Puhe Suomen Akatemian tutkimusrahoituksesta

Arvoisa puhemies! Nyt käsittelyssä olevassa laissa ehdotetaan muutoksia akatemian hallintoon, sekä tutkimusrahoituksen suuntaamista uudelleen siten, että osa siitä varattaisiin niin sanotun strategisen tutkimuksen tarpeisiin. Tieteellisen tutkimuksen ja innovaatioiden rahoitusvälineiden rinnalle tulisi uusi rahoitusväline, jonka tarkoituksena on löytää ratkaisuja merkittäviin yhteiskunnan haasteisiin ja ongelmiin.

Suurin kysymys tässä lienee nyt, kuka päättää, mitkä haasteet ja ongelmat ovat yhteiskunnallisesti merkittäviä.

Esityksen mukaan rahoitusta olisi tarkoitus kohdentaa esimerkiksi sellaiseen tutkimukseen, joka ”palvelee elinkeinoelämän uudistumista ja kilpailukykyä, työelämän ja julkisen sektorin kehittämistä”. Kärkiteemojen muotoilussa valtioneuvostolla olisi keskeinen asema. Poliitikkojen ja virkamiesten valta kasvaisi välillisesti myös itse rahan jaossa.

Arvoisa puhemies,

Toinen kysymys kuuluu, mihin erillistä strategista tutkimusrahoitusta tarvitaan? Konkreettiseen päätöksenteon tarpeisiin orientoitunutta yhteiskuntatutkimusta tehdään nyt jo varsin paljon esimerkiksi Sitran, Kelan ja Työterveyslaitoksen alla. Työmarkkinaosapuolilla on omat tutkimuslaitoksensa, joiden ääni kaikuu painavana eduskunnan käytävillä. Edelleen, monilla tutkimusrahoitusta jakavilla säätiöillä on jakoperusteissaan myös yhteiskunnallisia kriteerejä.

Vielä suoremmin päättäjien käytettävissä ovat ministeriöiden selvitysmäärärahat sekä tietysti puolueiden ajatuspajat, vaikka niissä harvoin tehdäänkin varsinaista akateemista tutkimusta.

Kansainvälisesti Suomen heikkoutena onkin pidetty soveltavan tutkimuksen suhteettoman suurta osuutta tutkimusrahoituksesta.

Arvoisa puhemies,

Yliopistomaailmalla on perinteisesti katsottu olevan kolme tehtävää: tutkiminen, opettaminen ja yhteiskunnallinen osallistuminen. On totta, että näistä kolmas on viime vuosina jäänyt selvästi kahden edellisen jalkoihin. Tämän päivän yliopistoissa harva tutkija ehtii ja viitsii pohtia työnsä suoraa yhteiskunnallista vaikuttavuutta.

Alun perin vieraantuminen kolmannesta tehtävästä ehkä juontaa 1970-luvun ylipolitisoitumiseen ja sen jälkeiseen krapulaan. 1990-luvun yhteiskuntatieteet suosivat teemoja ja metodeita, jotka olisivat mahdollisimman kaukana yhteiskuntapolitiikasta.

Keskeisin syy kolmannen tehtävän laiminlyöntiin on kuitenkin nykyinen yliopistolaki, joka ohjaa vain kahteen ensimmäiseen. Kun kilpailu rahoituksesta on kovaa ja vain tiedeyhteisön vertaisarvioimasta tekstistä saa pisteitä, ei aikaa jää populaareihin tai edes suomenkielisiin julkaisuihin. Kun opiskelijoita on yhä enemmän suhteessa opettajiin, jäävät yhteiskunta-analyysit odottamaan eläkepäiviä.

Kun yliopistomaailmassa juuri kukaan ei selviä työstään normaalityöajassa, vain todella vakaumukselliset tutkijat jaksavat tämän päälle miettiä vielä kolmatta tehtävää – onneksi heitäkin toki on.

Ilmeinen tosiasia siis on, että tällä hetkellä akateeminen maailma laiminlyö yhteiskunnallista tehtäväänsä. Se on todella sääli, sillä juuri tutkijoiden pitäisi vastata sellaisesta tosiasiapohjaisesta huolellisesta ajattelusta, epäkohtien analysoinnista ja rakenteellisten ratkaisujen kehittelystä, johon meillä poliitikoilla ei ole mahdollisuutta.

Kun tämä maa aikanaan rakennettiin, oli yliopistoväellä siinä työssä merkittävä rooli. Nykypolitiikan neuvottomuus ja lyhytjänteisyys kielii siitä, että vastaavalle tuelle olisi edelleen tarvetta.

Arvoisa puhemies,

Nyt käsittelyssä oleva lakiesitys ei kuitenkaan vastaa tähän ongelmaan.

Miksi ei? Koska kaiken akateemisen toiminnan – myös yhteiskunnallisen vaikuttamisen – ytimessä tulee olla akateeminen vapaus. Vapaus valita teemat, menetelmät ja varsinkin tutkimuskysymykset ilman poliittista tarveharkintaa. Ja vapaus muuttaa näitä uuden tiedon valossa.

Vain vapauttaan vaaliva tutkija kykenee avaamaan uusia näkökulmia, murtamaan ajattelumme luutumia, kyseenalaistamaan vallitsevia käsityksiä ja kääntämään oletukset nurin päin. Hyvä tutkimus ei voi olla mittatilaustyötä tässä hetkessä jumittaville poliitikoille ja virkamiehille.

Todennäköisesti varsin harva historiallisesti merkittävä tutkimus olisi voinut syntyä sellaisen järjestelmän kautta, jota tässä nyt kaavaillaan. Tällä tuotamme vain koko joukon papereita todistamaan sitä, minkä jo tiesimmekin.

Arvoisa puhemies,

Jos kolmatta tehtävää oikeasti halutaan vahvistaa, olisi jo uudistuksen suunnittelu annettava yliopistoväen itsensä tehtäväksi.

Puheeni täysistunnossa 22.4.2014 koskien hallituksen esitystä Suomen Akatemiasta annetun lain muuttamisesta. Hallituksen esitys kokonaisuudessaan: HE 25/2014 vp.

 

 

 

Eduskunta | Jätä kommentti