Selvityspyyntö paperittomien terveydenhuollosta

Selvityspyyntö oikeusasiamiehelle

Pyydän oikeusasiamiestä selvittämään,, miten paperittomien henkilöiden oikeudet välttämättömiin terveyspalveluihin toteutuvat, ottaen erityisesti huomioon perustuslakivaliokunnan käsityksen näiden palvelujen kuulumisesta PL 19.1 §:ssä turvattuihin oikeuksiin.

Perustuslain lausunnossa (peVL 73/2014) hallituksen esityksestä (HE 343/2014 vp)
todetaan, että ”hallituksen esitys toteuttaa perustuslain 19 §:n 1 momenttia” ja että ”ehdotettu sääntely kuitenkin koskee perustuslain 19 §:n 1 momentin mukaista ns. eksistenssiminimiä eli ihmisarvoisen elämän edellytysten vähimmäistasoa, joka kuuluu kaikille.”

Perustuslain 19.1 § perustaa subjektiivisen oikeuden, johon voidaan vedota välittömästi ilman tavallisen lain tukea. Perustuslakivaliokunnan lausunnon perusteella paperittomilla olisi siten suoraan perustuslain nojalla oikeus ehdotettuihin välttämöttömiin terveydenhoitopalveluihin, vaikka lakia ei säädettykään.

Helsingissä 23.4.2015
Anna Kontula

Eduskunta | 1 kommentti

Kolmikannan tuolla puolen

Olen aina pitänyt kolmikantaa periaatteessa hyvänä asiana. Sen varaan paalutettiin hyvinvointivaltio ja suunniteltiin yksi maailman vauraimmista sekä tasa-arvoisimmista maista. Lisäksi ay-liikkeen tarmokas jarrutustyö on hidastanut hyvinvointivaltiorakenteiden purkutalkoita, kun poliittinen vasemmisto on ollut heikko.

Vaikka isojen poliittisten kysymysten suhmurointi hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen neuvotteluissa on kaukana demokratian ihanteista, tulokset vakuuttavat. Ei tyylipisteillä niin ole väliä, kun tuulettaa voittajana maalissa.

Neljän eduskuntavuoden aikana olen muuttanut kantaani. Nyt ajattelen, että kolmikannasta tulisi siirtyä normaaliin parlamentaariseen päätöksentekoon silläkin riskillä, että äänestäjät valitsevat etunsa vastaisesti.

Kolmikantasopimukset linjaavat eduskuntatyötä tiukemmin kuin perustuslaki. Perustuslakia voi aina tulkita luovasti, mutta kolmikannassa sovitusta eivät kansanedustajat uskalla pilkkuakaan muuttaa. Eivät edes silloin, kun esityksessä on selvästi jokin näkökulma jäänyt käsittelemättä.

Kolmikanta tarkoittaa, että eräillä yhteiskunnan toimijoilla on paljon enemmän valtaa kuin perustuslaki tai äänestäjät heille todellisuudessa antavat. Kääntäen se tarkoittaa, että jollakulla toisella valtaa on vähemmän. Esimerkiksi kansallisia eläkeratkaisuja sorvaa Suomessa porukka, jonka omat eläke-ehdot ovat huomattavasti edullisemmat kuin niiden, joiden asioista ollaan päättämässä.

Vajaavaltaisia on muitakin, esimerkiksi pienyrittäjät ja opiskelijat. Heillä ei ole sijaa kolmikannassa, minkä seurauksena näiden ryhmien sosiaaliturva on huomattavasti muuta väestöä heikompi.

Kun kolmikannassa päätettiin työttömien työhönottovelvoitteen laajentamisesta kolmeen tunnin työmatkoihin, ei kenenkään mieleen tullut kysyä, miten 11-12 -tuntiset tarhapäivät toteuttavat lapsen etua. Kun tiedustelin asiaa eräältä neuvottelijoista, hän kertoi, että lapsinäkökulma ei kuulu kolmikannan käytäntöihin.

Työmarkkinajärjestöjen tehtävä on ajaa jäsentensä etua. Eduskunnan tehtävä puolestaan on tarkastella maan kokonaisetua, siis myös lasten, opiskelijoiden, mikroyrittäjien ja jopa tulevien sukupolvien. Käytännössä näin ei tapahdu, koska kolmikannan saavuttama kompromissi on pyhä luokkasopu´.

(Kirjoitettu Vasuriin 1.4.2015)

Blogi | 7 kommenttia

”Ovatko luokkaretket vain hyvätuloisten lapsille?”

Kansanedustaja Anna Kontula on huolissaan tiedoista, joiden mukaan vanhempien köyhyys estää lapsia osallistumasta koulun toimintaan. Kontula puhui tänään Mannerheimin lastensuojeluliiton paneelissa Punkalaitumella.

”On aivan ymmärrettävää, että kun kunnat kiristävät koulujen toimintamenoista, syntyy painetta rahoittaa esimerkiksi retkiä ja juhlia pienillä maksuilla. Kurjaahan se on, jos lapsia ei ikinä voi viedä mihinkään,” Kontula toteaa.

”Nyt näyttää kuitenkin siltä, että joissakin perheissä nämäkin maksut ovat liikaa. Usein perheen talousongelmista ei kehdata kertoa, vaan lapsi jää pois jonkin muun syyn varjolla.”

Kontula viittaa vastikään ilmestyneeseen Pelastakaa Lapset ry:n lapsikyselyyn, jonka mukaan jopa 40 prosenttia vastanneista jättäytyisi pois luokkaretkeltä perheen tiukan taloustilanteen vuoksi.

”Jo aikaisemmin on tiedetty, että vanhempien köyhyys heikentää Suomessakin lapsen mahdollisuuksia harrastaa ja syrjäyttää kaveriporukoista. Uutta kuitenkin on, että myös koulun toimintaan osallistuminen on näin monelta rajattu. Perinteisestihän meillä on ylpeilty koulutuksen tasa-arvolla.”

Kontula vaatii, että koulujen retkirahoitusta on jälleen kerran mietittävä uudestaan. Kuntien rahoitusta perusopetuksen retkitoimintaan on lisättävä, ja mikäli rahaa kerätään vanhemmilta suoraan, ei sen puuttuminen kuitenkaan saa olla lapsen osallistumisen este.

”Koulun tulisi ehkäistä syrjäytymistä, ei kiihdyttää sitä,” Kontula muistuttaa.

Vaalit 2015 | 5 kommenttia

Kuka kuuluu eduskunnassa

Tasa-arvon päivänä on tapana muistella, miten tasa-arvoinen maa Suomi on. Kerrotaan, miten suomalaiset naiset saivat äänestysoikeuden ensimmäisinä Euroopassa. Sen sijaan tasa-arvon päivänä puhutaan harvemmin siitä, missä meillä olisi edelleen parannettavaa.

Vuosi sitten pidin kuukauden ajan kirjaa eduskunnan debattikeskustelujen puheenvuoroista. Tulos ei ollut tasa-arvon näkökulmasta mitenkään mairitteleva: naiskansanedustajat saivat debateissa vähemmän puheenvuoroja kuin mieskansanedustajat. Neljässä debatissa viidestä naiset saivat vähemmän puheenvuoroja kuin heidän suhteellinen osuutensa kansanedustajista oli.

Sen lisäksi, että naiset pääsevät puhumaan harvemmin kuin miehet, he puhuvat yleensä miesten jälkeen. Debateissa alun puheenvuorot ovat loppupuolta ”arvokkaampia”: silloin ministerit ja edustajat ovat paikalla, samoin media. Naisten puheenvuorot painottuvat loppupuolelle keskustelua. Kaikkein selvin tämä ero oli kehyskeskustelussa, jonka alkupuolella yli 90 prosenttia puheenvuoroista meni miehille.

Kyse ei ole yksinomaan siitä, että naiset pyytäisivät puheenvuoroja vähemmän, sillä naisten puheenvuorojen osuus kasvaa keskustelujen loppua kohden. Kyse on siitä, että vielä tällä vuosikymmenellä eduskunnan puhemiesten myöntämistä puheenvuoroista ainoastaan kolmannes menee naisille. Ja nekin vasta silloin, kun kamerat on suljettu ja miehet ovat lähteneet kahville.

Kukaan ei varmaan enää vakavissaan väitä, että miehet olisivat pätevämpiä kansanedustajia kuin naiset tai että heidän pitäisi sen takia saada puhua ensin. Silti kulttuurissamme on tapana tulkita miesten puheenvuorot asiantuntijapuheenvuoroiksi naisten puheenvuoroja helpommin.

Jos miellämme poliittisen päätöksenteon rautaisiksi ammattilaisiksi ainoastaan herrojen saunakerhot ja harmaantuvat setämiehet, suomalainen poliittinen eliitti kapenee niin pieneksi, että se ei edusta enää edes eliittiä - kansasta puhumattakaan.

Ei ole sattumaa, että tasa-arvon päivä järjestetään Minna Canthin päivänä. Onhan hän edelleen ainoa suomalaisnainen, jolla on oma liputuspäivänsä. Vaikka naiset saivatkin Suomessa äänestysoikeuden ensimmäisinä Euroopassa, heidän äänensä on silti kolmannes miehen äänestä, vaikka toimenkuva ja palkka on sama.

Itse olen sitä mieltä, että kikkeli ei tee ihmisestä kykenemätöntä jakamaan puheenvuoroja tasaisesti, joten eduskunnan puhemiesten vaihtaminen naisiin tuskin korjaa tilannetta. Lopulta kun sukupuolen ei pitäisi vaikuttaa siihen, kuka eduskuntaan pääsee ja kenen ääni kuuluu.

Vaalit 2015 | 1 kommentti

Mikä on tärkeää

Olen tuntenut anoppini noin neljätoista vuotta. Emme ole sydänystäviä, mutta kuitenkin jollakin tapaa tekemisissä lähes viikoittain. Olemme tottuneet siihen, että hän on aina käytettävissä, kun ylimääräistä käsiparia tarvitaan.

 

Anoppini kuljettaa lapsia harrastuksiin, siivoaa, junailee tai tuo kukan ikkunalle. Onpa hän suunnitellut pariin raporttiini kannetkin, ilmaiseksi, tietenkin. Silti en muista näiltä vuosilta yhtään kertaa, jolloin hän olisi vastavuoroisesti pyytänyt apua.

 

Samoin on isoäitini kanssa. Koko ikäni on mummu häärinyt jossakin taustalla, pakannut eväitä, ostanut uudet kintaat ja silittänyt kahvittelun lomassa talon pyykit tennissukkia myöten. Ensin hän huolehti omilleen äitini, sitten minut, ja nyt hän on alkanut lähettää vaatimattomasta eläkkeestään avustusta lapsenlapsenlapsilleen.

 

Nuorempana en arvostanut noiden naisten touhuamista. Olin toki kiitollinen saamastani avusta, mutta vain siksi, että se vapautti minut johonkin mielestäni tähdellisempään. En nähnyt sillä erityistä merkitystä, että pitkän työpäivän jälkeen kotona odotti lämmin ruoka ja puhtaat astiat. Minusta pyykit ja ruuanlaitto olivat välttämätön paha, josta pyrki selviämään mahdollisimman vähällä vaivalla.

 

Kun suvun vanhemmat naiset ylpeilivät liesituulettimen puhdistamiseen liittyvillä uroteoillaan, suhtauduin jopa väheksyvästi. Oikeasti tärkeää oli lukea suuria tekstejä, tehdä suuria tekoja ja kokea suuria tunteita, ei hinkata tuuletinritilää.

 

Monet ovat sitä mieltä, että vasemmistokansanedustajan ja kriittisen kirjoittajan elämä on etuoikeutettua ja kiinnostavaa. Olen päässyt jännittäviin paikkoihin ja tavannut upeita ihmisiä, siis elänyt aika tavalla siihen malliin kuin nuorena toivoin.

 

Kaiken tohinan ja pamppailevien sydänten vuosien jälkeen huomaan kuitenkin olevani onnellisimmillani silloin, kun asettelen tuoreita kukkia teini-ikäisen tyttäreni työpöydälle. Tai kun poikkean ostamaan jo omillaan asuvalle pojalleni ne antihistamiinit, kun ei se itse niitä kuitenkaan muista.

 

Eivät he pientä vaivaani huomaa, heillä on edessään niin paljon suurta ja tähdellistä. Tai jos huomaavat, eivät arvosta.

 

Eivät ihan vielä.

(kirjoitettu Lehtiyhtymälle 14.3.2015)

Vaalit 2015 | Jätä kommentti