19. 04 2010

Ihmeitä voi tilata

Joitakin aikoja sitten ystäväni, nyt jo eläköitynyt politiikan taustavaikuttaja, vietti talveaan Costa Ricassa. Eräänä aamuna häntä vastaan käveli nuori kaunis nainen, joka hymyili. Ystäväni vastasi tervehdykseen yllättyneenä ja he pysähtyivät juttelemaan siihen heräilevän pikkukaupungin jalkakäytävälle.

Tässä tilanteessa oli miehellä ainakin kolme mahdollisuutta tulkita tilannetta. Ensinnäkin hän saattoi ajatella, ettei tuollaisella kaunottarella voi olla mitään syytä hymyillä tuntemattomille ja että hän varmaan oli nähnyt väärin. Toisen tulkinnan mukaan köyhä kehitysmaalainen nainen siinä haistaa suojattoman luottokortin ja hymyilee ilahtuneena. Kolmanneksi, hän voi päättää uskoa ihmeisiin: että nainen saattoi aistia hänen kaltaisessaan jo vähän kaljuuntuneessa suomalaismiehessä jotain miellyttävää ja halusi tutustua.

Minkä tulkinnan sitten valitseekin, sillä ohjaa omaa käyttäytymistään ja siten oletukset muuttuvat tosiasioiksi. Ei tietenkään ole niin, että ystäväni saa haluamansa naisen rakastumaan itseensä pelkän uskon voimalla. Varmaa kuitenkin on, että epäluuloisille kyynikoille ei ihmeitä tapahdu, sillä väärinymmärryksen tai hyväksikäytön pelossa he jättävät kutsumatta satunnaisen tuttavan kahville.

Tästä ystäväni tapauksesta on jo kulunut joitakin vuosia. Pari päätyi lopulta eroon, mutta vasta monta ihanaa hetkeä rikkaampana. Eikä ystäväni ole koskaan sen jälkeen kyseenalaistanut ihmeitä.

Tapaus palasi mieleeni pari viikkoa sitten, kun kuulin Burmassa tarinoita ”levitoivasta kivestä”, maan ehkä suosituimmasta pyhiinvaelluskohteesta. Talon kokoinen, kullalla päällystetty järkäle nököttää vuoren laella niin huteran näköisenä, että sen luulisi putoavan minä hetkenä hyvänsä. Paikalliset uskovat lujasti, että kivi leijuu muutaman sentin alustansa yläpuolella.

Alueella seikkailevat länsimaalaiset eivät VOI uskoa, että kivi pysyisi ilmassa, vaan sen TÄYTYY koskea emäkallioon. Ilmiön selittäminen on suosittu keskustelunaihe – sillä vahvistetaan omaa tieteisuskoa ja samalla tehdään sopivasti pesäeroa sivistymättömiin alkuasukkaisiin. Onko kyseessä joukkopsykoosi? Erikoinen geologinen muodostelma? Visuaalinen harha?

Mikä tahansa, kunhan ei vain ihme.

Minusta meidän hätääntynyt tarpeemme selittää ihmeet pois kertoo, että olemme menettäneet jonkin keskeisen osan ihmisyyttä. Lopulta ei ole väliä, koskettaako kivi jalustaansa vaiko ei. Tärkeää on ihmeen kokemus, että maailmassa on tutun ja arkisen ohella myös selittämätöntä ja pyhää.

Mietipä, miten lapsuutesi joulut muuttuivat, kun lakkasit uskomasta joulupukkiin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *