09. 01 2013

Antaessaan saa, vai päinvastoin?

Aina toisinaan joulupukkia epäillään sosialistiksi, ilmeisesti lahjasäkin ja punaisen virkapuvun vuoksi. Leima on perusteeton. Pikemminkin joulupukki on kuin TE-toimisto, jolta lohkeaa työttömyystukea vasta tiukan ahkeruuskartoituksen jälkeen. Tontut ja työvoimaviranomaiset kirjaavat tarkoin ylös käytöksen plussat ja miinukset, ja niiden pohjalta sitten jaetaan keppiä tai pakettia – kuitenkin niin, että jo valmiiksi varakkaiden tuet ovat aina suurimpia.

Tästä päästäänkin politiikan hard coreen, keskusteluun ihmisen perusluonteesta. Karkea jako kulkee oikeiston ja vasemmiston välillä. Oikealla ajatellaan, että ken ei työtä tee, se ei leipää syö. Näin ihmisen on ansaittava yhteiskunnan huolenpito omalla käytöksellään: työttömyyskorvausta saa vasta, kun edes palkattomia töitä ei ole tarjolla. Terveyspalveluihinkin vaaditaan terveellisten elämäntapojen velvoitetta. Kaikki tämä koskee tietenkin vain verovaroin tuotettuja palveluita, omalla rahalla ehtoja voi aina kompensoida.

Vasemmisto puolestaan uskoo, että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Siksi tiukka kontrolli- ja rankaisupolitiikka enemmän sulkee ulos kuin motivoi toimimaan yhteisön hyväksi. Ihmiset oppivat huolehtimaan toisistaan, kun saavat itse huolenpitoa. Mitä rikkaiden ekstraetuihin tulee, vaikka vasemmisto ei suoraan kiellä ihmisiä käyttämästä rahojaan miten haluavat, se suhtautuu epäluuloisesti tuloeroihin yleensä.

Molemmat ajattelumallit juontavat kauas historiaan.  Toiset kristilliset kirkkokunnat nimittäin painottivat viimeistä tuomiota, jossa ihmisen maanpäälliset toimet punnitaan ja palkitaan. Siitä se kuuluisa anekauppakin lähti. Toisaalla taas uskottiin, että kun ei yksi ihminen ole toista parempi, on taivaspaikat jaettava armon perusteella. Samalla juuri kokemus armosta motivoi elämään ihmisiksi. Armo on sillä tavoin lahjomaton, etteivät siihen auta raha eivätkä eettiset huippusuoritukset.

Jos ei tunnista tätä jakoa, ei oikeastaan voi ymmärtää työvoima-, vero- tai sosiaalipolitiikkaa. Kaikissa niissä kiistellään perimmältään siitä, mitä ihminen on ja mikä häntä liikuttaa. Joulupukki on pelilaudalla sosiaaliporvari: yhteiskunnan tukia tulee olla, mutta vain synnittömille.

Sen sijaan pääsiäispupu kuuluu selvästi sosialisteihin – kevään tullen hän piilottaa suklaamunat kenen tahansa löydettäväksi, varmana siitä, että uutta alkua symboloiva herkku saa löytäjänsä välittämään toivoa eteenpäin.

(Kirjoitettu Lehtiyhtymälle 29.12.2012)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *