Kanakoppiyhteiskunta

Olen asunut kerrostalossa viisitoista vuotta, ja viihtynyt erinomaisesti. Isossa taloyhtiössä ylläpitokustannukset ja lumityöt jakautuvat useammalle. Vesi tulee hanasta ja patterit lämpiävät ilman ponnisteluja. Tiivis rakentaminen myös vähentää ympäristörasitusta ja lyhentää välimatkoja.

Kaiken kaikkiaan kerrostalossa on siis ihan hyvä asua, kunhan sieltä pääsee ulos – hiihtämään, töihin tai vaikka kahville sukulaisiin. Kerrostaloissa ei nimittäin tehdä muuta kuin asutaan. Kun kulttuuriin kuuluu inhimillisen kanssakäymisen minimointi naapurien välillä, on sosiaalinen elämä löydettävä muualta.
 
Valitettavasti kaikki eivät voi lähteä kotoaan. Silloin kerrostaloasunnosta tulee häkki.
 
Varsinkin ikäihmiset jäävät helposti loukkuun koteihinsa. Jos talossa ei ole hissiä, voi jo kellarissa käyminenkin olla huonojalkaiselle liian kova urakka. Kunta kyllä järjestää sairaanhoitajaa, kaupassakävijää ja kukkien kastelijaa, mutta yksinäisyyteen ei kiireinen kotipalvelu auta.
 
Perhekoon kutistuttua myös monet kotiäidit ja –isät viettävät päivänsä ilman yhtään aikuiskontaktia. Pienen lapsen rytmi sitoo kotiin, mutta huonolla kelillä liikkuminen on muutenkin hankalaa: vaunut jumittavat auraamattomilla jalkakäytävillä ja bussin kyytiin pääsee vain, jos tilaa on.
 
Suomalaisessa kerrostalorakentamisessa ei perinteisesti ole suosittu pyykkitupaa ihmeempiä yhteistiloja. Jos taloyhtiöstä löytyykin ”kerhohuone”, on se lukittuna jossain pommisuojan perällä. Kerrostaloon tullaan olemaan kotona omassa rauhassa. Asukkaiden oletetaan hoitavan sosiaaliset tarpeensa liikkumalla kaupunginosasta toiseen.
 
Lämpimämmissä maissa samanlaista ongelmaa ei ole, kun kotien kuistit ja parvekkeet valuvat kadulle kuin itsestään. Naapurit tapaavat toisiaan pihoilla tai kokoontuvat puistoon pelaamaan dominoa. Lisäksi useimmissa maissa perheet ovat suurempia, niin että seuraa löytyy omastakin keittiöstä. Paikalliset viettävät aikaansa myös pienissä korttelikahviloissa. Meillä niiden tilalla ovat keskikaljabaarit, joihin lapsia ei huolita eivätkä vanhukset uskalla mennä.
 
Kaikkihan me haluamme asua kotonamme, mutta yksinäisyys on siitä liian kova hinta. Eivät ihmiset viihdy ekonomisesti päällekkäin kasatuissa kopeissa sen paremmin kuin kanatkaan. Suomen ilmastossa kerrostalojen yhteyteen on suunniteltava viihtyisää ja kaikille avointa yhteistilaa. Mallia voisi hakea vaikka onnellisten kanojen luomukanaloista.

 

Lehtiyhtymä 15.01.2011

 

Please like & share:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>