28. 01 2009

Runkkausyhteiskunta

Suomalaiseen kulttuuriin kuuluu vähän sellaisia tilanteita, joissa voisi luontevasti koskettaa ja tulla kosketetuksi. Elämme yhteiskunnassa, jossa jo neuvolassa opastetaan laittamaan vauva omaan sänkyynsä ja pysymään lujana, kun lapsi itkee viereen. (Tilanne on historiallisesti poikkeuksellinen, sillä suurimmassa osassa kulttuureita on jo tilanpuutteen vuoksi elettävä ja nukuttava lähekkäin.) Me emme tervehtiessä yleensä kosketa ja halaukset ovat enemmänkin poikkeustilanteisiin ja –ihmissuhteisiin.

Kosketus on ihmisen perustarve. Pieni lapsi kuolee, ellei sitä kosketeta ja olen varma, että merkittävä osa murrosikäisten masentuneisuudesta hoituisi halimisella. Myös suurin osa aikuisista kaipaa säännöllistä kosketetuksi tulemista. Ruumiillisella läsnäololla ja koskettamisella on parantavaa ja ahdistusta lievittävää voimaa. Hellyys ja lohduttaminen ovat syliin ottamista ja seksuaalisuus on olemista iho ihoa vasten.

Aikuisilla merkittävä osa kosketuksen tarvetta kanavoituu seksiin. Otsikko kuitenkin viittaa viimeaikaiseen kehitykseen, jossa ihokosketukseen perustuva pariseksi vähenee ja masturbointi lisääntyy. Osmo Kontula viimesyksyisen tutkimuksen mukaan seksiä harrastetaan nyt selvästi harvemmin kuin vuosituhannen alussa. Ihmisillä on nyt aiempaa vähemmän rinnakkaissuhteita, ja parisuhteissakin yhdyntäkerrat ovat vähentyneet. Samaan aikaan niin sinkut kuin pariutuneetkin raportoivat sooloseksistä useammin kuin ennen. Masturboinnin yleistymiseen viittaa myös nettipornon kasvu.

Yhdyntäkertojen vähentymisessä ei sinänsä olisi mitään huolestuttava, jos seksin laatu vastaavasti paranisi tai jos ihmiset vain kokisivat keksineensä hauskempaa puuhaa. Tästä ei kuitenkaan ole kyse. Suuri osa ihmisistä toivoisi nykytilannettaan vilkkaampaa seksielämää, mutta arjen vaatimusten jälkeen ei vaan jaksa. Seksi on siirtynyt kosketuksesta koneelle, koska niin on helppoa ja nopeaa.

Meillä poliittinen keskustelu seksistä on yleensä keskustelua ruumiillisen koskemattomuuden turvaamisesta. Tämä on ymmärrettävää, sillä koskemattomuus on perusoikeuksiamme. Ruumis piirtää minuuteemme fyysisen rajan ja odotamme ruumistamme kohdeltavan arvokkaasti.

Silti, vastentahtoinen koskemattomuus voi olla painajainen ja tuottaa aivan yhtä lailla tuskaa kuin vastentahtoinen kosketus. Yksinäisyys on kosketuksen ikävöintiä, sitä, että ruumis huutaa tulla kosketetuksi. Itsensä koskettaminen ei voi korvata toista ihmistä. Miten on mahdollista, että yltäkylläisessä Suomessa ei ihmisillä ole varaa viipyä toistensa sylissä?

Kuten Frank Pappa jo ammoin totesi: Kosketelkaa toisianne!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *