ja tiedän, että sosiologia on ala, joka opettaa kyseenalaistamaan. Olet mielestäni paitsi hyvin älykäs, myös mielestäni sellainen ihminen, jollaisia kansanedustusjärjestelmä tarvitsisi lisää, mutta tätä en oikein ymmärrä, että miten muka työtttömien vanhempien lasten puolipäiväisyyys päivähoitoaikarajauksessa olisi huono asia, miten suhteessa muiden vähäosaisten tukien karsimiseen?

    Voi toki ajatella monelta kantilta, voi miettiä lasten sosiaalista stigmatisoitumista jos joutuisivat tarhaiästä asti selittämään että ”sori koska vanhempani ovat työttömiä, en ole tarhassa kuin silloin tällöin”,jne. jne. ja voi ajatella huono-osaisuutta, että jos vaikka joku jos ei jossakin joku lapsi saa yhtäkään lämmintä ateriaa päivittäin jollei ole ei ole päivähoidon palveluissa, mutta eiköhän todellisuudessa ole niin, että Suomessakin ne jotka edes arvostavat lastentarhapalveluita, ovat yleisimmin lähinnä ihmisiä, joilla on verraten korkea koulutustaso ja verraten – mitä sanaa asiasta sitten voisikaan käyttää, no ”tavallinen” elintaso? Lasten päivähoitopalveluiden karsimista tuskin vastustaa keskiluokka.

  2. Hyvinvointiin ei ole meillä Suomess kohta valtion rahaa ja siten rajoitetaan kunnallisia päivähoitopalveluita.Minulla on käsitys että nyt tehdään valintoja, vanhusten hoitoa yhteiskunnan varoin vaiko lastenhoitoa yhteiskunnan varoin. Jompi kumpi ed main kahdesta joustaa huonompaan suuntaan, eli ajetaan säästöliekille kun valtion rahat loppuu.rahalla saa eli yksityinen päivähoito ja yksityinen vanhusten hoitolisääntyy.

  3. Hei Anna,

    Seuraan kirjoitteluasi silloin tällöin. Usein olen kanssasi eri mieltä asioista. Tässä kirjoituksessa ja aiheessa osuit kuitenkin naulan kantaan. Kiitos siitä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *