04. 01 2008

Hannu Mäkelä ja meidän Casanovamme

Väitöskirjan viime metreillä lopetin kaiken muun elämän, myös blogini päivittämisen. Nyt olen palannut kammiostani takaisin elämään ja aloitan kommentoimalla joululukemistostani Hannu Mäkelän kirjoittamaa Casanovan elämäkertaa.

Casanova syntyi Venetsiassa 1725 ja eli tuon ajan seikkailijan elämän. Hän ehti kiertää kaikkialla Euroopassa, seurustella kaikista yhteiskuntaluokista tulevien ihmisten kanssa, olla välillä upporikas ja lopulta täysin rahaton. Tunnetuksi hän tuli ennen muuta nais- (ja ilmeisesti jossain määrin myös mies-) seikkailuistaan. Don Juanin ohella Casanova on länsimaisen perinteen suuria myyttisiä rakastajia.

Mäkelä sai minut ihastumaan Casanovaansa. Pidin seikkailijan demokraattisesta naiskäsityksestä, miten hän rakastuessaan saattoi kihlata naisen yhtä hyvin bordellista kuin aatelissuvusta. Pidin myös Casanovan naismausta: hänen naisensa olivat älykkäitä, rohkeita ja vahvoja, eivät missään tapauksessa passiivisia viettelyn kohteita, jollaisiksi me helposti tuon ajan naiset kuvittelemme.

Mikä teki Casanovasta suuren? Ei suinkaan kumppanien lukumäärä, kuten usein ajatellaan (monella tuttavallani on ollut parikymppisenä enemmän seksipartnereita kuin Casanovalla koko elämässään), vaan niiden merkitys hänelle. Naiset olivat Casanovalle äärimmäisen tärkeitä. Se näkyy tavassa, jolla hän kirjoittaa muistelmiensa keskeiset käänteet rakkaussuhteesta toiseen. Hän ei vain harrastanut seksiä, hän myös laati sen ympärille merkittävän kirjallisen tuotannon. Ja enemmänkin: näyttää siltä, että Casanovan koko kohtaloa määritteli Eros, muut seikat tulivat ikään kuin sen seurauksena. Esimerkiksi saapuessaan lähes rahattomana uuteen kaupunkiin hän näkee kauniin palvelijattaren ja saa päähänsä laittaa lopun omaisuutensa tämän teetarjottimelle. Tarina anteliaista ”juomarahoista” leviää nopeasti ja Casanova saa rikkaan miehen maineen, sen turvin luottoa ja mahdollisuuden jatkaa taas matkaansa. Kuvio on Casanovalle hyvin tyypillinen.

Paikka paikoin hurmaavan Casanovan tarinaa häiritsi Mäkelän advokaattirooli, jota kirjailija itsekin pysähtyy nauramaan siinä kohtaa, kun huomaa selittelevänsä parhain päin päähenkilönsä suhdetta omaan (aikuiseen) tyttäreensä. Mäkelällä on huomattavia vaikeuksia sovittaa Casanovaa positiivisessa valossa oman aikamme seksuaalikulttuuriin, joka palvoo intiimiä monogaamista suhdetta. Sinnikkäästi hän vakuuttelee Casanovan rakastaneen aidosti naisiaan – kukin vuorollaan oli hänelle ”se ainoa” (tosin käy ilmi, että toisinaan Casanovalla oli useampia naisia vuoteessaan samanaikaisesti…) Casanova ei voinut olla kylmäverinen naistenkaataja, Mäkelä todistaa, sillä hän kykeni yhdyntään vain ollessaan naisesta aidosti viehtynyt (pätee varmaan aika moneen mieheen?) 2000-luvun normia edelleen noudatellen Mäkelä muistuttaa, että Casanova sai täydellisimmän nautinnon nähdessään kumppaninsa nauttivan. (Juuri naisen nautinnon korostamisellahan nykymies ilmentää olevansa sänkypuuhissa ”edistyksellinen” ja siis hyvä rakastaja.)

Mäkelä ei pohdi, josko rakkaus merkitsi Casanovan kielessä eri asiaa kuin meille Hollywood-romantiikan tulvassa kasvaneille. Ehkä hän oman aikansa käsitteillä saattoi ihan aidosti olla ”rakastunut” moneen naiseen samanaikaisesti. Hän ei myöskään mieti, aiheuttaako Casanovalle nautintoa oikeaoppisesti ”epäitsekäs” kumppanin nautinnosta iloitseminen vai siitä seuraava ”itsekäs” halutuksi tulemisen kokemus – vai olisiko koko jaottelu 1700-luvun näkökulmasta järjetön.

Itseäni ärsytti myös Mäkelän tapa ripotella muuten niin jouhevasti etenevään ja asiantuntevaan tarinaansa kliseitä, joiden tehtävänä on ilmeisesti rakentaa siltaa 2000-luvulle, mutta jotka pahimmillaan ovat aika pateettisia ja ainakin itselleni viestittivät vain kirjoittajan kritiikitöntä suhtautumista oman aikamme vallitseviin myytteihin. Tällaisia olivat Mäkelän rohkeat historialliset katsaukset ”Venäjän paljon myöhemmästä kumouksesta riitti lopulta pelkkää murhetta useammaksi vuosikymmeneksi” (s. 567), mutta ennen kaikkea hänen analyysinsä ihmisyyden olemuksesta: ”rikas kuolee henkisesti usein muita nopeammin, vaikka ruumis eläisi köyhää kauemmin, tahdon sanoa.” (570)

Mistä sitten kirjassa pidin? Mäkelä ei ehkä ymmärrä (uskalla ymmärtää?) seksiä kuten Casanova, mutta häntä yhdistää sankariinsa intohimo, intuitio, päättäväisyys ja periksi antamattomuus. Mäkelä on tehnyt valtavan työn päästäkseen sisälle Casanovan maailmaan ja välittääkseen sen eteenpäin aikalaisilleen. Hän on perehtynyt Casanovan omiin teksteihin sekä muihin Casanova-tulkintoihin ja yleiseen ajan kuvaan. Hän on kiertänyt ympäri Eurooppaa niillä historiallisilla paikoilla, joilla vielä voisi tavoittaa kaikuja Casanovan vuosisatojen takaisesta läsnäolosta. Kirja on kirjoitettu hyvin, alati vaihtuvista paikoista ja henkilöistä huolimatta se pysyy kasassa ja sitä on miellyttävä lukea. Kaiken kaikkiaan hieno työ.

Mäkelä Hannu. Casanova eli Giacomo Casanovan tie naisten miehestä kirjailijaksi. Tammi, Helsinki 2007.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *