24. 09 2013

Lex latteäidit

Elokuun viimeisellä viikolla hallitus päätti lakkauttaa subjektiivisen päivähoito-oikeuden. Tulevaisuudessa vanhempainvapaalla olevien perheiden lapset pääsevät vain osa-aikahoitoon. Sen katsotaan turvaavan riittävästi lapsen oikeutta varhaiskasvatukseen.

Arvioitu säästö on parikymmentä miljoonaa. Valtiontaloudessa tämä on häviävän pieni summa. Mutta ei tässä olekaan taloudesta kysymys, vaan moraalista: hallitus halusi ojentaa äitejä, jotka hoidattavat vanhemmat lapsensa veronmaksajien rahoilla ja suuntaavat sitten vauvojen kanssa keskustan kahviloihin lattea lipittämään.

Kaikkihan nimittäin tietävät, että nykyajan vanhemmat ovat laiskoja ja mukavuudenhaluisia. He raahaavat lapsensa tarhaan, vaikka asiallista hoidontarvetta ei ole. Tämän todistavat tilastotkin, joiden mukaan noin joka kymmenennellä päiväkotilapsella ainakin toinen vanhemmista on kotona.

Joskus varmakin tieto voi kuitenkin olla väärä. Näin epäilen käyneen myös vastuuttomien latteäitien kohdalla. En nimittäin ole onnistunut löytämään yhtään luotettavaa lähdettä, joka todistaisi päivähoidon säännönmukaisesta ylikäytöstä. Korviini kantautuneet yksittäistapauksetkin ovat lähemmin tarkasteltuna paljastuneet kaupunkilegendoiksi. Tendenssinä tuntuu pikemminkin olevan pyrkimys mahdollisimman lyhyisiin hoitoaikoihin, milloin vain perheen tilanne sen sallii.

Suuri osa kotona olevien vanhempien kokopäiväpaikoilla olevista lapsista viettää päiväkodissa alle 30 tuntia viikossa, mikä on täysin linjassa varhaiskasvatusasiantuntijoiden suositusten kanssa. Oikeasti pitkää päivää tekevien lasten kotoa taas löytyy erityistä tukea selittäviä tekijöitä, kuten mielenterveysongelmia, työkyvyttömyyttä tai sisarusten vaikeahoitoisuutta.

Päivähoito-oikeuteen kaavailtu muutos on niin pieni, että sillä tuskin on laajempaa yhteiskunnallista merkitystä. Yksittäisissä perheissä voi rajauksella kuitenkin olla vaikutusta lasten hyvinvointiin.

Yli kymmenen prosenttia äideistä kärsii synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. Se tarkoittaa, että Suomessa on jo tällä hetkellä aivan liian monta kotia, jossa vauvan ja taaperoikäisen ympärivuorokautisesta hoivasta vastaa väsynyt ja masentunut äiti.

Tuskin koskaan ihmiskunnan historiassa on pienten lasten hoiva kasautunut niin yksipuolisesti äideille kuin protestanttisissa länsimaissa. Suomessa epävirallisten verkostojen ohentumista onkin yritetty paikata julkisella päivähoidolla.

Tähän saakka.

 

(Kirjoitettu Aamulehdelle 22.9.2013)

30 thoughts on “Lex latteäidit

  1. ”Arvioitu säästö on parikymmentä miljoonaa. Valtiontaloudessa tämä on häviävän pieni summa.”

    Kannatan subjektiivista päivähoito-oikeutta, mutta tämä on erittäin huono perustelu. Valtiontalous on kusessa juuri sen vuoksi, että pienistä menoista ei leikata, koska ”ne ovat valtiontaloudessa häviävän pieniä summia”. Väärin. Ne eivät ole KOSKAAN häviävän pieniä summia, vaan ne ovat kasautuvia summia. Jos jokin maksaa vuodessa 20 miljoonaa, se onkin 10 vuodessa 200 miljoonaa. Jokainen euro, joka käytetään johonkin, on poissa jostain toisesta ja pienistä puroista muodostuu pauhaavia koskia. Ei tarvita montaa tällaista ”häviävän pientä summaa” (joilla rakentaisi kepona pari lastensairaalaa), niin kohta onkin kyseessä miljardin lisätaakka veronmaksajille.

    Mikään veronmaksajien taakaksi laitettu lisämeno ei ole koskaan niin pieni, etteikö sitä tulisi kyseenalaistaa.

  2. Terve. En voi olla samaa mieltä. Usein on käytetty argumenttina subjektiivisuuden säilyttämiseen, että perheitä leimataan jos pitää hakea paikkaa esim. sosiaalisista syistä. En usko leimaantumiseen ja pidän tilanteen kokonaisratkaisun kannalta parempana, että joutuu sanomaan jos tuntuu pahalta. Miten henkilö saa apua jos järjestelmä ohjaa piilottamaan ongelmaa. Se tapahtuu juuri silloin, kun et halua leimautua ja jaksat juuri hymyillä ja esittää tarhaan viemisen verran ja sitten sulkeudut seinien sisälle. Asiaa voi verrata työpaikalla alkoholi ongelmien ratkaisuun. Työnantajan velvollisuus on puuttua, mutta käytännössä ei saa tehdä mitään ei saa tietoa mistään. Miten sitten hoidat tilanteita?

    Työssäkäyvällä pitääkin olla päivähoito hoidettu niin, että pystyy tekemään töitä. En silti usko, että tarve kokopäiväsyyteen kaikkien osalta on kansantaloudellisesti saati pedagokisestikaan järkevää. Alle 3v lapset ei kaipaa kuin vanhempiaan. 3- vuotiaalle sisarelle veljen tulo on todella suuri mullistus ja niissä tapauksissa tarhaan vieminen on melkoista syrjäyttämistä. Kaikki eivät välttämättä pärjää alkuun, mutta ei se nyt niin vaikeata ole. On kyllä rankkaa sen myönnän, mutta lasten hankintaa pitää harkita tarkoin. Koska se ei ole mitään kivaa musta nyt tuntuu siltä hankintoja. Tai kyl määki jos sääki. Jos ei halua olla lasten kanssa ei niitä kannata hankkia lisää. Todellista tilastoa ja faktaa on vaikea saada suuntaan tai toiseen siitä olen kanssasi samaa mieltä.

    Päivähoitoa on voitava muuttaa tarpeita vastaavaksi, ei ole oikein, että vanhuksia makuutetaan, kun osa näistä hoidoista menee luokkaan. On kiva tehdä kotihommia kun vauva nukkuu ja muut lapset tarhassa. Tai isä tulee Firmasta kotiin ja äiti menee kavereiden kanssa lenkille, kun muut lapset tarhassa. Mielestäni tämä ei ole yhteiskunnan tehtävä ja näitä on valitettavan paljon. Eli tällaisissa tapauksissa järjestelmä ei hyödytä niitä mitä varten se on luotu vaan niitä kenellä on siihen varaa.

  3. Julkisen päivähoidon tarve näkyy myös siinä, että odotetaan, että työn perässä muutetaan pitkälle tai tehdään pitkiä työmatkoja, jolloin ystäviä ja isovanhempia, setiä ja tätejä jää ympärille vähemmän avuksi. Jos kotona oleva puoliso muuttaa uudelle paikkakunnalle, tukiverkot jäävät kotipaikkakunnalle. Silloin jää neuvoitta; voi olla paljon vaikeampi löytää toisia perheitä, tuttavia, joissa sukupolvien välinen hiljainen tieto mm. lapsenhoidosta ja sen käytännön kikoista jääkin pois. Myös se, että palkkakehitys ei monestikaan tue sitä, että toinen vanhempi voisi olla kotona vaikka ilman tukia, joten taloudellinen laskeskeleminen väsyttää, masentaa ja ajaa monet eristäytymään, joten miten käy kotona olevalle lapselle, on helppo miettiä.

    Pidän outona myös väitteitä, että jos tästä leikataan 20 milj. vuodessa niin se menisi sitten paremmin jonnekin vanhusten vuodeosastolle. Pidän paljon hälyttävämpänä sitä, että sitä leikataan sekä vuodeosastolta että lasten kasvatuksesta että sivistystoimesta ja samalla yksityistetään palveluja mutta ei haluta palkkojen nousevan. Yhtälössä on liian monta peiton reunaa, mistä leikataan, mutta mihinkään ei ommella takaisin. Mitä se peitto enää lämmittää?

  4. Hyvä Janne Laulumaa, oletkohan koskaan ollut pienen vauvan ja taaperoikäisen kanssa hoitamassa yksin arkea? Ainakaan et ole samalla joutunut imettämään tai toipumaan synnytyksestä. Kommentoit, että se voi olla alkuun hankalaa, mutta siitä selviää ja että jos ei halua olla lasten kanssa, niitä ei pitäisi hankkia. Esität myös hyvin yleistäviä johtopäätöksiä ilmeisesti omaan kokemuspiiriisi vedoten, esimerkiksi siitä, että suuri osa vanhemmista hemmottelee itseään sillä aikaa kun lapset ovat hoidossa. Kommenttisi eivät oikein kohtaa minun työssäkäyvän perheellisen arkea.

    Haluaisinkin esittää tässä muutama kriittisen kommentin. Ensinnäkin vastasyntyneen lapsen äiti on yöheräämisten jälkeen väsynyt ja tarvitsee päivittäin lepoa sekä aikaa vauvalleen (imetykseen, vaipan vaihtoon, ulkoiluun jne). Päivähoitorytmiin tottuneen taaperon kanssa se onnistuu hankalasti, sillä hän kaipaa päivältään sitä samaa rytmiä kuin aiemminkin. Eli äiti ei voi esim. nukkua aamulla pitkään valvotun yön jälkeen, vaan hänen on noustava vanhemman lapsen rytmin mukaan aamupalan tekoon ja ulkoiluun. Mainitsit myös, että kotitöiden tekeminen ja arjen pyörittäminen on kivaa vauvan nukkuessa ja vanhemman lapsen ollessa hoidossa. Huomauttaisin, että se voi olla myös ainoa vaihtoehto saada mitään kotitöitä tehtyä. Vai olisiko sinulla joku hyvä ehdotus, kuinka rytmittää vauvan imetys, vanhemman lapsen ruoanlaitto, pyykkääminen, tiskaaminen, imurointi, vanhemman lapsen vieminen puistoon/hänen kanssaan leikkiminen, oma lepääminen, oma syöminen ja vauvan nukuttaminen?

    Osalle vanhemmista tämä voi sopia aivan hyvin, en kiellä sitä, mutta näkisin, että äärimmäisenä seurauksena subjektiivisen päivähoidon lakkauttamisesta voi olla, kuten Anna kirjoituksessaan mainitsi, masentunut äiti, josta ei ole enää äidiksi vauvalle eikä vanhemmalle lapselle.

    Toiseksi kuinka loppuun asti olet ajatellut tätä muutosta sen vanhemman lapsen kannalta? Oletat, että hänenellä on automaattisesti paremmat oltavat kotona. Jo hoitoon tottuneelle, siellä kaveruussuhteita luoneelle lapselle hoidon yhtäkkinen lopettaminen voi myös olla iso kriisi. Yhtälailla kun hän voi kokea syrjäytymistä siitä, että äiti jää vauvan kanssa kotiin, hän voi myös kokea epäreiluna sen, ettei enää pääsekään tuttujen hoitokavereidensa kanssa leikkimään päivittäin. Mieti, miltä tuntuisi omalle kohdalle, jos sinulta yhtäkkiä evättäisiin mahdollisuus viettää aikaa ystäviesi kanssa. Sitä paitsi väsynyt, juuri synnyttänyt, imettävä äiti ei välttämättä jaksa järjestää vanhemmalle lapselleen riittävästi virikkeellistä toimintaa, joten lapsi voi tylsistyä myös kotona.

    En väitä tietäväni, mikä on kenellekin paras ratkaisu ja ymmärrän hyvin yhteiskunnallisten säästöjen tarpeen. Lapsiperheet eivät kuitenkaan ole mielestäni se kohde, josta säästämällä teemme järkevää ja tulevaisuuteen kantavaa politiikkaa. Ei voi olla yhteiskunnan etu, että se tuottaa rakenteellisesti pahoinvointia, jonka oireiden poistamiseen tarvitaan taas uusia ja uusia korjaavia toimia.

  5. ”Suuri osa kotona olevien vanhempien kokopäiväpaikoilla olevista lapsista viettää päiväkodissa alle 30 tuntia viikossa, mikä on täysin linjassa varhaiskasvatusasiantuntijoiden suositusten kanssa. ”

    Niin, siis kotona olevien vanhempien tulisi mielestäsi olla oikeutettuja 30h/viikko tasoiseen yhteiskunnan varoista kustannettuun päivähoitoon? Miksi? Asiantuntijamielipide siitä, mitä lapsi kestää ei tähän kysymykseen tuo vastausta. Lisääkö ko. investointi tuottavuutta, kuten työssäkäyvien vanhempien lasten päivähoito? Vai millä tuo voitaisiin perustella?

    1. Hei Jozsef,

      Lapsuuden asiantuntijoiden keskuudessa on aika vahva konsensus siitä, että leikki-ikäiselle lapselle muutaman tunnin päivittäinen hoitoaika on useimmiten hyväksi – ammattitaitoisen varhaiskasvatuksen lisäksi se tarjoaa kaverisuhteita, joita pienen perhekoon aikakaudella ei useimmissa perheissä ole. Jonkinlainen päivittäinen hoitoaika on siis perusteltu nimenomaan lapsen kannalta. (Välillisesti se hyödyttää myös kansantaloutta, koska varhaiskasvatukseen laitetun euron on laskettu tuovan 7 euroa takaisin, mutta tämä on sivuseikka.) Suomessa päivähoidon varhaiskasvatus myös täydentää muita maita korkeampaa koulun aloittamisikää.

      Enää vuosikymmeniin ei päivähoitoa ole ajateltu lasten säilöntäpaikkana vanhempien käydessä töissä. Jos tämä on sinulle uusi asia, kannattaa käydä päiväkodissa tutustumassa nykymeininkiin.

  6. ”Tuskin koskaan ihmiskunnan historiassa on pienten lasten hoiva kasautunut niin yksipuolisesti äideille kuin protestanttisissa länsimaissa.”

    Tämä väite kuulostaa vähän oudolta, ettäkö menneinä aikoina ja vähemmän liberaaleissa yhteiskunnissa muut kuin äidit hoivaavat/hoitavat lasta enemmän kuin vaikkapa Suomessa?

    En sinänsä ole vahvasti samaa tai eri mieltä päivähoito-oikeudesta, mutta uskon, ettei sitä suorainaisesti väärinkäytetä ainakaan merkittävästi.

    Hyväksyn myös perustelun, jonka mukaan mahdollisuus päivähoitoon ja sitä kautta toisten lasten seuraan on ennenkaikkea suotavaa lapsen itsensä takia. Kuitenkaan pelkästään se, että kotona oleva vanhempi kaipaa helpotusta arkeensa ei ole riittävä perustelu subjektiiviselle päivähoito-oikeudelle, koska on paljon ihmisryhmiä jotka samalla tavoin kaipaisivat kaikenlaista helpotusta omaan arkeensa saamatta sitä verovaroin kustannettuna. Tämä kotona olevan vanhemman helpotus on pikemminkin synergiaetu.

    1. Hoosianna, useimmissa yhteiskunnissa pienten lasten hoivataakkaa jakavat lähisuvun naiset yhdessä (on myös yhteiskuntia, joissa äidit eivät ole lainkaan ensisijainen hoitaja, koska heitä työvoimana tarvitaan muualla). Edelleen suurimmassa osassa maailmaa isoäidillä, tädeillä ja vanhemmilla sisaruksilla on huomattava rooli pikkulasten hoivassa.

  7. Ymmärrän nuo näkökulmat Anna ja olen toki tietoinen siitä, että muina aikoina ja muissa kulttuureissa suvun muut (naispuoliset) jäsenet usein osallistuvat lapsen hoitoon…toisaalta jos ajatellaan klassista ydinperhettä niin tämän ydinperheen lapsi menee muutaman vuoden kuluttua kouluun ja äiti oletettavasti palaa työelämään, joten tätä jaksoa ei välttämättä kestä niin pitkään kuin toisenlaisissa kulttuureissa, jolloin ikäänkuin kokonaisrasitus on vähäisempi, jos kohta tämä aika on intensiivisempää lapsen kanssa yhdessäoloa…toki erona toisiin aikoihin ja toisiin kulttuureihin tänä aikana joutuu vähemmän miettimään toimaantuloa ja tekemään vähemmän muita töitä, ts länsimainen arkielämä on helpompaa, eikä mies (oletettvasti) pääsääntöisesti odota palvelua kotiin palattuaan, vaan osallistuu iltapäivällä, illalla ja yöllä lapsen hoivaan, tai jos ei osallistu, tämä on enemmän perheen sisäisen työnjaon ongelma joka voidaan ratkaista vain auttavasti yhteiskunnallisin keinoin.

    1. Hoosianna,

      Jos et ole saanut nukkua viimeiseen viikkoon yhtään yli neljän tunnin jaksoa, sua ei kauheasti lohduta, että kyllä muutaman vuoden päästä helpottaa. Nukkumattomuuden vaikutuksesta ihmiseen on hurjasti tutkimustietoa, joten äitien väsymyksen sivuuttaminen ”koetapas nyt vaan ryhdistäytyä” -asenteella on mielestäni vastuutonta syyllistämistä. Tiedetään myös, että pienen lapsen suurin väkivaltariski on väsynyt äiti – on ihan meidän jokaisen etu huolehtia, että äidit saavat joskus nukkua.

      Mitä tulee väitteeseesi, että lasten hoito on nyt helpompaa kuin aikaisemmin: näin on, mitä tulee fyysiseen huolehtimiseen, vaippapyykkiin ja soseiden kanssa läträämiseen. Samaan aikaan vanhemmilta kuitenkin odotetaan emotionaalista läsnäoloa aivan eri tavalla kuin koskaan ennen. Vielä 50 vuotta sitten oli ihan normaalia, että leikki-ikäiset lapset olivat pitkiä aikoja yksin ja vaippaikäisen sai sitoa päiväksi naruun pihalle. Vanhemmat eivät juuri leikkineet lasten kanssa, harvoin hellivätkään. Tutkimusten mukaan vanhemmat käyttävät nykyisin lapsiin enemmän aikaa kuin koskaan, ja potevat silti syyllisyyttä – osittain juuri sellaisten sivullisten toimesta, jotka aina tietävät paremmin, miten hommat pitäisi hoitaa.

  8. Kiitos hyvästä argumentista. Väitteiden ”Oikeus kokopäiväiseen hoitoon” ja ”Oikeus muutamaan lasta kehittävään tuntiin päivässä” välillä on kuitenkin suhteellisen iso ero. Jälkimmäinen käy minullekin lapsettomana järkeen, tässä kohdin luottaen sinun todennäköisesti parempaan ymmärrykseesi kasvatustieteistä ja varhaiskasvatuksen tuotto-odotuksesta, mutta ensimmäistä en näe edelleenkään perustelluksi.

    1. Jozsef, sinun varmaan kannattaisi lukea tänään julkaistu raporttimme aiheesta. Koetamme siinä sanoa, että subjektiivista päivähoito-oikeutta ei pidä sitoa vanhemman työmarkkina-asemaan, koska
      1. Vanhemmat rajoittavat lasten päivähoitoaikoja ilmankin (suurin osa lapsista oli hoidossa ALLE 30h viikossa)
      2. Osalle lapsista kokopäivähoidolla on iso lastensuojelullinen merkitys, jonka toteutumisen uudistus vaarantaisi

      Lisäksi subjektiivisen päivähoito-oikeuden sitominen vanhemman työmarkkina-asemaan tarkoittaisi nykyjärjestelmässä, että lasta pompoteltaisiin ryhmästä/hoitopaikasta toiseen useita kertoja vuodessa. Lapsettomanakin varmaan osaat kuvitella, että ei ole lapsen edun mukaista joutua vaihtamaan kavereita ja hoitajia aina, kun työmarkkinat heittelevät vanhempaa. Suunnitelmallisesta varhaiskasvatuksesta nyt puhumattakaan.

      Ylipäätään toivoisin, että ihmiset perehtyisivät asioihin, ennen kuin alkavat heittää kovin varmoja tuomioita muiden valinnoista.

  9. Minulla on kolme alle kouluikäistä lasta, enkä ole vienyt ketään isompaa sisarusta hoitoon ollessani äitiyslomalla tai hoitovapaalla. Ei olisi tullut mieleenkään. Kummeksun todella sitä enemmistöä, joka toisin tekee. Anteeksi vaan kanssasisaret.

    1. Myös akateeminen – lapset ovat erilaisia, perheet ovat erilaisia. Hienoa, jos teillä on kaikki mennyt putkeen kolmen lapsen kanssa kotona. Aina ei mene. Jos asia kovin ”kummeksuttaa”, ehkä voisit intuitiivisen paheksunnan sijaan kysyä joltakulta toisin valinneelta, mikä hänen tarinansa on. (Toisessa ketjussa kommentoi äsken henkilö, joka raskausmyrkytyksen takia joutui todella ponnistelemaan, että sai huolehdittua päivät edes vauvasta. Ja toinen, jonka lapsi vaati ensimmäiset elinvuotensa niin paljon ylimääräistä hoivaa, että ilman päivähoitoa perhe ei olisi selvinnyt.)

      Paljon löytyy niitäkin, jotka kummeksuvat/paheksuvat sinun valintaasi jäädä kotiin vanhempainvapaille, kun monet muut ovat aikaa sitten palanneet työelämään veroja maksamaan. Kun yhtä oikeaa lastenhoidon mallia ei ole, miksi sinun tai noiden toisten ratkaisu olisi se ainoa oikea?

      Noin ylipäätään elämä olisi kaikkien kannalta paljon helpompaa, jos lopettaisimme tuntemattomien ihmisten/valintojen moralisoinnin ja keskittyisimme kukin huolehtimaan omasta tontistamme.

  10. Olen kahden lapsen äiti, hoitovapaalla kunnes kuopus täyttää 3-vuotta. Sairastuin vakavaan infektioon kuopuksen ennenaikaisen syntymän yhteydessä, olin tehohoidossa pitkään ja selviytyminen oli epävarmaa. Pääsin kotiin noin kaksi kuukautta vauvan syntymän jälkeen. Siihen asti vanhempi lapsemme oli hoidossa, sillä miehellä oli huollettavana keskonen, lisäksi hän kävi päivittäin vauvan kanssa katsomassa minua sairaalassa, jotta näkisin vauvaa.

    Vanhempi lapsi jäi pois hoidosta, kun pääsin vihdoin sairaalasta kotiin. Kun mies palasi töihin, meillä kävi muutaman viikon ajan perhetyöntekijä auttamassa, mutta pian jaksoin jäädä lasten kanssa kotiin yksin. Sen aikaa, kun olin itse sairaalassa ja tilanne oli kriittinen, katsoimme parhaaksi, että vanhempi lapsi on hoidossa päivät, mutta ei olisi tullut mieleenikään pitää häntä hoidossa jatkossa, vaikka perusteet siihen meillä olisi varmasti ollutkin. Meille oli ilmiselvää, että jos minä olen vauvan kanssa kotona, niin samoin on myös esikoinen. Uskon vakaasti, että lapsemme olisi mm. kokenut joutuvansa vauvan syrjäyttämäksi, mikäli olisin vain laittanut hänet hoitoon. Minäkään en siis valitettavasti ymmärrä, miksi jotkut laittavat vanhemmat lapset hoitoon, jos tilanne kotona on ihan normaali ja äiti jaksaa lapset hoitaa.

  11. Anna, en tiedä kuinka yleistä on, että äidit eivät lapsen ollessa alle kouluikäinen juuri koskaan saa nukuttua kohtuullisia yöunia. Ja jos näin onkin, tämä ongelma pitäisi lähtökohtaisesti ratkaista muilla keinoin kuin takaamalla kaikille äideille (tai lapsille) subjektiivinen päivähoito-oikeus jota, kuten aikaisemmin totesin, en edes varsinaisesti vastusta. Se mitä vastustan ovat väärät tai ainakin kyseenalaiset argumentit kuten tämä, että äidit eivät saa juurikaan nukuttua joka omien havaintojeni mukaan ei edes pidä yleensä paikkaansa, vaikka tiedän toki, että otantani on pieni varmojen johtopäätösten tekemiseksi tässä asiassa. Tai siis kaikki on suhteellista, yleensä kai lapsi alkaa vartuttuaan nukkua pitempiä yöunia, siis jo paljon ennen kouluikää, joten tätä vähän unen aikaa ei välttämättä kestä useita vuosia. Mutta en tietenkään kiellä sitä, etteikö tämä aika kun lapsi on pieni voisi olla raskasta vaikka sitä kestäsi ’vain’ vuoden.
    Mitä taas tulee odotuksiin siitä kuinka paljon kotona olevan vanhemman tulee tarjota lapselle virikkeitä ja läsnäoloa niin tämä vaatimus ei ole mitenkään ilmeinen (ts. kaikki eivät koe tätä samalla tavalla) eikä ihminen ole avuton kohde tässä asiassa, joten siihen miten näihin vaatimuksiin suhtautuu voi vaikuttaa itse.
    Ja edelleen, ilman mitään kovuutta tai empatian puutetta, en tiedä kannattaako tätäkään ongelmaa pyrkiä ratkaisemaan subjektiivisen päivähoito-oikeuden keinoin, tai voiko tätä käyttää argumenttina tässä yhteydessä.
    Jos kotona olevan vanhempi kaipaa lepoa, unta ja omaa aikaa lapsesta erillään niin perhe, ellei kyse ole yksinhuoltajasta jolla ei ole sukulaisia tai ystäviä, voi järjestää näitä taukoja muillakin keinoin, tähän ei pitäisi lähtökohtaisesti valjastaa yhteiskuntaa avuksi. Sinkkukin voisi kaivata lepoa kaupassakäynnistä, ruoanlaitosta ja siivouksesta jotka hän joutuu tekemään aina ja joka päivä itse yksin omista voimavaroistaan riippumatta, mutta ei tähänkään tarjota ratkaisuksi subjektiivista oikeutta saada kotiapua verovaroin tuotettuna. En nyt tällaista tietenkään yksineläville edes vaadi, mutta tämä vain poleemisena esimerkkinä siitä millaista apua ihmiset varmasti aidosti tarvitsisivat jaksaakseen omassa arjessaan.

  12. Hyvä Anna! Mainio, vakuuttava esiintyminen tänään Radio Puheessa (vaikka toki toimittaja oli myötämielinen). Jatka samalla yhtä perehtyneellä linjalla, niin hyvä tulee.

  13. Mielestäni tämä muutos on lasten kannalta ratkaiseva parempaan suuntaan! Kerrankin ollaan astuttu tarkastelemaan lasten elämää, eikä vaan ajateltu miltä aikusesta tuntuu ja miten aikuisen vointi pysyy hyvänä ja säästöt kohdillaan ym. ym. Ehkä pitäisi ennemmin tarkastella sitä minkä takia aikuiset masentuvat niin helposti nykyään lapset saatua ja minkä takia he kokevat kotona olemisen ja lasten hoitamisen niin suureksi taakaksi?onko aikuisista vaan tullut niin itsenäisiä, että sen itsenäisyyden jakaminen/menettäminen tuntuu nykyään niin vieraalta ja raskaalta?

    näiden sanojen takana on äiti, joka tietää mitä on olla kotiäitinä 4 pienelle lapselle. Päivät on joskus raskaita, mutta lasten takia päätynyt tähän ratkaisuun ja hetkeäkään en ole katunut. Aina ei ole kyse itsestä. Ei sitä turhaan synnytysvalmennuksessakaan hoeta, että elämä muuttuu ja siihen on hyvä varautua!

  14. Ja eikö tässä uudistuksessa ollu jokatapauksessa kyse siitä, että turhat väärinkäytöt kitketään pois. Sosiaalitoimiston kautta tulevat tapauksethan eivät kuulu tähän ryhmään, erityishoitoa vaativien lasten perheet esim. on heillä tiedossa ja toki oikeus heille kuuluu.

    Jotenkin kuvittelisin, että olisi järkevämpää kohdistaa syytökset ihan johonkin muuhun esim. kodinhoitotuen pienentämiseen ja median ja yhteiskunnan luomaan paineeseen kotona lapsiaan hoitavia äitejä kohtaan. Se on suurta ja siihen tulisi saada muutos! Ei siihen että kerrankin tehdään JOTAIN lasten hyväksi ja heidän etua ajatellen!

  15. huhuu: se muuten voi olla etta ei sita enemman masennuta nykyaan, siita saa vaan nykyaan puhua..jos sita itse ei ole kokenut niin sita on vaikea ymmartaa taysin.

  16. Voi olla näin. Mutta onko ratkaisu se, että lapsen vie päivähoitoon?ehkäpä aikuisen kannalta. vai siirtääkö se ehkä vaan aikuisen ongelmat ja masennuksen lapsille? On todettu mm., että pieni lapsi stressaantuu huomattavasti joutuessa suureen ryhmään samanikäisiä lapsia, stressi saattaa johtaa masenukseen. Tässä taas riippuu kenen kannalta asiaa tarkastellaan väsyneiden, masentuneiden äitien vai lasten? Itse olen lasten kannalla. Tottakai äitien tilakin puhuttaa, mutta uskon ettei ratkaisu ole se päivähoitoon vieminen vaan avun pitäisi tulla jostain muualta.

    Olen ymmärtänyt, että edelleen subjektiivinen päivähoito-oikeus koskee kaikkia 5h osalta 10h osalta sitä ollaan leikkaamassa ja karsimassa sen väärinkäyttäjät. Joihin ei kuulu masentuneet äidit, sosiaaliteitse tulevat perheet, tm. oikeasti apua tarvitsevat. olenko käsittänyt ihan väärin?

  17. Mielestäni ne ketkä lapsia hankkivat pienellä ikäerolla ovat myös vastuussa heidän hoitamisestaan. Ei ole yhteiskunnan tehtävä kustantaa vanhempien lasten hoitoa äidin ollessa kotona vauvan kanssa. Mielestäni tuo kotitöihin yms vetoaminen on aivan kukkua. Kyllä itse olemme ainakin niin asian hoitaneet että mies osallistuu näihin, koska minun aikani menee päivisin lasten kanssa. Itse olen kotona kahden alle 3 vuotiaan kanssa ja hyvin pärjään kunhan vain priorisoin tekemisiä. Mielestäni vanhempi lapsi saa tarpeeksi ikäistensä seuraa naapurin lapsista ulkoillessamme ja kerhosta jossa käymme pari kertaa viikossa. Itse ainakin mietin paljon omaa jaksamistani ennenkuin toinen vauva päätettiin hankkia. Kyllä aikuisen ihmisen (vanhemman) pitää tietää ja tuntea omat rajansa. Mikäli jo yksi lapsi tuottaa haasteita ja väsymystä, niin en todellakaan ymmärrä jos siihen vielä toinen hommataan.

  18. Muutamalle kommentoijalle haluaisin avata asiaa käytännön näkökulmasta. Vaikka kuinka periaatteellisesti haluaisi lapsille taata leppoisan kotihoidon, niin jos lapsi on syystä tai toisesta ei vain perheen vaan koko lähiseudun ainoa leikki-ikäinen (3-6-vuotias, vaikka toki leikkiminen jatkuu kouluikäisenäkin), ja vieläpä kovin kiinnostunut yhteisistä leikeistä eikä vain itsekseen hiljaa olemisesta, niin muiden vaihtoehtojen puutteessa päivähoito on lapselle varsin edullinen ratkaisu. Siellä on kavereita ja ohjattua toimintaa, niin ettei malttaisi poissa olla!

    Toki laitosmaisen päivähoidon sijaan mieluisampi vaihtoehto olisi esim. avoin päiväkoti, asukaspuistotoiminta tmv vaan minkäs teet jos ei ole, ja itsellä ei voimavaroja alkaa omatoimisesti järjestää – varsinkin jos muiden perheiden lapset ovat kuitenkin siellä päiväkodissa. Että te jotka kovasti paheksutte perheiden ratkaisua hyödyntää päivähoito-oikeutta, niin auttakaa lapsiperheitä, varsinkin niitä vähemmän jaksavia, järjestämään lapsilleen mahdollisuuksia isommissa ryhmissä toimimiseen.

  19. Piti vielä kysäistä Milla, laittaisitko lapsesi päiväkotiin 5h vai pidemmäksi aikaa? Siitä mielestäni tämä keskustelu kumpuaa, kun enää saa pitää VAIN sen 5h lasta hoidossa. Kerhot ja urheilutoiminta ovat hyviä virikkeitä kotona hoidettavalle lapselle ja uskon, että aina jotain toimintaa löytyy vaikka olisi kyse kuinka pienestä tuppukylastä. Itsekin sellaisessa asustan.

  20. Yleisesti näihin vastaväittäjiin voisin tuoda esiin pointin, että kun syntyvyys on muutenkin laskussa, niin minkä tähden leikataan just semmoisista palveluista, jotka ennen mahdollisti sen, että lapsia voi hankkia vaikka ei olisi esim. taloustieteilykykyjä tai perintöä tai ikuisuuksiin jatkuvaa huipputyöpaikkaa tukena? Niitä nuoria ja nuorempia ja lapsenlapsia tullaan tarvimaan yhteiskunnassa juuri siksi, että populaatio, jonka 100% jäsenistä on yli 25 tai yli 45 tai yli 70 vuotta ei vaan tule kestämään. Populaatio, jolla ei ole tulevaisuutta, ei varmasti muutenkaan tee mitään järkevää ja populaatio, jossa lapsia ei ole on varmasti täynnä anarkiaa, itsekkyyttä ja selkäänpuukotusta. (en lue blogia säännöllisesti niin jos et tajua, raivoa vain rauhassa kotonasi, olen sille imuuni). Lasten syntymiseen edes pienesti auttavat kannustimet lisäisivät nuorten luottamusta siihen, että lapset saa ja lasten kuuluukin syntyä, sillä kuitenkin mikään yhteiskunta ei toimi niin, että lyhytnäköisiin talousnäkökohtiin vedoten jätetyt syntymättömät lapset koituvatkin ongelmaksi, kun se syntyvien sukupolvi lähtee pienestä ja rajatusta poolista. Mitä pienempi väestökanta lisääntyy, sitä todennäköisemmäksi käyvät vaikka serkusavioliitot jne. muutamien sukupolvien saatossa, jos oikein kärjistetään (ja niin pitkälle en väitä, että yhteiskunta olisi menossa), mutta siis tämmöiset asenteet että lapsia ei sais syntyä kyvyttömille on kautta historian osoittautunut olevansa itse elämälle alisteinen perustelu.

    Elämä kun voittaa ja elämä pitäisi tehkä mieiluiten helpoksi ja mukavaksi ottaa vastaan, koska suppenevien populaatioiden maissa on muuten aika karu tulevaisuus. Että vois vähän miettiä asiaa ”onko se nyt sitten oikeasti niin paha” jos esim. lasten ja lasten syntymisen tuet jätettäis rauhaan.

    Ja alla olevalla keksittiin taas ihan aidosti käyttökelpoinen nuorten ja opiskelijoiden ja osa-aikatöitä etsivien listalle, mikä olisi varmasti ihan käyttökelpoinen MYÖS verovaroin tuettuna! Siis että jos sinkku voisi ostaa helposti kotiapua, ilman, että se olisi palkkaan nähden mahdottoman kallista, niin itse asiassa verovaroista tuleva tuki pysyisi tod. näk. pienenä ja sinkku itse pystyisi maksamaan leijonanosan tuosta palkkiosta. Kaikki voittais. Mutta onneksi kerroit meille, että kyseessä on huono idea.

    ”Sinkkukin voisi kaivata lepoa kaupassakäynnistä, ruoanlaitosta ja siivouksesta jotka hän joutuu tekemään aina ja joka päivä itse yksin omista voimavaroistaan riippumatta, mutta ei tähänkään tarjota ratkaisuksi subjektiivista oikeutta saada kotiapua verovaroin tuotettuna. En nyt tällaista tietenkään yksineläville edes vaadi, mutta tämä vain poleemisena esimerkkinä siitä millaista apua ihmiset varmasti aidosti tarvitsisivat jaksaakseen omassa arjessaan.”

  21. ”Tuskin koskaan ihmiskunnan historiassa on pienten lasten hoiva kasautunut niin yksipuolisesti äideille kuin protestanttisissa länsimaissa. Suomessa epävirallisten verkostojen ohentumista onkin yritetty paikata julkisella päivähoidolla.”

    Aivan älytön heitto.

  22. Itse hoidin 6 viikkoa etuajassa syntynyttä vauvaa ja 2 vuotiasta poikaani kotona miehen ollessa työssä. Isäni kuoli raskausaikana äkillisesti, enkä nauttinut koko raskaudesta saati vauva-ajan alusta. Vauvalla oli koliikki ja hän huusi yöt ja nukuin 2-3h yössä, ja päivät yritin olla isomman kanssa.
    En tajunnut kuinka vakavasti olin masentunut,kunnes nuoremman ollessa 5kk mietin yhdellä kauppareissulla vauvan huutaessa ja isomman uhmatessa että jätän lapset kauppaan ja vain kävelen ulos… että joku joka pitää parempaa huolta saisi lapset.
    Onneksi en jättänyt vaan kotiin päästyäni itkin pari tuntia putkeen ja puhuin mieheni kanssa.
    Yritin saada vanhemmalle pojalle päivähoitopaikkaa – tuloksetta. Meillä ei kuulemma ollut akuuttia tarvetta vaikka neuvola tiesi vaikeuksistani…he vain ehdottivat että ottaisin yhteyttä sosiaaliviranomaisiin jos koen etten kykene hoitamaan lapsia.
    Koko ehdotus kuulosti juuri siltä että lapset vietäsiin minulta ennemmin kuin että saisin hieman hengähdystaukoa päivällä ja edes nukuttua joskus.

    Tänään, masennuslääkitysten loputtua viime toukokuussa 1,5v synnytyksen jälkeen voin sanoa että perse edellä palmuun tuollaiset säästötoimet!
    Saatte sitten maksaa tuplasti toisaalla kun säästöjen lopputulokset alkavat näkyä 🙁

  23. Vastustan subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajoittamista siksi, että mikä tahansa rajoittaminen (kokonaan poistaminen tai osa-aikaiseksi rajoittaminen tai mikä tahansa) tuo mukanaan byrokratiaa. Jonkun tahon on sitten oltava se pillupoliisi, joka kyttää kenellä on oikeus mihin ja mitä todistuksia tarvitaan, kun tilanne muuttuu, ja ja ja. Ja kaikki resurssit, jotka kulutetaan tällaiseen kyttäämiseen, ovat poissa jostain tuottavasta tai hyvinvointia lisäävästä toiminnasta. Ymmärtääkseni ”järjestelmän väärinkäyttäjiä” ei edes ole paljoa, mutta tämä byrokratiahan koskettaisi joka tapauksessa kaikkia päivähoitoa tarvitsevia perheitä joten rahallisesti säästöt voivat jäädä yllättävänkin pieniksi. En ole nähnyt mitään laskelmia tai arvioita siitä, miten tämä seuranta toteutettaisiin ja mitä se tulisi maksamaan.

  24. Minua ihmetyttää mitä Vasemmistoliitto (ja demarit) tekee näin oikeistolaisessa hallituksessa.

  25. Tiedättekö Anna tai muut, ovatko työnantajatahot mitenkään kommentoineet päätöstä?

    Tuntuu, että päätöksen tekijät elävät edelleen maailmassa, jossa ihminen joko on vakituisessa kokopäivätyössä tai sitten omasta halustaan pitkäaikaisesti työelämän ulkopuolella. Mutta eihän tilanne se ole. Pienten lasten vanhemmissakin luulisi olevan pätkäduunareita ja palvelualojen tarvittaessa työssä kutsuttavaa porukkaa. Ja luulisi, että työnantajien intressissä on, että tällaisesta joustavasta työvoimasta on runsaasti tarjontaa. Vaan miten lähdet tarvittaessa töihin, kun lapselle tarhapaikkaa ei noin vain järjesty?

    Ei silti, lapsen edun pitäisi olla ensisijainen. On sosiaalisia lapsia, jotka arvostavat muiden lasten leikkiseuraa, ja on hiljaisempia kotona viihtyviä hissukoita. Kenenkään lapsen etu silti tuskin on tulla pompotetuksi tiheään tahtiin vuoroin kotihoitoon ja vuoroin hoitoryhmästä toiseen sen mukaan, mikä vanhempien kulloinenkin työllisyystilanne sattuu olemaan!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *