Aikapoimu

Oli se sitten onnea tai johdatusta, satuin syntymään avian erityisenä hetkenä erääseen ainutlaatuiseen paikkaan – keskelle yhteiskuntakokeilua, jota historiankirjat myöhemmin kutsuivat hyvinvointivaltioksi. Jonkin kohtalon oikun seurauksena oli kaukana pohjolassa herännyt ajatus, ettei ihmisten eriarvoisuus olisikaan Jumalan määräämä järjestys, vaan ihmisten tuottamaa ja siten myös ihmisten muutettavissa.

Oli huomattu, miten tärkeää terveys on ihmisen onnelle. Niinpä päätettiin rakentaa terveydenhuoltojärjestelmä, joka palvelisi yhtäläisesti niin rikkaita kuin köyhiäkin. Sen ansiosta kaltaiseni köyhän perheen tyttölapsikin sai elämänsä haparoivaa alkua suojelemaan kätilöitä ja terveyssisaret. Vähän kellertävistä mutta vahvoista ja terveistä hampaistani saan kai kiittää hammashoitajien väsymätöntä valistustyötä, sillä vielä vanhempieni aikaa ei hammasharjoja ollut yleisesti käytössä. Kun olin viiden, isäni hengen pelasti sairaala, joka vakuutuksia kyselemättä kiidätti aivokasvainpotilaan leikkaussaliin.

Sitten joku keksi, että myös koulutuksen olisi kuuluttava kaikille. Niin joka kylään nousi peruskoulu. Sivistystä pidettiin yksilön oikeutena, mutta uudistuksen taustalla oli myös kansallisia tavoitteita, kun pienen väestön kaikki lahjakkuus haluttiin saada käyttöön. Toisin kuin köyhien tyttölasten valtava enemmistö, pääsin siis kouluun ja sain opiskella aina tohtoriksi asti.

Lyhyen aikaa tuossa maassa myös ajateltiin, että perheissä tuli pyrkiä tasa-arvoon, että äiditkin voivat käydä töissä eikä isiä saa sulkea ulos kodin ja lasten arjesta. Kun nyt tapaan ikäisiäni kollegoja Saksasta tai Italiasta, he kuuntelevat vihreänä kateudesta, miten pohjolassa voi tutkija olla myös kolmen lapsen äiti – ilman isien ja kunnallisen päivähoidon tukea on perhe näille naisille uran loppu.

Satuin syntymään sillä historiallisella hetkellä, kun eräässä maailman kolkassa päätettiin kääntää kaikki ylösalaisin. Päätettiin uhmata vahvemman lakia ja antaa jokaiselle mahdollisuus, sukupuoleen tai varallisuuteen katsomatta.

Nyt tämä aikapoimu näyttää jo sulkeutuvan. Omat lapseni ovat syntyneet yhteiskuntaa, jossa köyhyys periytyy jälleen seitsemänteen polveen eikä kaikilla ole varaa koulutukseen. Niin tulo- kuin terveysarotkin kasvavat jälleen. Muutoksen totaalisuutta voi aavistella lasten hampaiden reikiintymisestä.

Miten tässä näin kävi? Emmekö me hyvinvointivaltion kasvatit ymmärtäneet saamamme lahjan ainutkertaisuutta? Emme ymmärtäneet suojella tasa-arvoisen yhteiskunnan haurasta versoa, että vanha viidakon laki vaani vain muutaman myönnytyksen päässä. Mukavan illallisen raukeuttamina me unohdimme sopia vartiovuoroista, ja kun myöhään aamulla heräsimme, oli ympärillä vain savuavia raunioita.

Silti ei kaikkea ole menetetty. Meitä on monta, kokonainen sukupolvi, jotka olemme nähneet toisen todellisuuden. Vaikkei hyvinvointivaltio ole sellaisenaan enää palautettavissa, tieto tasa-arvon mahdollisuudesta voi antaa meille voimaa rakentaa jotain vielä parempaa.

Maailma ei ole vielä valmis. Me Sirpan kanssa toivotamme sinutkin mukaan talkoisiin.

Kolumni Sirpa Martinsin kampanjasivuilla sirpamartins.ehdolla.fi

 

Please like & share:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>