12. 08 2007

Toveruus

Usein poliittiset blogit keskittyvät ajankohtaisiin tapahtumiin. Päivänpoliittisen kuohunnan alle jää kuitenkin syvävirtauksia, joista harvoin puhutaan, mutta joita ilman ei pintaakaan voi mielestäni koskaan kokonaan ymmärtää. Yksi tällainen on toveruus.

Vasemmistolaisen liikkeen kannatteleva tekijä on toveruus. Se tarkoittaa yhteisen maailmankuvan ja historiallisen kokemuksen varaan rakentuvaa solidaarisuutta. Toverit ovat periaatteessa oikeutettuja ja velvoitettuja keskinäiseen avunantoon. Toverin turha juoksuttaminen on kuitenkin lähes yhtä epäpyhää kuin avun kieltäminen.

Toveruus ei asetu puoluejakoihin. Vasemmistoliitossa on paljon ihmisiä, joiden kanssa en jaa maailmankuvaa ja historiaa. Toisaalta solidaarisuus voi kehittyä myös demariin, vihreään tai puolueisiin sitoutumattomaan henkilöön. Tavallisesti ”omansa” tunnistaa aika nopeasti, mutta toveruus voi syntyä myös ajan myötä yhteisten tavoitteiden kautta.

Otetaanpa esimerkki: Tapasin toveri Hakomäen vuosia sitten erään kokouskeskuksen takapihalla. Olin muutama minuutti takaperin hävinnyt ensimmäistä kertaa henkilöäänestyksen, ja istuksin aurinkoisella kivellä syvän itsesäälin vallassa (myöhemmin häviäminen on alkanut mennä rutiinilla). Miku istui viereen, halasi ja sanoi jotain merkityksetöntä. Sellaiset asiat jäävät mieleen.

Sen jälkeen olemme ajaneet puolueessa ja järjestöissä yhtä jos toistakin asiaa. Meillä on pitkälti samanlainen käsitys yhteiskunnallisten kysymysten tärkeysjärjestyksestä, mutta myös politiikan tekemisen tavoista. Yhtään tilaisuutta en ole jättänyt käyttämättä, missä vain olen voinut tuupata Mikua eteenpäin. Olen edelleen vakuuttunut, että Miku on Suomen terävimpiä, karismaattisimpia ja kaukokatseisempia nuoren polven vasemmistolaisia.

Ystäviä? Ehkä ei. Puoluekoneiston lukuisista illanistujaisista huolimatta emme juurikaan ole tekemisissä ”työasioiden” ulkopuolella. Vaikka olemme väestörekisterin mukaan samanikäisiä, Miku tuntuu minusta hämmentävän nuorelta ja minä taidan olla hänestä epämukavan keski-ikäinen. Toveruus kuitenkin rakentaa ihan oman kummallisen yhteyden, sen kannalta toisen seurassa viihtyminen ei jotenkin ole ratkaiseva kysymys.

Hienoa toveruudessa on, että ainakin tämä meidän sosialistinen toveruus ylittää kansalliset rajat. Vuosi takaperin koetin prostituutiotutkimusta tehdessäni puhua itseäni barcelonalaiseen bordelliin (eivät tavallisesti päästä ei-ammattilaisia naisia sisään, eipä kukaan kyllä pahemmin haluakaan). Siinä vängätessä kävi ilmi, että ovimies oli paluumuuttaja, jonka vanhemmat olivat ay-aktivisteina paenneet Francon Espanjasta Meksikoon. Mainitsin, että minunkin suvustani oli joku lähtenyt aikanaan Francoa kaatamaan.

Sisäänpääsyssä ei ollut enää ongelmia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *