23. 01 2006

Pispalan kasvimaat ja Suviankatu

Pispalan kasvimailla tapahtuu taas. Sain vinkin, että uudessa puhelinluettelon keltaisten sivujen kartassa on kasvimaiden päälle merkittynä katu nimeltä Suviankatu. Se kulkee rannan myötäisesti Viikinsaarenkadulta Isolähteenkadulle läpi ryytimaiden. Tällaista katua ei kiistellyillä kasvimailla kuitenkaan ole olemassa, eikä kaupungin nettisivuilla kerrota edes mistään suunnitelmista kyseisen hämärän tien rakentamiseksi.

Otin heti yhteyttä kaupungininsinööri Laaksoseen ja kaavoituspäällikkö Laihoon kanssa. Molemmat vakuuttivat, että tässä on jokin hama, että keltaiset sivut ovat niin sanotusti ottaneet väärän kartan.

Huolestuttavaa tietenkin on, että kyseinen katu on kuitenkin suunnitelmissa. Meillä on alueella voimassa virallisesti hyväksytty asemakaava, johon ne kuuluvat. Periaatteessa on mahdollista vyöryttää asvalttikoneet paikalle ilman sen enempiä poliittisia päätöksiä. Se, ettei asemakaavaa ole käytännössä toteutettu, on ymmärtääkseni johtunut ihan vaan ihmisten aktiivisesta vastustuksesta. Joka tapauksessa kyse on kaavan mukaan kevyen liikenteen väylästä. Enemmän pitäisi olla kai huolissaan sen viereen suunnitelluista taloista.

Molemmat herrat vannoivat, ettei asia edisty ainakaan tänä vuonna ja että siitä tullaan keskustelemaan ennen traktorien lähettämistä myös luottamushenkilöiden kanssa. Seurataan valppaina tilannetta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *