08. 05 2007

Miehistä, naisista ja raiskauksista

Eilen illalla ruudussa vilahti Markus Drake, joten toiveikkaana jäin hetkeksi seuraamaan Voimalaa. Aiheena oli feminismi, näkökulmana seksuaalinen väkivalta. Puhe kiersi samaa rataa kuin mediakeskustelussa yleensä: miehet häiritsivät ja naiset olivat häirinnän uhreja.

Pitkästä aikaa korviin sattui myös radikaalifeministinen slogan, jossa jokainen mies on potentiaalinen raiskaaja. Väite on älytön, samoin kuin siitä johdettu vaatimus, että miesten pitäisi kantaa jotakin kollektiivista häpeää sukupuolittuneesta väkivallasta. Yhtä hyvin voitaisiin väittää, että jokainen 15-vuotias on potentiaalinen mummojen potkija. Tai että minun valkoisena eurooppalaisena tulisi hävetä rotusyrjintää.

Myyttiä miehen väkivaltaisesta seksuaalisuudesta perustellaan radikaalifeminismin klassikoissa biologialla: vain miehellä on raiskausväline eli penis, joka pääsääntöisesti lerpahtaa, jos miestä yritetään raiskata. Tästä syystä raiskaaja on yleensä mies ja raiskattu nainen. Paradigma demonisoi toisen sukupuolen ja samalla uusintaa yhdyntäkeskeistä seksikäsitystä, eli että raiskaus tarkoittaa tunkeutumista peniksen avulla vastentahtoiseen vaginaan. Siitä myös vedetään implisiittisesti johtopäätös, että raiskausta lievemmässä häirinnässäkin mies on tekijä ja nainen uhri.

Tutkimustyöni aikana olen valitettavasti törmännyt monenlaiseen väkivaltaan, ja siksi näen seksuaaliseen väkivaltaan puuttumisen tärkeänä. Silti tuntuu, että seksuaalisen väkivallan vastustamisen nimissä tuotetaan sukupuolten vastakkainasettelua, joka ei palaudu todellisuuteen ja joka mitätöi tai piilottaa osan väkivallasta. Me puhumme raiskauksesta ensisijaisesti vaginaan tunkeutumisena, vaikka tiedossa on runsaasti tapauksia, joissa ruumiin raja ylitetään esimerkiksi suun tai peräaukon kautta. Ja miksi raiskaukseen edellytyksenä olisi penis? (Tiedän tapauksen, jossa nainen raiskattiin kurkulla.) Tällaiset yksinkertaistukset tuntuvat järjettömiltä – paitsi jos puheen tavoitteena ei olekaan ihmisten seksuaalinen koskemattomuus vaan sukupuolisodan lietsonta.

Olen huolissani siitä, että järjestelmämme ei tunnista miespuolisia seksuaalisen väkivallan uhreja (tai naisten harjoittamaan seksuaalista väkivaltaa). Tiedossa on, että vain harva nainen voi tai uskaltaa valittaa kohtaamastaan häirinnästä. Silti väitän, että naisena minun olisi helpompi saada tuomio (sosiaalinen tai juridinen) miespuoliselle takapuolen nipistelijälle kuin jos kuvio olisi toisin päin. Kuinka moni mies todella voi valittaa naispomonsa lähentelystä tai tekee rikosilmoituksen tullessaan raiskatuksi?

Tuoreen tutkimuksen mukaan 8-luokkalaisista pojista useampi kuin samanikäisistä tytöistä oli kokenut seksiin pakottamista. Kysyn vaan, että kuka näille lapsille järjestää tiedostavia itsepuolustuskursseja. Eivät ainakaan radikaalifeministit.

(Radikaalifeminismi tarkoittaa siis vain yhtä, erityisesti USA:ssa, Ruotsissa ja jossain määrin myös Suomessa hallitsevaa feminismin suuntausta. Meitä on muunkinlaisia femmareita.

[Muokattu 14.05.2007]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *