26. 04 2007

Raksa ja PAM napit vastakkain

Vastakkainasettelun aika ei todella ole ohi. Palvelualojen ammattiliitto PAM vaatii yhdessä Työnantajaliiton kanssa 300 000 euron uhkasakkoa Rakennusliitolle työsaarrosta (KU 24.4). Raksan Kyösti Suokas kertoo, että saarron syynä on yrityksen halu teettää rakennusalan töitä kiinteistöalan sopimuksella. PAM:n mukaan kyseisessä yrityksessä tehdään lähinnä puhdistusalan töitä.

Oma tietämykseni tapauksesta perustuu lehtitietoihin, mutta minusta tämä on kouluesimerkiltä siitä, miten ammattirajojen hämärtyminen työelämässä haastaa alakohtaisesti järjestäytyneen ay-liikkeen. Luulisi, että rätin ja vasaran erottaminen on vielä kohtuullisen helppoa, mutta todellisuudessa rajaa ylitetään molempiin suuntiin: Raksan jäsenistöön kuuluu siivoojia, ja esimerkiksi isännöintiä voidaan tehdä PAM:n jäsenkirjalla. Ei ihme, että tyypillinen prekaari, vaikkapa kotiäitiyden ohessa lähihoitajan keikkatöitä tekevä insinööriopiskelija ja freelancer-toimittaja ei tahdo löytää itselleen sopivaa etujärjestöä.

Hurjin juttu tässä on kuitenkin PAM:n tuki työnantajalle. En muista yhtään vastaavaa tapausta. Kun sopimusalasta syntyy epäselvyyttä, pitäisi ay-liikkeen aina ajaa työntekijöiden näkökulmasta edullisinta vaihtoehtoa, siis tässä tapauksessa Raksan tulkintaa. Jos ammattiliitot alkavat käydä reviiritaisteluja liittoutumalla työnantajapuolen kanssa, voittaja on lopulta kapitalisti.

Tsemppiä, Kyösti. Jonkunhan on aina näytettävä tietä…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *