16. 04 2007

Työväenliike ja prekariaatti

Viikonloppuna olin Vasemmistoliiton puoluevaltuustossa pohtimassa syitä puolueen vaalitappioon. Nostin itse esille kaduilla ja ihmisten parissa toimimisen sekä työelämän murroksen, joka on yksi keskeisistä uuden vasemmiston haasteista.

Vasemmiston vaalitappiota ei selitä oikeistoaalto, puutteellinen ehdokasasettelu, puolueiden tai ay-liikkeen epäonnistunut kampanjointi tai huonot puoluejohtajat. Kyse on paljon syvemmästä kriisistä. Koetan nimetä kaksi sen mielestäni keskeistä taustatekijää.

Ensinnäkin puolue on ollut jo pitkään liian erillään tavallisista ihmisistä ja kansalaisliikkeistä. Viime vuosina on nähty uusliberalismia ja sotia vastustavien joukkoliikkeiden nousu. Tuhannet ihmiset ovat osallistuneet sosiaalifoorumeihin, rauhanmarsseille ja mielenosoituksiin toisenlaisen Euroopan ja maailman puolesta. Näistä liikkeistä Vasemmistoliitto on kuitenkin tietoisesti jättäytynyt syrjään. Se on pelännyt näkyä kaduilla ja keskittynyt omaan kabinettipolitiikkaansa, jonka sanoma ei selvästikään ole ihmisille valjennut.

Vielä enemmän olen kuitenkin huolissani siitä, että vasemmiston yhteiskunta-analyysi on pudonnut junasta jo aikoja sitten. Nyt alkaa olla viimeiset hetket tunnistaa työelämän murros ja pohtia, miten sen pitäisi heijastua vasemmistolaisen työväenliikkeen tavoitteisiin ja keinovalikoimaan.

Minun ikätoverini eivät enää usko yhteiskuntaan, jossa palkkatyö takaa toimeentulon ja turvallisen elämän. Meille osa-aika-, pätkä-, silppu- ja vuokratyö ovat arkipäivää, mutta nekin vain osa totuutta. Yhden hengen yritysten määrä kasvaa jatkuvasti. Lisäksi yhä useamman toimeentulo koostuu freelance-töiden epäsäännöllisistä palkkioista, sosiaaliturvasta, harmaista töistä, apurahoista tai projektiavustuksista.

Työelämään ja sitä kautta myös työväenliikkeeseen on revennyt kuilu, jonka ylitse konservatiivisen vasemmiston ääni ei kanna, ja se näkyy vaaleissa. Vasemmistoa pidetään menneen maailman etujen puolustajana, prekariaattia kalvavaan turvattomuuteen emme ole kyenneet tarjoamaan ratkaisuja.

Miksi irtisanomissuojaa ajava liikkeen edes pitäisi kiinnostaa sukupolvea, josta harvat kuvittelevat saavansa koskaan pysyvää työpaikkaa? Tai miksi ikätoverini nousisivat puolustamaan ansiosidonnaista työttömyysturvaa, jolle pääseminen on meille yhtä todennäköistä kuin lottovoitto. Kaikkein pahiten epävarmuus koettelee perheitä, joilla on kodin perustamisesta johtuen korkeat asumiskustannukset ja pieniä lapsia elätettävänä. Pienten lasten vanhemmat myös tekevät kaikkein pisintä työpäivää, usein kehnoilla työehdoilla ja ilman työväenliikkeen tukea.

Kapitalismi tarvitsee prekariaattia, sillä epävarmuus pitää rattaat pyörimässä ja saa ihmiset kahmimaan enemmän kuin he muuten tarvitsisivat. Juuri kapitalisti hyötyy siitäkin, että jähmeään teollisuusyhteiskuntaan syntyneen ay-liikkeen pakki on uudessa työelämässä käyttökelvoton. Eihän yrittäjä voi mennä lakkoon, eikä vuokratyöntekijällä ole työyhteisöä. Tässä mielessä riittävä perustulo olisi uudenlainen tehokas lakkoase, jonka vaikutukset ulottuisivat laajalle.

Työväenliikkeestä on tehtävä myös prekariaatin liike. Mikäli meillä ei ole tähän halua ja kykyä, Vasemmistoliitto hiipuu hiljalleen pois puoluekartalta ja sietääkin sen tehdä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *