28. 11 2005

Kiirettä pitää joka suunnalla

Elän kiireisiä aikoja. Tänään lähdin taas kuuden junalla aamulla Helsinkiin radiokeskustelun nauhoitukseen. Tuomas Enbuskella on tapana, ettei haastateltavan kanssa puhuta etukäteen mitään, etteivät asiat vain tulee puhuttua ennen varsinaista ohjelmaa. Se olikin jo minulle tuttua, koska olin aikaisemmin Tuomaksen ohjelmassa puhumassa taistolaisuudesta. Tänään aiheena oli prostituutio. Helsingistä lähdin jo kymmenen junalla takaisin hoitamaan asioita Tampereelle. Illalla oli vielä valtuustoryhmän kokous. Aloitteeni julkisen kaupunkitilan kaupallisuuden vähentämisestä tulee valtuuston käsiteltäväksi keskiviikkona.

Viikonloppuna oli Pirkanmaan Vasemmistoliiton piirikokous, jossa jouduin toimimaan puheenjohtajana. Tupa oli täynnä väkeä – paikalle oli raahattu äänestämään kaikki, jotka omilla jaloillaan kävelevät. Siitä huolimatta Erkki Moisio valittiin piirin uudeksi puheenjohtajaksi. Erkki onkin tehtävään mies paikallaan! Onnittelut vielä kerran!

Kiireet eivät tästä hellitä. Pitäisi kirjoittaa puhe valtuustoon ja englanninkielinen paperi kriittisestä realismista. Huomenna olen menossa vastailemaan lasten ja nuorten kysymyksiin. Keskiviikkona on valtuuston ja koulun palautekeskustelun lisäksi tapaaminen lakimiehen kanssa. Keskustelemme siitä, kun patentti- ja rekisterihallitus ei vuosikausien odottelusta huolimatta suostu rekisteröimään Seksialan liittoa Sallia. Torstaina on kasvatus- ja opetuslautakunnan kokous ja kolmet pikkujoulut. Kaiken huipuksi kahden vanhimman lapseni syntymäpäivä vietetään perjantaista sunnuntaihin. Erillisiä synttärijuhlia on neljät ja vieraita on kutsuttu viitisenkymmentä. Tyttäreni vieraat on kutsuttu myös yöksi, joten hulinaa riittää…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *